Paikallisuutiset Kari Tegelberg /

Sipilä myönsi opettajankoulutusväännössä: yliopiston hallitus käveli maan hallituksen yli

Sipila_2236.jpg
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kuunteli hymyssä suin Savonlinnan kauppatorilla tiistaina, mitä sanottavaa Etelä-Savon kauppakamarin toimitusjohtajalla Markku Kakriaisella ja entisillä kerimäkeläisillä keskusta­vaikuttajilla Erkki Pennasella ja Kauko Rau

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) myönsi Savonlinnan kauppatorilla tiistaina, että Itä-Suomen yliopiston hallitus käveli maan hallituksen yli opettajankoulutuksen siirtopäätöksessä.

– Soitin kolme kertaa yliopiston rehtorille ja hallituksen puheenjohtajalle asiasta, mutta mikään ei auttanut. Yliopistoilla on päätöksenteossa autonomia, Sipilä selitti Martti Konstin tivatessa torilla siirtoasiasta pääministeriä.

Hän kuitenkin myönsi, että päätös opettajankoulutuksen siirrossa oli väärä. Pääministeri Sipilä myös sanoi, että Savonlinna lähtee nousuun ainoastaan elinkeinoelämän kautta. Hän lisäksi totesi, että turismi on Savonlinnassa kasvanut, johon Konsti tuumasi, että turisteja ei ole marraskuussa kaupungissa, mutta paikallisten ihmisten pitää silloinkin pystyä täällä elämään.

Pääministeri palasi torilla käyttämässään puheenvuorossa Turun traagisiin tapahtumiin ja totesi melkein tipan tulleen silmään, kun kuunteli kuinka tehokkaasti viranomaiset Turussa toimivat.

– 4,5 minuutin kuluessa paikalla oli ensimmäinen ambulanssi ja 20 minuutin päästä oltiin uhreja kuljettamassa jo hoitoon, Sipilä kiitteli.

Hän totesi myös, että maan talous kasvaa vuosikausiin hyvää vauhtia.

– Kipeitä ja hankalia päätöksiä on jouduttu tekemään ja ne tuntuvat myös täällä Savonlinnassa. Nyt pitää huolella katsoa, miten tästä mennään eteenpäin, pääministeri pohti.

Yhtenä isona asiana hän piti sitä, että suomalaiset ovat viime vuosina huolestuttavasti eriarvoistuneet.

– Suomi ei näiltä osin ole kunnossa. Eriarvoistuminen pitää saada pysähtymään, hän korosti.

Keskustan eduskuntaryhmä piti kaksipäiväisen kesäkokouksensa tänä vuonna Savonlinnassa. Kokouspaikkana oli Olavinlinna, mutta kansanedustajat ja keskustan ministerit rantautuivat tunniksi tiistaiaamuna kansan keskuuteen kauppatorille.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kehui torilla, että pääministerin johdolla hallituksen ministerit ja kansanedustajat ovat onnistuneet byrokratian purkutalkoissa erinomaisesti. Kansalta tuli 101 normien purkuehdotusta ja keskusta keksi 202 lisää, eli 303 turhaa normia on Kaikkosen mukaan pystytty poistamaan.

Hän myös korosti, että kahdeksaan vuoteen talous Suomessa on saatu vihdoin nousuun ja muistipa hän kehua harvalukuiselle toriyleisölle, että Savonlinna on kappale kauneinta Suomea, jonka varaan myös taloutta voi hänen mukaansa rakentaa.

