Harrastukset Kari Tegelberg /

Ilmassa maalliset murheet unohtuvat

Lentäjät_2584.jpg
Miro Brunou (vas.) ja Jasper Neuvonen Savonlinnan Lentokerhn omistaman Cessnan edessä.
Tavoitteena lentäjän ammatti
Jasper Neuvonen (17 v.) ja Miro Brunou (18 v.) ovat Savonlinnan Lentokerhon tuoreita lentolupakirjan omistajia. Nuorukaisten kahden vuoden opiskelu lentäjäksi päättyi elokuussa, kun he saivat tuon kovasti halutun lupakirjan käsiinsä. Pojat kertovat, että opiskeluun meni aikaa, koska samalla piti opiskella lukiossa. Molemmilla on edessään ensi keväänä ylioppilaskirjoitukset.

Savonlinnan Lentokerho, jonka kautta pojatkin lupakirjansa hankkivat, on koko Itä-Suomessa ainoa ilmailualan yhdistys, jolla on oikeus antaa lento-opetusta. Ennen kuin lupakirja heltiää, täytyy teoriaopintoja suorittaa vähintään sata tuntia ja lentotunteja on oltava kasassa vähintään 45 tuntia, josta yksinlentoa 10 tuntia. Molemmilla nuorukaisilla on purjelentäjän tausta.

Lentolupakirjalle tuli hintaa noin 12 000 euroa. Äkkiseltään summa tuntuu isolta, mutta kun sitä vertaa vaikkapa jääkiekon harrastamisesta aiheutuviin kuluihin, ei summa olekaan enää niin hirveän iso.

– Juniorijoukkueessa pelaavalle kiekkoilijalle tulee harrastus maksamaan kaikkine pelimatkoineen, varusteineen ja pelilisensseineen helposti useita tuhansia euroja kaudessa, Jasperin isä Jukka Neuvonen sanoo, kun samanaikaisesti seuraamme poikien valmisteluja tulevalle lennolle.

Jouduimme siirtämään haastattelun tekoa parikin kertaa, sillä sää ei ollut suosiollinen lentämiselle. Sunnuntaina vihdoin jutunteko onnistui ja ilmaankin pääsimme. Mutta ennen lentoon nousua piti tehdä monia asioita.

– Ihan ensin pitää tarkistaa, että koneen paperit ovat kunnossa, sitten tarkistetaan ilmatilarajoitukset, eli onko muita koneita tulossa, tai lähdössä Savonlinnan kentältä, pojat luettelevat.

Kun edellä kerrottuihin asioihin on saatu vastaukset, tarkistetaan kone päällisin puolin, tankataan se tarvittaessa ja katsotaan öljyt. Tätä ennen on tehty myös lentosuunnitelma. Meidän tarkoituksemme oli käydä Rantasalmella ja palata Savonlinnan keskustan yli takaisin Materkankaalle. Arvion mukaan aikaa tuohon kuluisi noin 45 minuuttia.

Molemmilla nuorilla miehillä on tavoitteena lentäjän ammatti. Jasper sanoo, että hän sai lentokipinän ollessaan kolme tai neljän vuoden ikäinen. Tuolloin hän pääsi vanhempiensa mukana lentämään pienkoneessa. Miro päätti puolestaan kahdeksanvuotiaana, että hänestä tulee lentäjä.

– Olimme lähdössä ulkomaille ja näin odotusaulassa lentäjien ja lentoemäntien menevän koneeseen. Silloin sanoin äidilleni, että tuohon joukkoon minäkin haluan, Miro kertoo.

Molempia lentämisessä kiehtoo ilmassa ollessaan vapauden tunne, kauniit maisemat ja vähän kliseisestikin sanoen se seikka, että maalliset murheet jäävät maan pinnalle, kun koneen pyörät irtoavat kiitoradasta. Ja kohta oli tarkoitus kokea tuota vapauden tunnetta kolmisin: lentäjäkaksikko edessä ja allekirjoittanut takapenkillä.

Tällä kertaa kapteenina toimi Jasper Neuvonen ja perämiehenä Miro Brunou. Kapteenin ilmoitettua radiolla lähtöaikeemme, rullasimme kiitoradan päähän. Sää oli lentämiseen mitä mainioin. Tuulta oli ainoastaan kaksi metriä sekunnissa ja puolipilvinen sää.

