Uutiset Jarkko Wuorinen /

Iran nousussa pakotteiden poiston jälkeen

Jarkko-basaarissa.jpg
Jutun kirjoittaja basaarissa, joka on tyypillinen kaupan­käyntipaikka myös Iranin Kurdistanissa.

Iranin

elinkeinoelämä on päässyt nousukiitoon pitkän pakotejakson loputtua pari vuotta sitten. USA oli asettanut Iranille pakotteita 1995, koska se katsoi maan tukevan terrorismia ja yrittävän hankkia ydinaseita. Runsaat kymmenen vuotta sitten myös EU asetti Iranille pakotteita YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen pohjalta, koska Iran ei suostunut rajoittamaan ydinohjelmaansa.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA ilmoitti vuonna 2007, että Iran on ryhtynyt valmistamaan ydinpolttoainetta. Myöhemmin IAEA vielä totesi, että se uskoo Iranin pystyvän halutessaan kehittämään ydinaseen 3 – 8 vuodessa. Tästä alkoi Iranin pakotteiden vahvistuminen, mikä johti Iranin elinkeinoelämän ja maan kansalaisten kannalta varsin hankalaan tilanteeseen.

Kun Iranin rahansiirrot ja pankkitoiminta sekä iranilaisen käteisrahan käsittely länsimaissa estettiin, samoin öljyn ja kaasun tuonti Iranista sekä hankaloitettiin suuresti myös merenkulku ja kuljetustoimintaa, niin Iranin ulkomaihin suuntautunut liiketoiminta tyssäsi lähes kokonaan.

Vasta vuonna 2013, kun länsimaisemmaksi nimetty maltillinen Hassan Ruhani valittiin presidentiksi, alkoi Iranin taival kohden pari vuotta sitten tapahtunutta pakotteiden poistoa. USA kuitenkin jatkaa edelleen joidenkin pakotteiden ylläpitoa. Vuoden 2016 alusta etenkin saksalaiset ja ranskalaiset yritykset riensivät nopeasti solmimaan kauppasopimuksia iranilaisten kanssa. Ranskalaisen elinkeinotoiminnan hyvänä esimerkkinä Iranissa voi pitää sitä, että Peugeot näyttää olevan tyypillisin ajoneuvo Iranissa heidän oman automerkkinsä Saipan ohessa.

Meidän valtuuskuntamme kutsujina olivat Zanjanin ja Kurdistanin kauppakamarit ja maakunnat. Tämän lisäksi vierailimme myös Teheranissa. Vierailun ohjelma oli hyvin tiivis ja me saimme mahdollisuuden tutustua muun muassa elinkeino- ja rakennusteollisuuteen, kaivostoiminnan jalostukseen ja kalanviljelyyn.

Meille oli järjestetty pyynnöstäni myös mahdollisuus tutustua terveydenhoitoon. Samoin kummassakin maakunnassa perehdyimme koulutukseen eri asteilla. Vierailimme myös yliopistoissa, joiden opiskelijoista 60 prosenttia on naisia. Tämä jossain määrin hämmästytti meitä, kun kuitenkin virallisissa yhteyksissä isäntinämme oli miehiä. Etenkin yliopistotasolla koulutus vaikutti olevan kohtalaisen korkeatasoista.

Pakotteet olivat pakottaneet Iranin valmistamaan monia tuotteita itse. Tämä näkyi muun muassa rakentamisessa, jossa materiaalit ja toimintatavat olivat länsimaisen tason alapuolella. Kun vierailin terveyskeskuksen rakennustyömaalla, niin turvallisuuteen ei juuri kiinnitetty huomiota ja työkulttuuri oli melkoisesti toisenlainen kuin mihin me olemme täällä tottuneet. Osataan siellä rakentaa myös hyvätasoisesti, minkä havaitsimme, kun kävimme rakennusurakoitsijan kotona. Siellä näkyi, että korkeatasoisen keittiön kaikki laitteet oli tuotu Saksasta.