Aiheet:
Kenen totuus kommentoi torstaina 31.8.2017 klo 14:20 Vastaa kommenttiin
Se on p......a puhetta päämisteriltä, että yliopisto ei kuunnellut maan ylimmän johdon tahtoa. Meistä jokainen tietää sanonnan: sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Yliopisto toimii verovaroin ja verovarojen käytöstä vastaa maan hallitus.
Asiat oli suhmuroitu jo etukäteen eikä käydyillä keskusteluilla lue (teatteriesitys) ollut enää mitään todellista pohjaa. En jaksa uskoa, että puolueet ja niiden johdossa olevat edustajat ja ministerit, eivät olisi tienneet asiasta etukäteen. Kuten aikoinaan Roope Ruttunen sanoi: paskaa. Lopputulos: äänestin jaloillani. En enää koskaan tule käyttämään äänioikeuttani, koska sen käyttämisellä ei ole mitään merkitystä. Valheella on lyhyet jäljet herra pääministeri.
Epäilevä kommentoi keskiviikkona 23.8.2017 klo 19:26 Vastaa kommenttiin
Maan hallituksen taloudenpito arveluttaa, jos hallituksen talouspäätöksistä riippuvainen taho voi kävellä sen yli. Olikohan hallituksen tahtotila sittenkään niin selkeä kuin Sipilä antaa ymmärtää? Aiemmin yliopistolle on annettu rahaa, jos se noudattaa rahoittajansa tahtoa.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
IMG_3602.jpg
Uutiset

​Vapaaehtoisia kunniavartioissa sankarivainajien muistomerkillä

Savonlinnan Reserviläiset ry juhlisti 100-vuotiasta, itsenäistä Suomea tarjoamalla 48 henkilölle ammattiin, sukupuoleen tai ikään katsomatta ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua…
Metsäwood.jpg
Uutiset

Punkaharjulle suunnitteilla 52 miljoonan euron puuteollisuusinvestointi

Savonlinnan kaupunki ja Metsä Groupin puutuoteteollisuudesta vastaava Metsä Wood ovat neuvotelleet 52 miljoonan euron investointihankkeen toteuttamisesta Savonlinnaan. Metsä Wood suunnittelee…
kilta.jpg
Uutiset

​Savonlinnan Seudun Maanpuolustuskilta juhli Suomen ja yhdistyksen vuosia

Savonlinnan Seudun Maanpuolustuskilta juhlisti viime perjantaina 100-vuotiasta Suomea sekä yhdistyksen 5-vuotista taivalta Spahotel Casinolla järjestytyssä iltajuhlassa. Juhlassa kuultiin…
Olavi-T..jpg
Uutiset

Kunniaveteraani nauttii Savonlinnan rauhasta

Olavi Toljander (92) on Savonlinnan järjestyksessään 98. kunniaveteraani. Arvonimi julkistettiin torstaina Savonlinnan Seudun Sotaveteraanien pikkujoulujuhlassa kristillisellä…
IMG_3587.jpg
Uutiset

Osuuspankki ja Lumme Energia yhteistyöhön Savonlinnassa

Lumme Energia Oy siirtää asiakaspalvelupisteensä Possen rakennuksesta Suur-Savon Osuuspankin vasta remontoituihin tiloihin Savonlinnan konttoriin.Yhteistyön myötä Suur-Savon Osuuspankin…
Uutiset

Osuuspankki ja Lumme Energia yhteistyöhön Savonlinnassa

Lumme Energia Oy siirtää asiakaspalvelupisteensä Possen rakennuksesta Suur-Savon Osuuspankin vasta remontoituihin tiloihin Savonlinnan konttoriin.Yhteistyön myötä Suur-Savon Osuuspankin…
Lena-Selen-ja-isoäitidegerbyssä-1956.jpg
Uutiset

Osa Uuttamaata neuvostoliittolaisissa käsissä

Porkkalan vuokra-alue Helsinkiä valvomassa 1944-56  Yhtenä kohtana Moskovan välirauhanehtoja 19.9.1944 oli Porkkalan alueen vuokraaminen Neuvostoliitolle, ja jo kymmenen päivää…
skylarks.jpg
Uutiset

​Skylarks jälleen pikkujoulukeikalle Wanhalle Kasinolle

Suosittu, etupäässä Beatles-covereita soittava Skylarks-yhtye tulee taas keikalle Savonlinnaan. Yhtyeessä bassoa soittaa savonlinnalainen Kimmo Huopainen. Savonlinnan keikka on Wanhalla…