Paikallisuutiset Kari Tegelberg /

Hissu vei norpalle rotinat

Rotinat IMG_0406.jpg
Kari ”Hissu” Hietalahti ja Juha ”Norppa” Taskinen esittelevät Kuutin rotinoitten rotinapullaa.

Savonlinnan oma poika, näyttelijä Kari ”Hissu” Hietalahti sanoi, että on kunniatehtävä Saimaan rannalla syntyneelle viedä kävelysillan kupeessa olevalle norppapatsaalle Kuutin rotinat. Kivitaskukerhon operoimassa Kuutin rotinat-tapahtumassa julistetaan saimaannorpille pesintärauha. Viime lauantain rotinoitten vienti oli järjestyksessään yhdeksäs kerta. Hietalahti ja Juha ”Norppa” Taskinen hoitivat rotinapullan viennin soutuveneellä. Ennen rotinoitten vientiä miehet esittelivät kävelysillalle kokoontuneille ihmisille uutta norppaystävällistä katiskamallia. Markku Kettusen kehittämään katiskaan eivät aikuiset norpat ja kuutit pääse tunkeutumaan, mutta kalat pääsevät. Koekalastusten perusteella katiska ”pyytää” hyvin. Rotinoilla ihmiset saivat esittää kirjallisesti uudelle katiskamallille nimeä. Hissu Hietalahdella on kesäasunto Enonkoskella. Hän kertoi rotinayleisölle, että toissa kesänä lasten ollessa uimassa mökin rannassa, liittyi saimaannorppa mukaan uijien joukkoon, jolloin myös hän pääsi omin silmin näkemään tämän Saimaan harvinaisen nisäkkään.

Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Palveluluukku.jpg
Uutiset

Lapsille ja nuorille avattiin oma palveluluukku

Itä-Suomen sairaanhoitopiiriin on avattu lapsille ja nuorille suunnattu palveluluukku, jonka tehtävänä on auttaa heitä saamaan helpommin tarvitsemaansa apua terveyteensä ja erilaisiin…
Erkkeri.jpg
Uutiset

Nuorten kohtaamispaikka, jonne on helppo tulla

Nuorten tukiprojekti Erkkeri toimii Erkonkadulla matalan kynnyksen kohtaamispaikkana, jossa ei kysellä ikää eikä taustoja tai todettuja diagnooseja. - Tarkoitus on auttaa syrjäytymisvaarassa…
Pekkarinen.jpg
Uutiset

”Panostetaan siihen, mitä osataan”

Suomessa eletään tällä hetkellä rajua rakennemuutoksen aikaa. Maakunnissa painitaan kahdenlaisten ongelmien kanssa. - Niillä, joilla menee hyvin, on pulaa osaamisesta, työvoimasta…
Ikonniemi-1.jpg
Uutiset

Ikoinniemessä juhlittiin uutta laivalaituria

Haitari soi ja Savolaisen laulu raikui, kun Ikoinniemessä juhlittiin kyläläisten voimin syntynyttä uutta, komeaa laituria. Muikkua meni 25 kiloa ja grillimakkaraa 100 kiloa, kun toista sataa…
Soudut_7487.jpg
Uutiset

Sulkavalla soudetaan 50. kerran

Sulkavan suursoudut käynnistyvät torstaina 50. kerran. Juhlasoutuun on ilmoittautunut tuhansia soutajia ja mukana on myös tuhansia tukijoukkoihin kuuluvia henkilöitä. Kauko Miettisen…
Arkeologit.jpg
Uutiset

Enonkoskella tehdään arkeologisia kaivauksia

Enonkosken Kotkuinniemessä ryhdytään tekemään arkeologisia kaivauksia heinäkuun 17. päivä. Asialla on kulttuuriosuuskunta Vehrä. Kaivauksia johtaa Ville Laakso Turun yliopistosta ja…
Rymina_6080.jpg
Uutiset

Ryminä maalasi betoniseiniin väriä

Savonlinnan harmaisiin betoniseiniin on keskustan alueelle nyt saatu väriä. Työryhmä Ryminä on maalannut neljään eri kohteeseen kaupungissa hienoja graffititöitä, jotka ovat kaikki…
Höyrylaivat-IMG_1903.jpg
Uutiset

Höyrylaivat pysyvät Savonlinnassa

Yrittäjä Janne Leinonen on ostanut S/s Punkaharjun yhtiönsä LP Management Oy:n nimiin. S/s Punkaharju oli aiemmin Hotelli Punkaharjua pyörittävän yhtiön omistuksessa. Kun mukaan lasketaan…
Hannolanpelto1.jpg
Uutiset

Suomenhevosta juhlittiin Hannolanpellolla

Hannolanpellon raviradalle satapäin keräytynyt juhlaväki sai paistatella kauniissa auringonpaisteessa 17.6. Juhlan aiheena oli oma kansallisaarteemme Suomenhevonen, joka täyttää kuluvana…