Pyttyjen ja viemäröinnin toiminta oli haasteellista monessa hotellissa, joten sen pohjalta oli helppo ymmärtää, miksi moderneissakin messukeskuksissa oli WC:ssä vain jalankuvat ja reikä lattiassa. Muutenkaan jätehuolto ei ollut onnistunutta. Jätteitä, kuten muovipusseja oli paljon tienvarsilla. Kun lähestyimme iltamyöhään Teherania, niin 35 kilometriä ennen kaupunkia vastaamme tulvi varsin paha haju, joka jatkui ainakin 15 kilometriä. Se kuulemma tulee parista kolmesta tehtaasta, mutta varsinaista hajun alkuperää ei ollut kyetty löytämään.

Sen sijaan hedelmiä ja elintarvikkeita siellä on tarjolla runsaasti. Iran on vahva maanviljelysmaa ja sen tuotteita viedään paljon ulkomaille, myös Suomeen. Suomen kanssa käytävä kauppa on tällä hetkellä vuositasolla runsaassa sadassa miljoonassa ja se on koko ajan kasvamassa.

Kirjoittaja on Etelä-Savon maa-kuntaliiton hallituksen puheen-johtaja. Hän vieraili Iranin Kurdistanissa Etelä-Savon kauppakamarin delegaation mukana syyskuussa. Iranin Kurdistanista kertova ensimmäinen juttu julkaistiin 4.10. ilmestyneessä Savonmaassa.

Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
IMG_2590.jpg
Uutiset

Lentoliikenteelle iso tuki kaupungilta

Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti lähes yksimielisesti tukea Savonlinnan ja Helsingin välistä lentoliikennettä seuraavan vuoden. Tukea kaupunki antaa liikenteeseen 1,26 miljoonaa euroa.…
IMG_3417.jpg
Uutiset

Pääterveysaseman uudisrakennushanke etenee

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Sosterille poikkeusluvan keskussairaalan yhteyteen rakennettavalle pääterveysaseman uudisrakennukselle. Lupa on myönnetty 9. marraskuuta.…
WP_20171114_11_27_18_Pro.jpg
Uutiset

Lukion ovet säppiin Kerimäellä

Savonlinnalaisten verotus alenee  Savonlinnassa tehtiin kaupunginvaltuutettu Sampsa Kokon mukaan historiaa maanantai-iltaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Valtuusto nimittäin…
IMG_3386.jpg
Uutiset

Keijo Pesonen eläkkeelle vuoden vaihteessa

Musisoiva rehtori viihtyy Heinäveden tukikohdassaan  Sää on marraskuisen harmaa. Vettä vihmoo välillä auton tuulilasiin ja lämpöä ulkona on muutama aste. Istun haastattelulehtiö…
Lippu-IMG_7999.jpg
Uutiset

Isänpäivä ei ole virallinen liputuspäivä

Tulevana sunnuntaina vietetään jälleen isänpäivää. Silloin siniristiliput nousevat salkoon juhlapäivän kunniaksi useimmissa suomalaiskodeissa. Mutta toisin kun voisi luulla, isänpäivä ei…
Yhdessä-uutta-IMG_3321.jpg
Uutiset

Historiallista uudistusta tehdään järjestöjen kanssa

Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa veikkausvoittovaroista Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi kolmea uutta avustusohjelmaa, joista yksi on Järjestöt mukana muutoksessa. Tämän…
Sini-waahto-IMG_2369.jpg
Uutiset

Pikkujoulu­ohjelmaa monenlaiseen makuun

Paikallinen ja laadukas ruoka on pääroolissa Savon Mafian pikkujoulupaketeissa, joita on räätälöity useampaan makuun sopiviksi. Savon Mafian myyntipäällikkö Sini Laukkanen kertoo, että…
Itäinen-asema-IMG_3303.jpg
Uutiset

Puuroa, pakkelia ja pikkujoulutunnelmaa

Itäisen aseman pikkujouluissa 11. marraskuuta on mahdollista selvittää, mitä omalle keholle kuuluu.  Kaikki eivät ehkä vielä tiedä, ettei Itäisellä asemalla enää porata hampaita…