Paikallisuutiset Kari Tegelberg /

Metsätilat käyvät hyvin kaupaksi

Täysikasvuista-metsää.jpg
Hyväpuustoisesta metsätilasta voi myyjä saada jopa 10 000 euroa hehtaarilta. Keskimäärin myyntihinnat ovat Savonlinnan seudulla 4 000–4 500 euroa hehtaarilta.
Kysyntää enemmän kuin tarjontaa  

Metsätiloista on Savonlinnan seudulla tällä hetkellä kova kysyntä. Niin Punkaharjun Metsäpalvelun Veijo Laukkanen kuin Savonlinnan Kiinteistömaailman Seppo Kairikko kertovat, että metsätiloja menisi kaupaksi enemmän mitä markkinoilla tiloja on myynnissä.

– Kolmen viime vuoden aikana metsätilojen hinnat ovat nousseet noin tuhat euroa hehtaarille, Seppo Kairikko kertoo.

Metsätiloista maksetaan tällä hetkellä keskimäärin 4 000-4 500 euroa hehtaarille. Jos myytävällä tilalla on hyvä ja nopeasti rahaksi muutettava puusto, voi hinta Veijo Laukkasen mukaan nousta helposti jopa 10 000 euroon hehtaarilta. Laukkanen sanoo, että hyvä kysyntä johtuu tasaisesta ja varmasta tuotosta sijoitetulle pääomalle. Kairikon mukaan tuotto voi olla jopa kuusi prosenttia, mikä on pankkitalletuksiin verrattuna erinomainen tuottoprosentti.

Punkaharjun Metsäpalvelulla ja Kiinteistömaailmalla myynnissä olevat metsätilat ovat pinta-alaltaan aika pieniä, noin 30-40 hetaarin tiloja. Pinta-alat ovat kooltaan Seppo Kairikon mukaan aika tyypillisiä koko eteläisessä Suomessa. Metsätiloja ostavat enenevässä määrin rahastoyhtiöt ja yksityiset sijoittajat.

– Myös monet yksityiset ihmiset ostavat esimerkiksi loma-asuntonsa läheisyydestä itselleen sopivia puuhapalstoja, joilla voivat tehdä esimerkiksi taimien istutusta ja raivata metsää, Laukkanen kertoo.

Niin Kairikko kuin Laukkanenkin uskovat, että etenkin sijoittajien kiinnostus metsätiloihin on lisääntynyt myös siksi, että Itä-ja Keski-Suomessa on tehty isoja investointeja metsäteollisuuteen.

-Nuo investoinnit osoittavat, että puun kysyntä jatkuu vilkkaana pitkälle tulevaisuuteen, molemmat miehet sanovat.

Parhaiten kauppansa tekevät sellaiset metsätilat, joissa ei ole rakennuksia, eikä muutakaan infrasruktuuria, joka nostaisi maapohjan hintaa. Laukkanen sanoo, että mikäli myytävällä tilalla on rakennuksia, ne pyritään myymään erikseen.

– Metsätiloihin sijoittavat eivät pyri saamaan sijoituksestaan pikavoittoja, vaan tasaista tuottoa pitkällä aikavälillä, Veijo Laukkanen korostaa.

Vaikka myytävistä metsätiloista on jopa pulaa, on tilanne asuntokaupassa Seppo Kairikon mukaan päinvastainen Savonlinnan seudulla. Asuntokauppa ei ole viime vuoteen verrattuna elpynyt. Valonpilkahdus tunnelin päässä ovat Kairikon mukaan loma-asunnot, joiden kauppa on lähtenyt selvään nousuun.

Loma-asuntojen ostajat ovat nykyisin pääosin suomalaisia ja entistä useammin myyjät ovat venäläisiä. Venäläiset ovat hänen mukaansa tajunneet, että he eivät saa omiaan pois aikoinaan huippuhintoja maksaneista huviloistaan.

– Asuntokaupan elpyminen on myös mielikuvakysymys. Elämä jatkuu ja meidän on päästävä rypemisestä eroon, Seppo Kairikko kannustaa.

Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
nismaa-Pekka.jpg
Uutiset

Lusto hakee uudistumista avautumalla ja tähyämällä tulevaisuuteen

– Haluamme avautua aikaisempaa aktiivisemmin ulospäin – vahvasti Savonlinnan seudunkin ulkopuolelle, sanoo Luston uusi johtaja, metsänhoitaja Pekka Äänismaa. Hän ryhtyi syyskuun alussa…
IMG_2590.jpg
Uutiset

Lentoliikenteelle iso tuki kaupungilta

Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti lähes yksimielisesti tukea Savonlinnan ja Helsingin välistä lentoliikennettä seuraavan vuoden. Tukea kaupunki antaa liikenteeseen 1,26 miljoonaa euroa.…
IMG_3417.jpg
Uutiset

Pääterveysaseman uudisrakennushanke etenee

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Sosterille poikkeusluvan keskussairaalan yhteyteen rakennettavalle pääterveysaseman uudisrakennukselle. Lupa on myönnetty 9. marraskuuta.…
WP_20171114_11_27_18_Pro.jpg
Uutiset

Lukion ovet säppiin Kerimäellä

Savonlinnalaisten verotus alenee  Savonlinnassa tehtiin kaupunginvaltuutettu Sampsa Kokon mukaan historiaa maanantai-iltaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Valtuusto nimittäin…
IMG_3386.jpg
Uutiset

Keijo Pesonen eläkkeelle vuoden vaihteessa

Musisoiva rehtori viihtyy Heinäveden tukikohdassaan  Sää on marraskuisen harmaa. Vettä vihmoo välillä auton tuulilasiin ja lämpöä ulkona on muutama aste. Istun haastattelulehtiö…
Lippu-IMG_7999.jpg
Uutiset

Isänpäivä ei ole virallinen liputuspäivä

Tulevana sunnuntaina vietetään jälleen isänpäivää. Silloin siniristiliput nousevat salkoon juhlapäivän kunniaksi useimmissa suomalaiskodeissa. Mutta toisin kun voisi luulla, isänpäivä ei…
Yhdessä-uutta-IMG_3321.jpg
Uutiset

Historiallista uudistusta tehdään järjestöjen kanssa

Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa veikkausvoittovaroista Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi kolmea uutta avustusohjelmaa, joista yksi on Järjestöt mukana muutoksessa. Tämän…
Sini-waahto-IMG_2369.jpg
Uutiset

Pikkujoulu­ohjelmaa monenlaiseen makuun

Paikallinen ja laadukas ruoka on pääroolissa Savon Mafian pikkujoulupaketeissa, joita on räätälöity useampaan makuun sopiviksi. Savon Mafian myyntipäällikkö Sini Laukkanen kertoo, että…