Toimittajalta Kari Tegelberg /

Vielä riittää vipinää

Savonlinnassa riittää vielä vipinää vaikka koulut ovat jo alkaneet koko maassa ja etenkin lapsiperheet siirtyneet sitä kautta omille kotikonnuilleen. Myös sää on elokuun myötä lämmennyt kesäisiin lukemiin.
Tuleva viikonloppu on kaupungissa hyvin vilkas. Olavinlinna täyttyy kahtena päivänä EloJubilee-tapahtuman kävijöistä ja kolmipäiväinen luontoelokuvafestivaali tuo myös kaupunkiin tuhansia ihmisiä. Myös seuraavana viikonloppuna järjestettävä Boxing Night-ammattinyrkkeilyilta Olavinlinnassa on vakiinnuttanut paikkansa suosittujen tapahtumien joukossa. Tilastot kertovat, että matkailu Savonlinnaan on selvässä kasvussa. Tammi-toukokuun luvut kertovat selvästä yöpymismäärien lisääntymisestä. Suomalaisten yöpymiset ovat lisääntyneet lähes 3 000 hengellä ja ulkomaalaisten lähes 6 000 hengellä. Ulkomaisten yöpyjien kasvua vetävät venäläiset, jotka ovat jälleen löytäneet tiensä Itä-Suomeen ja Savonlinnaan. Kun alkuvuoden kasvuluvut ovat tuota luokkaa, voi uskoa ja toivoa, että loppuvuosi tulee olemaan myös positiivinen. Savonlinnan seutukunta on saanut pitkin vuotta positiivista hehkutusta ulkomaisessa mediassa. Olemme sijoittuneet monenlaisissa rankingeissa kärkisijoille. Yllätys ei ole, miksi sijoituksemme on korkealla. ”Syy” on meidän ainutlaatuinen ja puhdas luontomme. Yleensä tässä kohtaa todetaan, että kyllä, meillä on puhdas luonto, upeat maisemat ja kalaisat vedet, mutta emme osaa niitä hyödyntää ja tuotteistaa. Nyt kuitenkin asiat alkavat olla tältäkin osin toisin. Erinomainen esimerkki luonnon viisaasta hyödyntämisestä on Saimaa Holiday-konsepti. Tuo konsepti pitää sisällään matkailukeskus Järvisydämen Rantasalmella ja Saimaa Holiday Oravin. Molempia yhdistää matkailukeskittymien väliin jäävä laaja Saimaa ja sen tarjoamat monipuoliset mahdollisuudet harjoittaa erilaisia veteen ja luontoon liittyviä aktiviteettejä. Yhdistävänä tekijänä ovat myös molemmissa paikoissa toimivat, innovatiiviset ja asialleen omistautuneet yrittäjät. Samaan osaavaan sarjaan kuuluu myös Punkaharjun Harjun Portti. Nämä kolme yrityskeskittymää työllistävät välittömästi ja välillisesti kymmeniä ihmisiä ja mikä myös on merkillepantavaa: ympäri vuoden. Savonlinnan pitää nyt hyödyntää saatu positiivinen näkyvyys vieläkin tehokkaammin. Uusien työpaikkojen synnyttäminen matkailualalle on oltava kaupungin erityissuojelussa.


Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
IMG_2590.jpg
Uutiset

Lentoliikenteelle iso tuki kaupungilta

Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti lähes yksimielisesti tukea Savonlinnan ja Helsingin välistä lentoliikennettä seuraavan vuoden. Tukea kaupunki antaa liikenteeseen 1,26 miljoonaa euroa.…
IMG_3417.jpg
Uutiset

Pääterveysaseman uudisrakennushanke etenee

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Sosterille poikkeusluvan keskussairaalan yhteyteen rakennettavalle pääterveysaseman uudisrakennukselle. Lupa on myönnetty 9. marraskuuta.…
WP_20171114_11_27_18_Pro.jpg
Uutiset

Lukion ovet säppiin Kerimäellä

Savonlinnalaisten verotus alenee  Savonlinnassa tehtiin kaupunginvaltuutettu Sampsa Kokon mukaan historiaa maanantai-iltaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Valtuusto nimittäin…
IMG_3386.jpg
Uutiset

Keijo Pesonen eläkkeelle vuoden vaihteessa

Musisoiva rehtori viihtyy Heinäveden tukikohdassaan  Sää on marraskuisen harmaa. Vettä vihmoo välillä auton tuulilasiin ja lämpöä ulkona on muutama aste. Istun haastattelulehtiö…
Lippu-IMG_7999.jpg
Uutiset

Isänpäivä ei ole virallinen liputuspäivä

Tulevana sunnuntaina vietetään jälleen isänpäivää. Silloin siniristiliput nousevat salkoon juhlapäivän kunniaksi useimmissa suomalaiskodeissa. Mutta toisin kun voisi luulla, isänpäivä ei…
Yhdessä-uutta-IMG_3321.jpg
Uutiset

Historiallista uudistusta tehdään järjestöjen kanssa

Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa veikkausvoittovaroista Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi kolmea uutta avustusohjelmaa, joista yksi on Järjestöt mukana muutoksessa. Tämän…
Sini-waahto-IMG_2369.jpg
Uutiset

Pikkujoulu­ohjelmaa monenlaiseen makuun

Paikallinen ja laadukas ruoka on pääroolissa Savon Mafian pikkujoulupaketeissa, joita on räätälöity useampaan makuun sopiviksi. Savon Mafian myyntipäällikkö Sini Laukkanen kertoo, että…
Itäinen-asema-IMG_3303.jpg
Uutiset

Puuroa, pakkelia ja pikkujoulutunnelmaa

Itäisen aseman pikkujouluissa 11. marraskuuta on mahdollista selvittää, mitä omalle keholle kuuluu.  Kaikki eivät ehkä vielä tiedä, ettei Itäisellä asemalla enää porata hampaita…