Vapaalla Kari Tegelberg /

Kauneutta ja hyvinvointia Spahotel Casinolla

Viivi.jpg
Viivi Pumpanen juontaa 25. maaliskuuta järjestettävän kauneus- ja hyvinvointitapahtuman.

Maaliskuun 25. päivä järjestettävä Kauneus & Hyvinvointi -tapahtuma Spahotel Casinolla tarjoaa monenlaista nähtävää ja koettavaa lapsista aikuisiin. Viime vuonna enimmäisen kerran järjestetty tapahtuma on siirtynyt tänä vuonna Kasinonsaarella pihan toiselle puolelle, eli Wanhalta Kasinolta Spahotel Casinon puolelle.

Tapahtuman puuhanainen, Savonmaan myyntipäällikkö Satu-Katja Heikkonen kertoo, että kiinnostus messuja kohtaan niin tapahtumaan osallistuvien yritysten kuin suuren yleisönkin keskuudessa on ollut sen verran vilkasta, että tarve isommista näyttelytiloista tuli ajankohtaiseksi.

– Nyt meillä on käytössä Spahotelin puolella alakerran tilojen lisäksi kakkoskerroksessa luento- ja jumppasali, Heikkonen kertoo.

Tapahtumassa useat terveys-, hyvinvointi- ja kauneusalan yritykset esittelevät toimintaansa. Tapahtumassa kuullaan myös terveyteen liittyviä luentoja. Myös silmänruokaa niin miehille kuin naisille on tarjolla yllin kyllin. Kauneuskeskus Jennican ja Revlon Professionalin muotishow´ssa parikymmentä hiusmallia muun muassa esittelevät kevään uusimmat hiustrendit. Myös neljä Scandinavian Hunks -tanssiryhmän miestä esittelevät miltä uusin trendi, American Crew -hiusmuoti näyttää. Farah – Ilon ja onnen tanssiryhmä esittää itämaisia tansseja kahdessa näytöksessä.

LadyLine esittelee lavalla jumppademoja ja jumppasalissa vetää jumppia ja tunnettu savonlinnalainen plastiikkakirgi ja hiljakkoin väitöskirjan tehnyt Helena Puonti pitää oman luentonsa. Tapahtuman juontaa vauhtimissi Viivi Pumpanen. Missille Savonlinnan seutu ja etenkin Punkaharjun maisemat ovat entuudestaan hyvin tuttuja, sillä hän on osallistunut Biisonimafia-hullutteluryhmän kuvauksiin. Hän on tullut tunnetuksi myös Maikkarin Posse-viihdeohjelmasta.

Pumpanen myös haastattelee tapahtumassa koulukiusaamisestaan kertovaa ja siitä selvinnyttä Jael Pyyköstä. Jaelin tarina on levinnyt laajalle sosiaalisessa mediassa. Häntä kiusattiin julmalla tavalla ja hänet myös huostaanotettiin. Jael oli kaikesta huolimatta omien sanojensa mukaan kiltti tyttö, joka totteli aikuisia ja teki aina läksynsä tunnollisesti. Jael sanoo selvinneensä rajuista koettelemuksistaan tanssin avulla. Haastattelun jälkeen hän esittääkin modernia tanssia tapahtumayleisölle.

Myös lapsiperheiden on mukava osallistua tapahtumaan. Perhekeskus Taikametsän vetäjät tekevät lapsille kasvomaalausta ja pitävät samalla lapsiparkkia.

Kauneus & Hyvinvointitapahtuma Spahotel Casino ja pihapiiri lauantaina 25.3. kello 10-16.
Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Joukkue ja Poika.jpg
Uutiset

Poika kävi torilla

Reilut 2 000 ihmistä juhli SaPKoa ja Poikaa, eli Mestis-mestaruuspokaalia Savonlinnan kauppatorilla lauantaina. SaPKon mestaruutta juhlistettiin hyvässä säässä. Savonlinnan omat bändit…
Sydänyhd_1082.jpg
Uutiset

Savonlinnan sydänyhdistys jatkaa itsenäisenä

Savonlinnan sydänyhdistyksen 12. huhtikuuta pidetty kevätkokous päätti, että yhdistys jatkaa toimintaansa edelleen itsenäisenä yhdistyksenä. Savonlinnan sydänyhdistys jäi itsenäiseksi…
Unicef_1072.jpg
Uutiset

Unicefin Savonlinnan vapaaehtoisryhmä toiminut 30 vuotta

Unicef Savonlinnan vapaaehtoisryhmä tulee toimineeksi 25. huhtikuuta 30 vuotta. Tätä merkkipaalua juhlitaan seurakuntakeskuksessa lauantaina 29. huhtikuuta. Unicef on YK:n alainen, maailman…
IMG_1014.jpg
Uutiset

Valtuusto loi nahkansa

Kesäkuussa toimintansa aloittava Savonlinnan vasta valittu kaupunginvaltuusto uusi perusteellisesti nahkansa. Peräti 26 valtuutettua, eli yli puolet 51 valtuutetusta on uusia edustajia. Eniten…
Alen Jarkko - Jounin kauppa 2016.jpg
Uutiset

Mikä on 12.4. lehden mielenkiintoisin juttu?

Taas on aika kysyä Savonmaan lukijoilta, mikä on mielestänne tämän numeron mielenkiintoisin, tai kiinnostavin juttu. Toki se voi olla valokuvakin. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan aitoja,…
IMG_1063.jpg
Uutiset

Vapaaehtoistoimintaan halutaan lisää potkua

Linnalan Setlementti ja Savonlinnan Seudun Kolomonen järjestävät torstaina 20. huhtikuuta tilaisuuden Linnalan kahviossa teemalla Mit-tee-hän tekis? - vaihtoehtoja vapaaehtoistoimintaan. Linnalan…
Vuokratalot_0987.jpg
Uutiset

Savonlinna saattaa joutua purkamaan jopa 550 vuokra-asuntoa

Itä-Suomen yliopiston ja opetusministeriön välisten tulossopimusneuvottelujen seurauksena Savonlinnasta lakkautetaan 900 opiskelijan opettajakoulutus vuonna 2018. Pääministeri Sipilän…
Laamanen IMG_0973.jpg
Uutiset

Koulun oma kasvatti johtaa SAMIa

Itä-Savon koulutuskuntayhtymän hallinnoiman Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston Samin uusi hallituksen puheenjohtaja Heli Laamanen (sd.) on itsekin Samin kasvatteja. Hän on opiskellut…
Laine IMG_0958.jpg
Uutiset

Kaupunginjohtaja Janne Laine: Luotan Sipilän pitävän sanansa

Opettajankoulutuksen menettämisen tilalle tehty kompensaatiomalli Savonlinnalle korvaavista opiskelu- ja työpaikoista selviää vasta Suomen hallituksen niin sanotussa kehysriihessä…