Paikallisuutiset Savonmaa /

Suomenhevosta juhlittiin Hannolanpellolla

Hannolanpelto1.jpg

Hannolanpellon raviradalle satapäin keräytynyt juhlaväki sai paistatella kauniissa auringonpaisteessa 17.6. Juhlan aiheena oli oma kansallisaarteemme Suomenhevonen, joka täyttää kuluvana vuonna satavuotiaan Suomen rinnalla 10 vuotta enemmän. Tapahtuman järjestäjätahot Itä-Savon Hevosystäväinseura ja Nutu ry:n nuorten media- ja tapahtumapaja Intola olivat kattaneet näyttävän ja monipuolisen ohjelman hevosten ympärille.

Itse juhlakalu vietti syntymäpäiviään työn merkeissä. Näytöksissä esiintyivät letkeät western-hevoset, ryhdikkäät ravurit, elastiset este- ja kouluhevoset sekä tunteita herättävä työhevonen. Suomenhevosen rauhallista ja pitkämielistä luonnetta arvostettiin kovasti rapsutus- ja talutuspisteillä, missä pienemmät ja isommat sormet uppoutuivat suomenhevosen karheisiin jouhiin. Monikin huokaili ihastuksissaan päästessään lähelle hevosta, tuntiessaan ison eläimen voiman, viisauden ja herkkyyden. Kohtaamisissa oli tunnetta, ja Hannolanpellon ravikatsomon yllekin laskeutui leppoisa yhteenkuuluvaisuuden fiilinki.

Nuorempaa väkeä paikalle vetänyt Jennin keppihevostalli keppareineen ja leikkihevosineen oli yksi päivän vetonauloista. Kun allergian tai pitkien matkojen vuoksi on vaikea päästä oikean hevosen lähelle, tuo keppi- tai aidontuntuinen leikkiheppa helpotusta kuumeeseen, joka ei unohtamalla unohdu. 6-vuotias Olavi vastaili Intolan kasvomaalauspisteellä leveästi hymyillen. Olavin mielestä ehkä parasta tapahtumassa olivat westernhevoset ja ihan parasta oli julkkisponi Santtu, jonka päällä hän ratsasti talutettaessa jo kolmatta kertaa. Keppareihinkin Olavi oli tutustunut, ja ylittänyt suomenlipunn esteen ilmavasti. Lasten ohella myös paikaliset puutarhurit saivat iloisen mielen, olihan portilla jaossa ämpäreittäin ehtaa hevosenkakkaa.

Hevosystäväinseuran aktiivi Tanja Dahlström oli tapahtuman jälkeen tyytyväinen. – Juhlijoita oli runsaasti, ja kaikki tehtiin suomenhevosen luonnetta ja olemusta kunnioittaen. Koskettavin kohta päivässä oli kaunis Maamme-laulu. Kyllä tällaista päivää olisi hieno järjestää jatkossakin, mutta jatketaan juhlia seuraavaksi Hannolanpellon toto-raveissa 12.8!


Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
nismaa-Pekka.jpg
Uutiset

Lusto hakee uudistumista avautumalla ja tähyämällä tulevaisuuteen

– Haluamme avautua aikaisempaa aktiivisemmin ulospäin – vahvasti Savonlinnan seudunkin ulkopuolelle, sanoo Luston uusi johtaja, metsänhoitaja Pekka Äänismaa. Hän ryhtyi syyskuun alussa…
IMG_2590.jpg
Uutiset

Lentoliikenteelle iso tuki kaupungilta

Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti lähes yksimielisesti tukea Savonlinnan ja Helsingin välistä lentoliikennettä seuraavan vuoden. Tukea kaupunki antaa liikenteeseen 1,26 miljoonaa euroa.…
IMG_3417.jpg
Uutiset

Pääterveysaseman uudisrakennushanke etenee

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Sosterille poikkeusluvan keskussairaalan yhteyteen rakennettavalle pääterveysaseman uudisrakennukselle. Lupa on myönnetty 9. marraskuuta.…
WP_20171114_11_27_18_Pro.jpg
Uutiset

Lukion ovet säppiin Kerimäellä

Savonlinnalaisten verotus alenee  Savonlinnassa tehtiin kaupunginvaltuutettu Sampsa Kokon mukaan historiaa maanantai-iltaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Valtuusto nimittäin…
IMG_3386.jpg
Uutiset

Keijo Pesonen eläkkeelle vuoden vaihteessa

Musisoiva rehtori viihtyy Heinäveden tukikohdassaan  Sää on marraskuisen harmaa. Vettä vihmoo välillä auton tuulilasiin ja lämpöä ulkona on muutama aste. Istun haastattelulehtiö…
Lippu-IMG_7999.jpg
Uutiset

Isänpäivä ei ole virallinen liputuspäivä

Tulevana sunnuntaina vietetään jälleen isänpäivää. Silloin siniristiliput nousevat salkoon juhlapäivän kunniaksi useimmissa suomalaiskodeissa. Mutta toisin kun voisi luulla, isänpäivä ei…
Yhdessä-uutta-IMG_3321.jpg
Uutiset

Historiallista uudistusta tehdään järjestöjen kanssa

Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa veikkausvoittovaroista Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi kolmea uutta avustusohjelmaa, joista yksi on Järjestöt mukana muutoksessa. Tämän…
Sini-waahto-IMG_2369.jpg
Uutiset

Pikkujoulu­ohjelmaa monenlaiseen makuun

Paikallinen ja laadukas ruoka on pääroolissa Savon Mafian pikkujoulupaketeissa, joita on räätälöity useampaan makuun sopiviksi. Savon Mafian myyntipäällikkö Sini Laukkanen kertoo, että…