Ihmiset Kari Tegelberg /

Suvi haluaa auttaa muita

Suvi_2035.jpg
Suvi Laurikainen (kuvassa) ja kiteeläinen Päivi Häkkinen ovat menettäneet läheisensä itsemurhan kautta. Nyt naiset haluavat auttaa toisia saman kohtalon kokeneita ja järjestävät Linnalassa vertaistukiryhmän kokoontumisia. Ensimmäinen järjestetään elokuun

Suvi Laurikainen löysi 3,5 vuotta sitten avopuolisonsa kuolleena heidän yhteisestä kodistaan.

- Hänen oireensa olivat moninaisia, niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin ja haimme niihin myös apua, Suvi kertaa noita raskaita aikoja.

Suvin kokemukset tapahtuman jälkeen eivät ole kovinkaan hyviä. Hän jäi surunsa ja tuskansa kanssa aika yksin. Hän sanookin, että, kuoleman jälkeinen prosessi yllätti, eikä mennyt perinteisen surukaavan mukaan monestakin syystä.

-Olin viimeisilläni raskaana ja sitten yllättäen elämältä vedettiinkin matto rajusti alta ja kaikki piti aloittaa alusta. Sisälleni jäi paljon avoimia kysymyksiä ja pimeää. Sama ihminen en tapahtumien jälkeen ole enää koskaan ollut. Onneksi omat vanhempani ovat olleet aivan äärettömän suurena tukena ja apuna. En tiedä missä olisin ilman heidän tukeaan, Suvi kiittää vanhempiaan.

Suremisensa aikana hän sanoo kohdanneensa hankaluuksia, eikä tuommoisesta selviä koskaan pelkästään puhumalla.

- Asioita käsittelemällä ja hyväksymällä on kuitenkin mahdollisuus mennä eteenpäin ja oppia elämään asian kanssa, vaikka helppoa se ei olekaan. Selviäminen tapahtuu päivä kerrallaan ja lapsi viimeistään tuo ikävän pintaan joka päivä, ikävän ja surun, jota ei ole saanut oikein edes surra. Traumaoireiden kanssa on haastavaa yksin pienen kanssa ja vielä vuorotyötä tehden, hän sanoo.

Heti tapahtuman jälkeen hän sai kerran kriisiapua kotiinsa.

- Auttajat vain itkivät ja kertoivat minulle shokista sekä surusta suoraan esitteistä lukemalla. Kun yritin järki-ihmisenä kysyä heiltä käytännön asioista, niin he sivuuttivat kysymykseni toteamalla, etteivät esittämäni asiat ole nyt kiireellisiä, Suvi muistelee.

Suurin apu minkä hän heiltä sai oli Surunauha ry:n ja Suomen nuoret lesket ry:n esitteet, jotka he jättivät.

- Minulla ei kuitenkaan ollut silloin voimia tutustua omin voimin kumpaankaan, vaikka olisi varmasti pitänyt.

Kolme vuotta sitten elokuussa hän kävi kuitenkin itsemurhan tehneitten läheisten vertaistukiviikonlopun Turussa. Tuosta viikonlopusta oli hänelle erittäin suuri apua ja hän huomasi samanlaisen kohtalon kokeneitten kanssa keskustellessa, ettei suruprosessi etene kuin paperilla.

Edellä mainittu Surunauha ry on valtakunnallinen vertaistukijärjestö, jonka tavoitteena on tukea läheisensä itsemurhan kautta menettäneitä ja lisätä avoimuutta puhua itsemurhista. Suvi Laurikainen ja isänsä itsemurhan kautta menettänyt, kiteeläinen Päivi Häkkinen kävivät viime talvena yhdistyksen järjestämän vertaistukiohjaajakoulutuksen.

Naiskaksikko on päättänyt järjestää tämän vuoden aikana neljä vertaistukitapaamista kaikille itsemurhan kautta läheisensä menettäneille. Ensimmäinen tapaaminen on Linnalan alakerrassa, päiväkeskuksen tiloissa elokuun 28. päivä kello 18-20.

