Paikallisuutiset Kari Tegelberg /

30 vuotta – eikä suotta Autoehoste Kaskinen Oy aikuisikään

Autoehoste_2297.jpg
Mika (vas.) ja Jouni Kaskinen perustivat Autoehoste Kaskisen 2.9.1987. Miesten taustalla seinällä Lommoluurin juliste, jossa on yksi suosittu iskulause.

Autoehoste Kaskinen Oy on tullut nuoren aikuisen ikään. Yritys täyttää 30 vuotta tulevana lauantaina 2. syyskuuta. Yrityksen perustivat veljekset Mika ja Jouni Kaskinen. Silloin yritys kantoi nimeä Autoehoste J&M Kaskinen Ay. Nykyisin yhtiömuotona on osakeyhtiö ja virallinen nimi on Autoehoste Kaskinen Oy ja sillä on myös suurelle yleisölle tutuksi tullut aputoiminimi Lommoluuri.

Mika muistelee toiminnan alkuvuosia jopa hiukkasen kaiholla.

– Yrityksen pohja on Jounin ja minun harrastuksessa, eli me laittelimme ja korjailimme autoja, Mika Kaskinen sanoo.

Ihan alkuvaiheessa ajatuksena veljeksillä oli tehdä katsastus- ja muita autoremontteja silloin tällöin. Muun muassa Jounilla oli alkuvaiheessa vakituinen työ Savonlinnan kaupungilla. Nopeasti toiminta kuitenkin muuttui kokopäiväiseksi.

Tuottajantielle nousi lainarahalla 130 neliön halli, jossa tehtiin katsastusremontteja, automaalauksia ja pelti- ja hitsaustöitä. Sitten toiminta laajeni kuorma-autojen maalaamiseen ja lossien ja siltojen hiekkapuhalluksiin ja maalauksiin. Nykyisin katsastusremontit ja siltojen maalaukset ovat jääneet ja yritys keskittyy kolarikorjauksiin ja vähäisemmässä määrin isomman kaluston maalaustöihin. Henkilökuntaa yrityksessä on omistajakaksikko mukaan lukien kuusi henkeä.

Mika korostaa, että yrittäjiksi he kouliutuivat erehdyksen ja oppimisen, eli kantapään kautta. Kovat ajat olivat myös Autoehosteella 1990-luvun alkuvuosina, jolloin Suomi syöksyi vauhdilla lamaan ja työttömiä oli yhtäkkiä puoli miljoonaa. Valuuttalainaa oli tuolloin myös Autoehosteella.

– Valuuttalainaa oli oikeastaan pakko ottaa, sillä markkapohjaisen rahan hinta oli puolet korkeampaa kuin valuuttapohjaisen rahan. Ja sitten kaksi devalvaatiota nosti lainanhoitokuluja kymmenillä prosenteilla. Se oli hurjaa aikaa, Mika muistelee.

Yritys kuitenkin selvisi kuivin jaloin kovalla työllä ja tiukalla vyön kiristyksellä. Autoehoste on koko olemassaolonsa ajan satsannut laatuun ja toimiviin työskentelytiloihin. Siksipä yrityksen tiloja on laajennettu useaan otteeseen. Vuonna 1989 tehty laajennus mahdollisti kuorma-autojen maalauksen, joka Autoehosteella olikin vuosien ajan yksi tärkeimmistä toiminnan kivijaloista.

Vuonna 2006 aloitetut isot investoinnit saatiin päätöksen vuonna 2012. Tiloja laajennettiin ja modernisoitiin ja erityistä huomiota kiinnitettiin työergonomiaan. Investointeihin käytettiin satoja tuhansia euroja. Nyt tilaa on käytettävissä 850 neliömetriä.

Lommoluuri on oma brändi

Vuonna 2012 Autoehosteelle rekisteröitiin aputoiminimi Lommoluuri. Mika Kaskinen kertoo, että he halusivat brändätä sen, minkä he parhaiten osaavat, eli autojen kolarikorjaamisen. Mainostoimisto Digitaalissa työskentelevän Oskarin Malkin tiimin useista ehdotuksista Lommoluuri oli se, joka kolahti Kaskisiin.

Mika Kaskisen mukaan Lommoluuri-nimen ja humorististen iskulauseitten avulla halutaan keventää tilannetta, jossa autoilija on joutunut kolariin ja auto on kärsinyt vaurioita. Yksi suosittu iskulause, mitä he ovat mainonnassaan käyttäneet kuuluu näin: ”Anopillesi emme mahda mitään, mutta rakkaan menopelisi rypyt siliävät taatusti”.

– Ihmiset tykkäävät mainoksistamme ja heiltä tulee omiakin ehdotuksia iskulauseiksi, Mika hymyillen kertoo.

Lommoluuri on siis oma aputoiminimi ja yksi asia mistä koko henkilökunta on Mikan mukaan ylpeä, on se seikka, että Autoehoste Kaskinen on aidosti savonlinnalainen yritys.

