Kulttuuri

100 kuvaa Saimaalta ylistää upeaa järvialuetta

100kuvaaSaimaalta.jpg
Valokuvanäyttelyn kuvaajat Heidi Lehtosaari (vas.), Henna Astikainen, Lasse Pulkkinen ja Pia Behm.

100 kuvaa Saimaalta -valokuvanäyttely on neljän savonlinnalaisen harrastajavalokuvaajan ylistys Saimaalle. Näyttelyn kuvissa tuodaan esille jokaisen kuvaajan oma näkemys Saimaan parhaista paloista, unohtumattomista hetkistä ja niistä upeista elämyksistä, joita vain Saimaalla voi kokea. Näyttelyn tavoitteena on näyttää ihmisille kuinka hieno paikka Saimaa ja erityisesti Savonlinna on.

– Olemme kaikki ylpeitä kotiseudustamme ja haluamme tehdä oman osamme Savonlinnan näkyvyyden eteen. Tätä seutua kelpaa nimittäin esitellä, Pia Behm hehkuttaa. Hän on yksi valokuvanäyttelyn kuvaajista.

Muut kuvia näyttelyyn tuoneet ovat Henna Astikainen, Heidi Lehtosaari ja Lasse Pulkkinen. Nelikko haluaa myös osallistua Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemanahan on Yhdessä.

– Tällainen yhteisnäyttely on mitä mainioin tapa toteuttaa teemaa, Behm kertoo.

Pyykkinaruille ripustetun 100 kuvaa Saimaalta -valokuvanäyttelyn voi  löytää 20. toukokuuta lähtien eri puolilta Savonlinnaa. Tavoitteena on viedä näyttely syksyllä myös Helsinkiin ja Pietariin. Matkailuyritykset voivat halutessaan hyödyntää näyttelyä esimerkiksi messuilla tai muissa tapahtumissa.

Henna Asikainen on savonlinnalainen, intohimoinen luontovalokuvauksen harrastaja sekä 100 kuvaa Saimaalta-näyttelyn idean äiti. Henna taltioi mieluiten kuviin hetkiä ja tunnelmia Saimaan järviluonnosta. Saimaan monimuotoisuus puhuttelee häntä erityisesti.

Pia Behm on savonlinnalainen viestintäalan yrittäjä, jonka näkee harvoin ilman kameraa. Saimaan saaristossa asuminen tuo Behmille luontokuvaukseen aivan omanlaisen ulottuvuuden. Behmillä on myös Parasta Savonlinnassa -blogi ja hän ylläpitää Facebookissa Savonlinna sydämessä -sivua.

Heidi Lehtosaari on savonlinnalainen matkabloggaaja ja valokuvauksen harrastaja, joka nauttii luonnossa liikkumisesta ja ympäröivän kauneuden taltioimisesta. Hän kertoo oppineensa katsomaan kameran avulla tuttua maisemaa uusin silmin. Heidin valokuvia ja matkatarinoita niin Saimaalta kuin kauempaakin löytyy hänen Maailman äärellä -matkablogissaan.

Lasse Pulkkinen on savonlinnalainen luonnonystävä ja retkeilyn harrastaja, joka aloitti valokuvauksen jo nuorena. Erityisesti Saimaan linnusto ja vuodenaikojen vaihtelu yksityiskohtineen saa hänet innostumaan luonnon taltioinnista. Samoin saimaalainen perinteinen elämäntapa ja kulttuurimaisemat innostavat kuvaajaa.

Valtioneuvoston kanslia on 31.1.2017 liittänyt hankkeen ”100 kuvaa Saimaalta” Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaan.

Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Toritapahtuma.jpg
Uutiset

Yhdistysten torilla oli mukava tunnelma

Musiikin rytmi kuului toria lähestyttäessä. Makkaran tuoksu tulvi nenään ja touhukkaan näköiset, iloiset ihmiset tulivat hymyssä suin vastaan. Yhdistysten perinteinen kevättoritapahtuma…
letka.jpg
Uutiset

Järvipelastajakoulutuksesta jaossa tietoa

Savonlinnan Järvipelastajat hakee uusia aktiivijäseniä. Tulokasinfo pidetään Savonlinnan paloasemalla tiistaina 30. toukokuuta kello 18. Tilaisuudessa kerrotaan yhdistyksen toiminnasta sekä…
Kevattori_1451.jpg
Uutiset

Yhdistysten perinteinen kevättori jälleen lauantaina

Perinteinen savonlinnalaisten yhdistysten kevättoritapahtuma järjestetään jälleen tulevana lauantaina kauppatorilla. Yhdistyskoordinaattori Erja Järvisalo Savonlinnan Seudun Kolomosesta…
Valtuusto_1586.jpg
Uutiset

Parkkinen ja Rouvinen suomivat omiaan

Savonlinnan maanantai-iltainen kaupunginvaltuuston kokous oli nykyisellä kokoonpanolla kuluneen vaalikauden viimeinen. Kesäkuussa aloittavassa uudessa valtuustossa on yli puolet uusia…
Puutaito_1442.jpg
Uutiset

Betonielementtitehdas muuttuu puuelementtitehtaaksi

Finnkerin halli Punkaharjun PuutaidolleBetonielementtejä vuoteen 2008 saakka Kerimäellä valmistanut Finnkeri Oy on solminut pitkäaikaisen vuokrasopimuksen tehtaan tilojen…
Kelalaiset IMG_1428.jpg
Uutiset

Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen piipahti kylässä

”Savonlinnaan on aina mukava tulla”Sääminkiläissyntyinen Kelan tuore pääjohtaja Elli Aaltonen piipahti viime viikolla Savonlinnassa. Hän tapasi savonlinnalaisia silmästä silmään…
Karpalo IMG_1317.jpg
Uutiset

Karpalokodissa virkistyttiin

Kansallisen veteraanipäivän kunniaksi Palvelutalo Karpalokodissa järjestettiin Suomi 100-hengessä koko talon väelle yhteinen virkistyspäivä. Päivään kuului ulkoilua ja tehtävärasteja,…
Tanssiesitys.jpg
Uutiset

Nuoret tekivät veteraanijuhlan

Savonlinnnan kaupungin järjestämää Kansallisen veteraanipäivän juhlaa vietettiin Savonlinnassa hyvin pitkälle koululaisten esitysten pohjalta. Myös täydessä Savonlinnasalissa oli peräti…
Joukkue ja Poika.jpg
Uutiset

Poika kävi torilla

Reilut 2 000 ihmistä juhli SaPKoa ja Poikaa, eli Mestis-mestaruuspokaalia Savonlinnan kauppatorilla lauantaina. SaPKon mestaruutta juhlistettiin hyvässä säässä. Savonlinnan omat bändit…