- Näissä tapaamisissa on tarkoitus käydä avointa keskustelua, jakaa kokemuksia ja saada tukea. Tapaamisiin voi tulla vaikka läheisen itsemurhasta olisi kulunut aikaa vain vähän, Suvi sanoo ja samalla hän korostaa, ettei tapaamisilla ole tarkoitus korvata ammattiapua.

Suvi Laurikainen sanoo, että hän halusi tulla julkisuuteen tämän kipeän asian kanssa, koska haluaa, että ihmisten kynnys hankkia apua madaltuisi. Itsemurha on asia, jota läheisten keskuudessa jopa peitellään ja sitä pidetään kiusallisena puheenaiheena niin läheisten kuin terveydenalan ammattilaistenkin keskuudessa.

Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
IMG_3602.jpg
Uutiset

​Vapaaehtoisia kunniavartioissa sankarivainajien muistomerkillä

Savonlinnan Reserviläiset ry juhlisti 100-vuotiasta, itsenäistä Suomea tarjoamalla 48 henkilölle ammattiin, sukupuoleen tai ikään katsomatta ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua…
Metsäwood.jpg
Uutiset

Punkaharjulle suunnitteilla 52 miljoonan euron puuteollisuusinvestointi

Savonlinnan kaupunki ja Metsä Groupin puutuoteteollisuudesta vastaava Metsä Wood ovat neuvotelleet 52 miljoonan euron investointihankkeen toteuttamisesta Savonlinnaan. Metsä Wood suunnittelee…
kilta.jpg
Uutiset

​Savonlinnan Seudun Maanpuolustuskilta juhli Suomen ja yhdistyksen vuosia

Savonlinnan Seudun Maanpuolustuskilta juhlisti viime perjantaina 100-vuotiasta Suomea sekä yhdistyksen 5-vuotista taivalta Spahotel Casinolla järjestytyssä iltajuhlassa. Juhlassa kuultiin…
Olavi-T..jpg
Uutiset

Kunniaveteraani nauttii Savonlinnan rauhasta

Olavi Toljander (92) on Savonlinnan järjestyksessään 98. kunniaveteraani. Arvonimi julkistettiin torstaina Savonlinnan Seudun Sotaveteraanien pikkujoulujuhlassa kristillisellä…
IMG_3587.jpg
Uutiset

Osuuspankki ja Lumme Energia yhteistyöhön Savonlinnassa

Lumme Energia Oy siirtää asiakaspalvelupisteensä Possen rakennuksesta Suur-Savon Osuuspankin vasta remontoituihin tiloihin Savonlinnan konttoriin.Yhteistyön myötä Suur-Savon Osuuspankin…
Uutiset

Osuuspankki ja Lumme Energia yhteistyöhön Savonlinnassa

Lumme Energia Oy siirtää asiakaspalvelupisteensä Possen rakennuksesta Suur-Savon Osuuspankin vasta remontoituihin tiloihin Savonlinnan konttoriin.Yhteistyön myötä Suur-Savon Osuuspankin…
Lena-Selen-ja-isoäitidegerbyssä-1956.jpg
Uutiset

Osa Uuttamaata neuvostoliittolaisissa käsissä

Porkkalan vuokra-alue Helsinkiä valvomassa 1944-56  Yhtenä kohtana Moskovan välirauhanehtoja 19.9.1944 oli Porkkalan alueen vuokraaminen Neuvostoliitolle, ja jo kymmenen päivää…
skylarks.jpg
Uutiset

​Skylarks jälleen pikkujoulukeikalle Wanhalle Kasinolle

Suosittu, etupäässä Beatles-covereita soittava Skylarks-yhtye tulee taas keikalle Savonlinnaan. Yhtyeessä bassoa soittaa savonlinnalainen Kimmo Huopainen. Savonlinnan keikka on Wanhalla…