– Me olemme ylpeästi savon-linnalaisia ja myös maksamme mielellämme veromme, Mika sanoo painokkaasti.

2000-luvun alkuvuosina myös kolarikorjaamoala koki hyvin merkit-tävän mullistuksen. Noina aikoina ryhdyttiin auto-maalauksessa käyttämään vesiohenteisia maaleja.

– Silloin piti maalaaminen opetella ihan uudestaan, hän kertoo.

Muutenkin ala on Mikan mukaan 30 vuodessa muuttunut rajusti. Korjausmenetelmät ovat muuttuneet ja myös autojen elektroniikka asettaa omat vaatimuksensa. Autoehosteella on muun muassa käytössä laite, joita on suomalaisissa kolarikorjaamoissa käytössä vain kymmenkunta. Se on laite, jonka avulla voidaan kalibroida kolarikorjattujen autojen tutkat ja kamerat.

Autoehoste Kaskisella, osoitteessa Tuottajantie 14 juhlitaan 30-vuotista yrityksen ”taiteilija-juhlaa”, kuten Mika Kaskinen hymyillen halusi asian ilmaista, lauantaina 2. syyskuuta kello 9–13. Silloin kaikilla halukkailla on mahdollisuus tutustua paikan päällä, millaista autojen kolari-korjaaminen tänä päivänä on. Tarjolla on muutakin autoalan informaatiota ja tietoa autovakuuttamisesta.

Kuivin suin ja tyhjin vatsoin ei syntymäpäivä-juhlilla tarvitse olla, sillä LC Savonlinna-Säämingin leijonat tarjoilevat grillissä paistettua makkaraa, kakkua ja palanpainikkeeksi kahvia.


Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Lumme_2306.jpg
Uutiset

Lumme Energia haluaa mestaruussarjaan

Suur-Savon Sähkö Oy:n ja Etelä-Savon Enegia Oy:n yhteinen sähkönmyyntiyhtiö Lumme Energia Oy pyrkii isoksi valtakunnalliseksi toimijaksi. Tavoitteeksi on asetettu, että vuonna 2022 Lumme…
Putin-016.jpg
Uutiset

Presidenttien tapaaminen käynnisti kaksi tärkeää ympäristöprojektia

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistanut Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaaminen tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa alkoi Savonlinnan Punkaharjulla. Keskustelujen…
Risto-Pelkonen.jpg
Uutiset

Suomi on erilainen maa Helsingissä - ja Inarissa

Arkkiatri Risto Pelkosen mielestä hallituksen ottama tuumaustauko sote-uudistuksessa on enemmän kuin paikallaan. – Nykyinen esitys on kuin keskeneräinen talo, jossa vetää ovista…
Pekkarinen.jpg
Uutiset

”Panostetaan siihen, mitä osataan”

Suomessa eletään tällä hetkellä rajua rakennemuutoksen aikaa. Maakunnissa painitaan kahdenlaisten ongelmien kanssa. - Niillä, joilla menee hyvin, on pulaa osaamisesta, työvoimasta…
HennaKomu_4774.jpg
Uutiset

Metsä- ja vesialueiden matkailussa merkittäviä mahdollisuuksia

Metsä- ja vesialueiden matkailu- ja virkistyspalveluissa on merkittäviä kasvumahdollisuuksia. Näin arvioidaan Itä-Suomen yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijoiden laatimassa…
Savotek.jpg
Uutiset

Savotek-kaupasta kantelu oikeuskanslerille

Perussuomalaisten valtuutetut Juha Kukkonen ja Matti Lundenius ovat tehneet oikeuskanslerille kantelun pääosin Savonlinnan kaupungin omistaman Savotek-kiinteistöhuoltoyhtiön myynnistä…
Jussila4632.jpg
Uutiset

Tutkijayhteisö toimii verkossa

PTT:n johtaja haastaa Savonlinnan elinkeinoelämää vuoropuheluun tutkijoiden kanssa – Tiedeyhteisön voi houkutella Savonlinnaan ilman yliopistoakin, Pellervon taloustutkimuksen, PTT:n…
Pelkonen IMG_4626.jpg
Uutiset

Arkkiatri Risto Pelkonen: Saattohoitolaki eutanasiaa kiireellisempi

– Kuolema ei ole hyvä eikä paha. Se vain on maallisen vaelluksen päätepiste. Kukaan ei tiedä, mitä on sen jälkeen eikä edes sitä, mitä kuolemassa oikein tapahtuu, pohtii arkkiatri Risto…
9235300320152201.jpg
Uutiset

Pääsiäislilja muistuttaa ylösnousemuksesta

Narsissia sanotaan pääsiäisliljaksi, jonka sanotaan symboloivan ylösnousemusta.   Narsissien historia juontaa juurensa Egyptiin ja antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Helppohoitoisuudestaan…