Lukijoilta Ari Rajamo /

Vihkiäkö vai ei?

Onko yhtä ja ainoaa oikeaa uskoa olemassakaan, voi ateisti kysyä. Hän voi myös vastata näin: Kristinusko se ei ainakaan voi olla, koska se kohtelee uskovia jäseniään miten sattuu, kuten esimerkiksi tässä vihkimättömyysasiassa. Rukoilemattomuus vihittävien puolesta kuulostaa peräti julmalta.

Luojamme silmissä me syntiset poloiset olemma yhdenvertaisia, mutta emme seurakunnissa ja eri kirkoissa. Aika ristiriitaista, mutta totta. Rakkaus ja seksuaalisuus yhdessä ja erikseen ovat valtava voima ja Luojan lahjoja molemmat. Ne muuttavat maailmaa, mutta eivät pysty sellaiseen kirkon kohdalla. Se keskittyy vaalimaan ja varjelemaan vanhoja asenteitaan vielä vuonna 2017, mutta miten lie tulevaisuudessa?

Pystyykö kirkko modernisoitumaan? Jos ei, niin jäsenkato lisääntyy ja nopeutuu. Ja silloin seuraukset ovat arvaamattomat. Kun kirkko on raunioina, ei enää mietitä kenelle kuuluu kirkollinen vihkiminen ja kenelle ei.

Seurakuntalaiset voivat olla ihan eri mieltä kuin seurakunnan johto ja luottamushenkilöt homoparien vihkimisestä seurakunnan tiloissa. Aika näyttää, kuinka tässäkin asiassa tulee käymään. Arkkipiispan ennusteet saattavat hyvinkin toteutua jo meidän aikanamme.

Kehitys ei voi pysähtyä kirkossakaan. Ei Mooses voi olla oikeassa joka asiassa. Hänkin oli aikansa lapsi ja sen vanki. Ja kuinka kävikään sosialismin isille? Marx, Engels ja Lenin osoittautuivat vääriksi profeetoiksi. Näin on käymässä myös Mooses-paralle.

Kirkko liikkuu iltajunassa. Vastaako sen vauhti tämän ajan toiveita ja tarpeita? Mitä sanoisi Mooses, jos eläisi nyt. Hän ainakin vastasi aikalaistensa tarpeisiin.

Ari Rajamo
Savonlinna


Aiheet:
Yks ristitty kommentoi keskiviikkona 5.4.2017 klo 21:11 Vastaa kommenttiin
Kuule, kristinuskon arvot ovat ja pysyvät. Ne ovat hyviä, meitä ihmisiä, meidän elämäämme suojelevia arvoja. Ei ole kannata käydä nykyaikaisuuden nimissä muuttelemaan neuvoja, joita Raamattu meille antaa - vaikka tilanne näyttäisi kuinka ristiriitaiselta tahansa - tavallisen tallaajan mielessä.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
IMG_2590.jpg
Uutiset

Lentoliikenteelle iso tuki kaupungilta

Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti lähes yksimielisesti tukea Savonlinnan ja Helsingin välistä lentoliikennettä seuraavan vuoden. Tukea kaupunki antaa liikenteeseen 1,26 miljoonaa euroa.…
IMG_3417.jpg
Uutiset

Pääterveysaseman uudisrakennushanke etenee

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Sosterille poikkeusluvan keskussairaalan yhteyteen rakennettavalle pääterveysaseman uudisrakennukselle. Lupa on myönnetty 9. marraskuuta.…
WP_20171114_11_27_18_Pro.jpg
Uutiset

Lukion ovet säppiin Kerimäellä

Savonlinnalaisten verotus alenee  Savonlinnassa tehtiin kaupunginvaltuutettu Sampsa Kokon mukaan historiaa maanantai-iltaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Valtuusto nimittäin…
IMG_3386.jpg
Uutiset

Keijo Pesonen eläkkeelle vuoden vaihteessa

Musisoiva rehtori viihtyy Heinäveden tukikohdassaan  Sää on marraskuisen harmaa. Vettä vihmoo välillä auton tuulilasiin ja lämpöä ulkona on muutama aste. Istun haastattelulehtiö…
Lippu-IMG_7999.jpg
Uutiset

Isänpäivä ei ole virallinen liputuspäivä

Tulevana sunnuntaina vietetään jälleen isänpäivää. Silloin siniristiliput nousevat salkoon juhlapäivän kunniaksi useimmissa suomalaiskodeissa. Mutta toisin kun voisi luulla, isänpäivä ei…
Yhdessä-uutta-IMG_3321.jpg
Uutiset

Historiallista uudistusta tehdään järjestöjen kanssa

Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa veikkausvoittovaroista Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi kolmea uutta avustusohjelmaa, joista yksi on Järjestöt mukana muutoksessa. Tämän…
Sini-waahto-IMG_2369.jpg
Uutiset

Pikkujoulu­ohjelmaa monenlaiseen makuun

Paikallinen ja laadukas ruoka on pääroolissa Savon Mafian pikkujoulupaketeissa, joita on räätälöity useampaan makuun sopiviksi. Savon Mafian myyntipäällikkö Sini Laukkanen kertoo, että…
Itäinen-asema-IMG_3303.jpg
Uutiset

Puuroa, pakkelia ja pikkujoulutunnelmaa

Itäisen aseman pikkujouluissa 11. marraskuuta on mahdollista selvittää, mitä omalle keholle kuuluu.  Kaikki eivät ehkä vielä tiedä, ettei Itäisellä asemalla enää porata hampaita…