Vapaalla Kari Tegelberg /

Kapustaukot kokkasivat lähetysväelle

Kapustat_1482.jpg
Kapustaukot ryhmittyneenä Säämingin seurakuntatalolla valmistamansa aterian äärelle.

Kapustaukot ovat yhtä kuin Säämingin seurakuntakeskuksessa joka toinen keskiviikko koontuva ikämiesten kokkikerho.Linnalan tiloissa kokoontuu puolestaan Tosikokkikerho, joka koostuu osin samoista henkilöistä kuin Kapustaukoissa ruokaa laittavat miehet. Kapustaukot on perustettu neljä vuotta sitten.

Kapustaukkojen vetäjä Jarmo Kasanen kertoo, että kapustaukkojen kokkaustaidot ovat tulleet tunnetuiksi myös erilaisissa tapahtumissa, joissa miesjoukko on ollut ruokkimassa tapahtumiin osallistuneita. Viime viikolla Säämingin seurakuntatalolle kokoontui useita kymmeniä lähetystyössä vapaaehtoistyötä tekeviä ihmisiä Kapustaukkojen valmistamalle lounaalle.

– Halusimme tällä tavalla kiittää näitä aktiivisia vapaaehtoisia ja samalla kiittää myös siitä, että saamme kokoontua täällä Säämingin seurakuntalolla. Mehän toimimme diakoniatyön alla, Kasanen tuumasi toivottaessaan ihmiset ruokapöydän ääreen.

Tarjolla lähestyväelle oli pesto-parmesanlohta juurespedillä. Pääruokaan käytettiin lohifileitä kaikkiaan 14 kiloa. Maukas oli myös lohihyytelökakku ja auringonkukan- ja pellavansiemenistä sekä porkkanaraasteesta tehty kuituleipä sai kauttaaltaan kehuja. Höysteenä oli vihreää- ja punajuurisalaattia.

Jälkiruokakahvit nautittiin kokeneen kondiittori Pekka Ruuhosen tekemän mansikkatäytekakun kanssa. Kapustaukot kokoontuvat kevään aikana vielä kerran ensi viikon keskivikkona. Kesätauon jälkeen ensimmäisen kerran nämä ikäherrasmiehet kokoontuvat syyskuun 30. päivä. Kapustaukoilla on tekeillä myös keittokirja heidän vuosien saatossa tekemistään ruuista. Keittokirja ilmestyy ensi syksynä.

Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Palveluluukku.jpg
Uutiset

Lapsille ja nuorille avattiin oma palveluluukku

Itä-Suomen sairaanhoitopiiriin on avattu lapsille ja nuorille suunnattu palveluluukku, jonka tehtävänä on auttaa heitä saamaan helpommin tarvitsemaansa apua terveyteensä ja erilaisiin…
Erkkeri.jpg
Uutiset

Nuorten kohtaamispaikka, jonne on helppo tulla

Nuorten tukiprojekti Erkkeri toimii Erkonkadulla matalan kynnyksen kohtaamispaikkana, jossa ei kysellä ikää eikä taustoja tai todettuja diagnooseja. - Tarkoitus on auttaa syrjäytymisvaarassa…
Pekkarinen.jpg
Uutiset

”Panostetaan siihen, mitä osataan”

Suomessa eletään tällä hetkellä rajua rakennemuutoksen aikaa. Maakunnissa painitaan kahdenlaisten ongelmien kanssa. - Niillä, joilla menee hyvin, on pulaa osaamisesta, työvoimasta…
Ikonniemi-1.jpg
Uutiset

Ikoinniemessä juhlittiin uutta laivalaituria

Haitari soi ja Savolaisen laulu raikui, kun Ikoinniemessä juhlittiin kyläläisten voimin syntynyttä uutta, komeaa laituria. Muikkua meni 25 kiloa ja grillimakkaraa 100 kiloa, kun toista sataa…
Soudut_7487.jpg
Uutiset

Sulkavalla soudetaan 50. kerran

Sulkavan suursoudut käynnistyvät torstaina 50. kerran. Juhlasoutuun on ilmoittautunut tuhansia soutajia ja mukana on myös tuhansia tukijoukkoihin kuuluvia henkilöitä. Kauko Miettisen…
Arkeologit.jpg
Uutiset

Enonkoskella tehdään arkeologisia kaivauksia

Enonkosken Kotkuinniemessä ryhdytään tekemään arkeologisia kaivauksia heinäkuun 17. päivä. Asialla on kulttuuriosuuskunta Vehrä. Kaivauksia johtaa Ville Laakso Turun yliopistosta ja…
Rymina_6080.jpg
Uutiset

Ryminä maalasi betoniseiniin väriä

Savonlinnan harmaisiin betoniseiniin on keskustan alueelle nyt saatu väriä. Työryhmä Ryminä on maalannut neljään eri kohteeseen kaupungissa hienoja graffititöitä, jotka ovat kaikki…
Höyrylaivat-IMG_1903.jpg
Uutiset

Höyrylaivat pysyvät Savonlinnassa

Yrittäjä Janne Leinonen on ostanut S/s Punkaharjun yhtiönsä LP Management Oy:n nimiin. S/s Punkaharju oli aiemmin Hotelli Punkaharjua pyörittävän yhtiön omistuksessa. Kun mukaan lasketaan…
Hannolanpelto1.jpg
Uutiset

Suomenhevosta juhlittiin Hannolanpellolla

Hannolanpellon raviradalle satapäin keräytynyt juhlaväki sai paistatella kauniissa auringonpaisteessa 17.6. Juhlan aiheena oli oma kansallisaarteemme Suomenhevonen, joka täyttää kuluvana…