Paikallisuutiset Kari Tegelberg /

Lukion ovet säppiin Kerimäellä

WP_20171114_11_27_18_Pro.jpg
Kerimäen lukio sulkee ovensa 1. elokuuta ensi vuonna.
Savonlinnalaisten verotus alenee  

Savonlinnassa tehtiin kaupunginvaltuutettu Sampsa Kokon mukaan historiaa maanantai-iltaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Valtuusto nimittäin päätti, että tuloveroprosenttia alennetaan puoli prosenttia 22 prosenttiin ja myös kiinteistöverot alenevat hiukan. Tuloveron alentamista vastustivat vasemmistoryhmä ja vihreitten valtuustoryhmä. Historiaa tehtiin äänin 44-7.

– Löytyisiköhän jostain arkistojen kätköistä tietoa siitä, milloin valtuusto on viimeksi tiputtanut veroprosenttia, vai lieneekö tehnyt sitä koskaan, Kokko pohdiskeli.

Keskustan Jarkko Wuorinen piti 22 prosenttiakin kohtuuttoman korkeana veroasteena ja arveli, että veroa olisi voinut laskea puoli prosenttia enemmän, jos opettajankoulutus olisi säilynyt Savonlinnassa. Savonlinnan Sinisten Kaj Turunen arveli, että verojen lasku saattaa jopa lisätä kaupungin verotuloja.

Demareitten ryhmän vetäjä Teemu Hirvonen ei verojen lisääntymiseen usko, vaikka hänkin piti 22 prosentin veroastetta edelleen huomattavan kovana. Vasemmistoryhmän Esa Valkonen pelkäsi, että savonlinnalaisten saamat palvelut heikkenevät verojen alentamisen myötä.

– Muun muassa katuihin käytettävät rahat pienenevät 30 000 euroa ensi vuonna, vaikka niitten korjaustarve lisääntyy, Valkonen sanoi.

Vihreät eivät myöskään halunneet alentaa veroja juuri siksi, että se heikentää ryhmän mielestä palveluja. Vihreitten Heli Järvinen olisi Kerimäen lukion säilyttämistä puolustaessaan ottanut yläasteen oppilaat mukaan oppilasmäärälaskelmiin samalla tavalla, kuin edellinen valtuusto päätti ottaa esikouluikäiset mukaan koulun oppilasmäärää arvioitaessa.

Kerimäen lukion kohtalosta päätettäessä keskustan valtuutetut Matti-Pekka Parkkinen ja Jonne Tynkkynen molemmat äänestivät lukion lakkauttamisen puolesta. Parkkinen olisi kuitenkin halunnut, että lukion säilyttämistä olisi pohdittu enemmän myös seudun elinvoimatekijänä kuin säästöinä.

Sivistyslautakunnan puheenjohtajan Jonne Tynkkysen mielestä päätös lukion lakkauttamisesta on taidettu tehdä jo ennen kuluvaa valtuustokautta. Kaupunginvaltuusto päätti lakkauttaa Kerimäen lukion toiminnan 1.8.2018 alkaen äänin 45-6. Lukion lakkauttamista vastustivat myös Seppo Kosonen (ps.) ja Hanne Puustinen (kd.).

Kaupunginjohtaja Janne Laine muistutti lukiokeskusteluun liittyen, että koulujen oppilasmäärät laskevat huimasti tulevina vuosina.

– Lukion lakkauttamisessa ei ole kysymys säästöistä, vaan toiminnan sopeuttamisesta, Laine sanoi.

Kuva: Rea Soini

Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
nismaa-Pekka.jpg
Uutiset

Lusto hakee uudistumista avautumalla ja tähyämällä tulevaisuuteen

– Haluamme avautua aikaisempaa aktiivisemmin ulospäin – vahvasti Savonlinnan seudunkin ulkopuolelle, sanoo Luston uusi johtaja, metsänhoitaja Pekka Äänismaa. Hän ryhtyi syyskuun alussa…
IMG_2590.jpg
Uutiset

Lentoliikenteelle iso tuki kaupungilta

Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti lähes yksimielisesti tukea Savonlinnan ja Helsingin välistä lentoliikennettä seuraavan vuoden. Tukea kaupunki antaa liikenteeseen 1,26 miljoonaa euroa.…
IMG_3417.jpg
Uutiset

Pääterveysaseman uudisrakennushanke etenee

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Sosterille poikkeusluvan keskussairaalan yhteyteen rakennettavalle pääterveysaseman uudisrakennukselle. Lupa on myönnetty 9. marraskuuta.…
WP_20171114_11_27_18_Pro.jpg
Uutiset

Lukion ovet säppiin Kerimäellä

Savonlinnalaisten verotus alenee  Savonlinnassa tehtiin kaupunginvaltuutettu Sampsa Kokon mukaan historiaa maanantai-iltaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Valtuusto nimittäin…
IMG_3386.jpg
Uutiset

Keijo Pesonen eläkkeelle vuoden vaihteessa

Musisoiva rehtori viihtyy Heinäveden tukikohdassaan  Sää on marraskuisen harmaa. Vettä vihmoo välillä auton tuulilasiin ja lämpöä ulkona on muutama aste. Istun haastattelulehtiö…
Lippu-IMG_7999.jpg
Uutiset

Isänpäivä ei ole virallinen liputuspäivä

Tulevana sunnuntaina vietetään jälleen isänpäivää. Silloin siniristiliput nousevat salkoon juhlapäivän kunniaksi useimmissa suomalaiskodeissa. Mutta toisin kun voisi luulla, isänpäivä ei…
Yhdessä-uutta-IMG_3321.jpg
Uutiset

Historiallista uudistusta tehdään järjestöjen kanssa

Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa veikkausvoittovaroista Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi kolmea uutta avustusohjelmaa, joista yksi on Järjestöt mukana muutoksessa. Tämän…
Sini-waahto-IMG_2369.jpg
Uutiset

Pikkujoulu­ohjelmaa monenlaiseen makuun

Paikallinen ja laadukas ruoka on pääroolissa Savon Mafian pikkujoulupaketeissa, joita on räätälöity useampaan makuun sopiviksi. Savon Mafian myyntipäällikkö Sini Laukkanen kertoo, että…