Lukijoilta Esko Pakkanen /

Löytyykö luotsilaiva Saimaasta valokuvia?

Merenkulkuhallituksen, nykyään Liikenneviraston omistama luotsilaiva Saimaa täyttää ensi vuonna 125 vuotta. Aluksen kotisatama on ollut vuodesta 1918 alkaen Savonlinna ja se on ollut siitä lähtien - ja jo sitä ennen - tuttu näky kaupungin lähivesillä.

Viime heinäkuussa alus sai lisäjulkisuutta kuljettaessaan presidentit Niinistö ja Putin iltaristeilyn jälkeen Olavinlinnaan. Tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun Saimaa pääsi kuljettamaan valtionpäämiehiä tai muita korkea-arvoisia vieraita.

Merkkivuoden kunniaksi Saimaasta ollaan tekemässä näyttävää juhlakirjaa. Sitä varten pyritään kokoamaan mahdollisimman laaja ja edustava kuva-aineisto aluksesta, nimenomaan sen työvuosilta. Kellä vaan sattuu olemaan albumeissaan tai muuten valokuvia Saimaasta, pyydetään ottamaan yhteyttä allekirjoittaneeseen. Myös kaikki muut muistot ja kokemukset aluksesta ja sen miehistöstä otetaan mielihyvin vastaan. Yhteystiedot: pakkanen.esko@gmail.com, puh. 0400 783 433.

Ehkä on turha mainita, että Saimaa on kiistatta kaunein maamme jäljellä olevista noin sadasta höyryaluksesta.

Kirjoittaja on metsänhoitaja ja höyrylaivojen ystävä.

Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
nismaa-Pekka.jpg
Uutiset

Lusto hakee uudistumista avautumalla ja tähyämällä tulevaisuuteen

– Haluamme avautua aikaisempaa aktiivisemmin ulospäin – vahvasti Savonlinnan seudunkin ulkopuolelle, sanoo Luston uusi johtaja, metsänhoitaja Pekka Äänismaa. Hän ryhtyi syyskuun alussa…
IMG_2590.jpg
Uutiset

Lentoliikenteelle iso tuki kaupungilta

Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti lähes yksimielisesti tukea Savonlinnan ja Helsingin välistä lentoliikennettä seuraavan vuoden. Tukea kaupunki antaa liikenteeseen 1,26 miljoonaa euroa.…
IMG_3417.jpg
Uutiset

Pääterveysaseman uudisrakennushanke etenee

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Sosterille poikkeusluvan keskussairaalan yhteyteen rakennettavalle pääterveysaseman uudisrakennukselle. Lupa on myönnetty 9. marraskuuta.…
WP_20171114_11_27_18_Pro.jpg
Uutiset

Lukion ovet säppiin Kerimäellä

Savonlinnalaisten verotus alenee  Savonlinnassa tehtiin kaupunginvaltuutettu Sampsa Kokon mukaan historiaa maanantai-iltaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Valtuusto nimittäin…
IMG_3386.jpg
Uutiset

Keijo Pesonen eläkkeelle vuoden vaihteessa

Musisoiva rehtori viihtyy Heinäveden tukikohdassaan  Sää on marraskuisen harmaa. Vettä vihmoo välillä auton tuulilasiin ja lämpöä ulkona on muutama aste. Istun haastattelulehtiö…
Lippu-IMG_7999.jpg
Uutiset

Isänpäivä ei ole virallinen liputuspäivä

Tulevana sunnuntaina vietetään jälleen isänpäivää. Silloin siniristiliput nousevat salkoon juhlapäivän kunniaksi useimmissa suomalaiskodeissa. Mutta toisin kun voisi luulla, isänpäivä ei…
Yhdessä-uutta-IMG_3321.jpg
Uutiset

Historiallista uudistusta tehdään järjestöjen kanssa

Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa veikkausvoittovaroista Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi kolmea uutta avustusohjelmaa, joista yksi on Järjestöt mukana muutoksessa. Tämän…
Sini-waahto-IMG_2369.jpg
Uutiset

Pikkujoulu­ohjelmaa monenlaiseen makuun

Paikallinen ja laadukas ruoka on pääroolissa Savon Mafian pikkujoulupaketeissa, joita on räätälöity useampaan makuun sopiviksi. Savon Mafian myyntipäällikkö Sini Laukkanen kertoo, että…