Jasper nosti Lentokerhon omistaman, nelipaikkaisen Cessna Skyhawk II:n tyylikkäästi 600 metrin matkakorkeuteen. Suuntasimme siis Rantasalmelle. Kirkonkylän päälle päästyämme pojat huomasivat kauempana horisontissa savua. Lentäjät päättivät käydä tarkistamassa lähempää, mistä savu oli peräisin.

– Lentäjillä on velvollisuus käydä tarkistamassa tällaisissa tilanteissa asia ja ilmoittaa siitä tarvittaessa paloviranomaisille, Miro selittää.

Tällä kertaa savu johtui ilmeisesti poltettavista roskista, joten hälytystä ei tarvinnut tehdä. Kaarsimme takaisin Savonlinnan suuntaan ja horisontissa näkyi jo keskussairaalan iso rakennus. Ilmassa muuten saa vahvistuksen sille, että Savonlinnan seutu on todellakin järvien, lampien ja satojen saarien kaunis kokonaisuus.

Myös Savonlinna on todellakin kaunis kaupunki myös lintuperspektiivistä katsottuna vielä näin syksylläkin. Laitaatsalmen siltatyömaa näyttää myös ylhäältä katsoen todella massiiviselta kohteelta. Mutta siitä lisää toisessa jutussa. Nyt lähestyimme jo Materkangasta. Jasper keskittyi laskuun, joka sujui todella tyylikkäästi ja kaikkien oppikirjojen mukasesti. Aikaa noususta oli kulunut 43 minuuttia.

– Sanovat, että laskuissa punnitaan millainen lentäjä on, Jasper pohti ennen koneen nokan painamista laskuun.

Näin kyydissä olleen kommenttina voi sanoa, että molemmilla on valoisa tulevaisuus lentäjänä, sen verran varmaa poikien työskentely ohjaamossa oli.


Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
nismaa-Pekka.jpg
Uutiset

Lusto hakee uudistumista avautumalla ja tähyämällä tulevaisuuteen

– Haluamme avautua aikaisempaa aktiivisemmin ulospäin – vahvasti Savonlinnan seudunkin ulkopuolelle, sanoo Luston uusi johtaja, metsänhoitaja Pekka Äänismaa. Hän ryhtyi syyskuun alussa…
IMG_2590.jpg
Uutiset

Lentoliikenteelle iso tuki kaupungilta

Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti lähes yksimielisesti tukea Savonlinnan ja Helsingin välistä lentoliikennettä seuraavan vuoden. Tukea kaupunki antaa liikenteeseen 1,26 miljoonaa euroa.…
IMG_3417.jpg
Uutiset

Pääterveysaseman uudisrakennushanke etenee

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Sosterille poikkeusluvan keskussairaalan yhteyteen rakennettavalle pääterveysaseman uudisrakennukselle. Lupa on myönnetty 9. marraskuuta.…
WP_20171114_11_27_18_Pro.jpg
Uutiset

Lukion ovet säppiin Kerimäellä

Savonlinnalaisten verotus alenee  Savonlinnassa tehtiin kaupunginvaltuutettu Sampsa Kokon mukaan historiaa maanantai-iltaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Valtuusto nimittäin…
IMG_3386.jpg
Uutiset

Keijo Pesonen eläkkeelle vuoden vaihteessa

Musisoiva rehtori viihtyy Heinäveden tukikohdassaan  Sää on marraskuisen harmaa. Vettä vihmoo välillä auton tuulilasiin ja lämpöä ulkona on muutama aste. Istun haastattelulehtiö…
Lippu-IMG_7999.jpg
Uutiset

Isänpäivä ei ole virallinen liputuspäivä

Tulevana sunnuntaina vietetään jälleen isänpäivää. Silloin siniristiliput nousevat salkoon juhlapäivän kunniaksi useimmissa suomalaiskodeissa. Mutta toisin kun voisi luulla, isänpäivä ei…
Yhdessä-uutta-IMG_3321.jpg
Uutiset

Historiallista uudistusta tehdään järjestöjen kanssa

Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa veikkausvoittovaroista Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi kolmea uutta avustusohjelmaa, joista yksi on Järjestöt mukana muutoksessa. Tämän…
Sini-waahto-IMG_2369.jpg
Uutiset

Pikkujoulu­ohjelmaa monenlaiseen makuun

Paikallinen ja laadukas ruoka on pääroolissa Savon Mafian pikkujoulupaketeissa, joita on räätälöity useampaan makuun sopiviksi. Savon Mafian myyntipäällikkö Sini Laukkanen kertoo, että…