Urheilu Kari Tegelberg /

Kyrönniemellä käveltiin maailman ympäri

Kyronniemi.jpg
Kyrönniemellä kävelijöitä oli Eläkeliiton valtakunnallisessa tempauksessa kuutisenkymmentä henkilöä.

Kuutisenkymmentä Eläkeliiton Länsi-Savonlinnan ja Savonlinnan yhdistysten jäsentä kävelivät viime viikolla Kyrönniemen urheilukentällä osana valtakunnallista Tunnissa maailman ympäri-kävelytapahtumaa. Tempauksen tarkoituksena oli kävellä tunnissa eri puolella Suomea järjestetyissä kävelytapahtumissa yhteensä 40 075 kilometriä.

Savonlinnassa järjestetyssä kävelytempauksessa osa osallistujista käveli kierroksen, eli 400 metriä ja osa jaksoi kiertää kenttää tunnin ajan. Yhtenä tapahtuman pontimena oli kannustaa ikääntyviä ihmisiä yhteisölliseen liikuntaan. Tapahtumaan Savonlinnan kaupungin tervehdyksen tuonut kansanedustaja Hanna Kosonenkin (kesk.) korosti säännöllisen liikunnan tärkeyttä kaikille ihmisille, ikääntyvät mukaan lukien.

-Ottakaa vaikka naapuriin, tai kavereihin yhteyttä ja lähtekää yhdessä liikkeelle. Kun liikkumista tekee yhdessä toisten kanssa, tulee lähdettyä helpommin liikkeelle kuin yksin lenkkeillessä, Kosonen kannusti.

Eläkeliiton Länsi-Savonlinnan yhdistyksen hallituksen jäsen Pekka Turtiainen tuumasi tapahtuman avaussanoissaan, että jos liiton kaikki 130 000 jäsentä osallistuisi kävelyyn, tarvittaisiin ainoastaan 300 metrin suoritus. Jos henkilö kävelee normaalia tuntinopeutta, eli noin kuusi kilometriä tunnissa, tarvitaan 6 680 kävelijää, jotta tavoite saavutetaan.

-Meitä on täällä kuutisenkymmentä paikalla, joten vähän pitempi matka meidän on käveltävä, mutta jokainen kävelee oman kuntonsa mukaan, Turtiainen kannusti omiaan ennen kävelemään lähtemistä.

Reippaasti väki lähtikin alkupuheiden jälkeen liikkeelle. Kävelysuorituksen jälkeen oli sitten mukava ryhtyä nauttimaan ansaitusti Kekin erinomaista lohisoppaa.


Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Lumme_2306.jpg
Uutiset

Lumme Energia haluaa mestaruussarjaan

Suur-Savon Sähkö Oy:n ja Etelä-Savon Enegia Oy:n yhteinen sähkönmyyntiyhtiö Lumme Energia Oy pyrkii isoksi valtakunnalliseksi toimijaksi. Tavoitteeksi on asetettu, että vuonna 2022 Lumme…
Putin-016.jpg
Uutiset

Presidenttien tapaaminen käynnisti kaksi tärkeää ympäristöprojektia

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistanut Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaaminen tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa alkoi Savonlinnan Punkaharjulla. Keskustelujen…
Risto-Pelkonen.jpg
Uutiset

Suomi on erilainen maa Helsingissä - ja Inarissa

Arkkiatri Risto Pelkosen mielestä hallituksen ottama tuumaustauko sote-uudistuksessa on enemmän kuin paikallaan. – Nykyinen esitys on kuin keskeneräinen talo, jossa vetää ovista…
Pekkarinen.jpg
Uutiset

”Panostetaan siihen, mitä osataan”

Suomessa eletään tällä hetkellä rajua rakennemuutoksen aikaa. Maakunnissa painitaan kahdenlaisten ongelmien kanssa. - Niillä, joilla menee hyvin, on pulaa osaamisesta, työvoimasta…
HennaKomu_4774.jpg
Uutiset

Metsä- ja vesialueiden matkailussa merkittäviä mahdollisuuksia

Metsä- ja vesialueiden matkailu- ja virkistyspalveluissa on merkittäviä kasvumahdollisuuksia. Näin arvioidaan Itä-Suomen yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijoiden laatimassa…
Savotek.jpg
Uutiset

Savotek-kaupasta kantelu oikeuskanslerille

Perussuomalaisten valtuutetut Juha Kukkonen ja Matti Lundenius ovat tehneet oikeuskanslerille kantelun pääosin Savonlinnan kaupungin omistaman Savotek-kiinteistöhuoltoyhtiön myynnistä…
Jussila4632.jpg
Uutiset

Tutkijayhteisö toimii verkossa

PTT:n johtaja haastaa Savonlinnan elinkeinoelämää vuoropuheluun tutkijoiden kanssa – Tiedeyhteisön voi houkutella Savonlinnaan ilman yliopistoakin, Pellervon taloustutkimuksen, PTT:n…
Pelkonen IMG_4626.jpg
Uutiset

Arkkiatri Risto Pelkonen: Saattohoitolaki eutanasiaa kiireellisempi

– Kuolema ei ole hyvä eikä paha. Se vain on maallisen vaelluksen päätepiste. Kukaan ei tiedä, mitä on sen jälkeen eikä edes sitä, mitä kuolemassa oikein tapahtuu, pohtii arkkiatri Risto…
9235300320152201.jpg
Uutiset

Pääsiäislilja muistuttaa ylösnousemuksesta

Narsissia sanotaan pääsiäisliljaksi, jonka sanotaan symboloivan ylösnousemusta.   Narsissien historia juontaa juurensa Egyptiin ja antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Helppohoitoisuudestaan…