Toimittajalta Kari Tegelberg /

Olutveron alentamista kannattaa harkita

Suomessa on EU-maiden ylivoimaisesti raskaimmin verotettu olut ja Suomen olutvero on moninkertainen Viroon nähden. Jokainen kotimainen alkoholiveron korotus on lisännyt rajakaupasta tuotujen juomien määrää. Panimoliitto peräänkuuluttaa olutveron puolittamista.

Suomen muita EU-maita korkeampi olutvero on kasvattanut oluen matkustajatuonnin ennätyslukemiin. THL:n matkustajatuontitutkimuksen mukaan oluen matkustajatuonti kasvoi 15,7 prosenttia vuodesta 2015 vuoteen 2016. Tästä oluesta vain kolmannes on Suomessa valmistettua. Matkustajatuonnin korkean tason vuoksi Suomelta jää saamatta yli 300 miljoonaa euroa alkoholiverotuloja ja tämän lisäksi arvonlisäverot.

Suomen olutvero on 1,51 euroa litraa kohti 4,7-tilavuusprosenttiselle oluelle laskettuna. Panimoliitto esittää, että olutveron alentaminen 10 prosenttia kerrallaan seitsemän seuraavan vuoden ajan johtaisi 4,7-tilavuusprosenttisella oluella 0,72 euron olutveroon.

Viron vero on tällä hetkellä 0,42 euroa litraa kohti, mutta Viro on kaavaillut olutveroon 70 prosentin korotusta tulevana kesänä. Noston jälkeenkin Viron olutvero olisi edelleen alle puolet Suomen veron tasosta eli 0,71 euroa. Virolle jäisi edelleen etua matalamman arvonlisäveron, panttiarvon ja työvoimakustannusten takia.

Olutveron portaittaista alentamista kannattaa harkita todella vakavasti. Nimittäin Viroon suuntautuvilta oluenhakureissuilta tuodaan tuliaisina muutakin kuin pelkkää kaljaa. Mukaan tarttuu varmasti myös väkeviä juomia.

Juuri on uutisoitu, että nuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt. Alkoholin nauttimista ei enää pidetä nuorten keskuudessa trendikkäänä, vaan päinvastoin. Monet nuoret pitävät kännissä hilluvia kanssasisaria ja -veljiä suorastaan luusereina. Oluen verotuksen alentaminen sopii hyvin tähän linjaan. Eli, nuoret osaavat nauttia alkoholia kohtuudella, vaikka hinta olisi halvempaakin.

Sitä vastoin vaatimukset viinien myyynnin sallimisesta maitokaupoissa ei ole välttämättä ollenkaan viisas ratkaisu, Vaikka viinien kulutus ei kasvaisikaan myynnin vapauttamisen seurauksena, pelkona on, että se johtaisi viinivalikoiman kapenemiseen. Vain niin sanotut bulkkiviinit löytäisivät tiensä kauppojen hyllyille.

Nykysysteemi, jossa Alkot ovat yleensä isojen markettien kupeessa, on hyvä. Savonlinnassa tosin Alko teki kummallisen päätöksen siirtää toisen kauppansa pois marketin yhteydestä.


Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Höyrylaivat-IMG_1903.jpg
Uutiset

Höyrylaivat pysyvät Savonlinnassa

Yrittäjä Janne Leinonen on ostanut S/s Punkaharjun yhtiönsä LP Management Oy:n nimiin. S/s Punkaharju oli aiemmin Hotelli Punkaharjua pyörittävän yhtiön omistuksessa. Kun mukaan lasketaan…
Hannolanpelto1.jpg
Uutiset

Suomenhevosta juhlittiin Hannolanpellolla

Hannolanpellon raviradalle satapäin keräytynyt juhlaväki sai paistatella kauniissa auringonpaisteessa 17.6. Juhlan aiheena oli oma kansallisaarteemme Suomenhevonen, joka täyttää kuluvana…
Hiekanveisto2.jpg
Uutiset

Enonkosken hiekka­tapahtuma kasvaa

Hiekanveiston II EM-kilpailut Enonkoskella on saamassa ennätysmäärän kisailevia maita ja huipputaiteilijoita. Keskellä kuntaa -toristadionilla kisailee kesä-heinäkuun vaihteessa 13 maan…
AnnaKristiina_1844.jpg
Uutiset

Valtuusto aloitti kehuilla

– Tämä on puhdasta ikärasisimia, kun tämänikäinen mies joutuu pelaamaan näitten koneitten kanssa, Veikko Puustinen (ps.) nauratti uutta kaupunginvaltuustoa tuskaillessaan…
Suomalainen_1828.jpg
Uutiset

Linna-Lasi vaihtoi omistajaa

Yksi Savonlinnan vanhimpia lasialan yrityksiä Linna-Lasi Oy on vaihtanut omistajaa. Yritys toimii Mertajärventiellä. Kerimäkeläinen Jukka Suomalainen on viime viikolla siirtynyt…
Jaakko-ja-Timo.jpg
Uutiset

Herttuan Timo Lehtinen eläkkeelle

Hotelli ja kuntoutuskeskus Herttuan avainasiakaspäällikkönä eläkkeelle heinäkuun alussa lähtevä Timo Lehtinen on tehnyt pitkän päivätyön Herttuassa. Hän tuli 31,5 vuotta sitten…
Oikein-vanhoja-autoja.jpg
Uutiset

Kesä julistettiin avatuksi Savonlinnassa

Suomen virallinen kesänavaus järjestettiin viime viikonloppuna jo kymmenettä kertaa Savonlinnassa. Tänä vuonna mukaan mahtui perinteisten vanhojen autojen, risteilyaluksien siunaamisen…
Perhoset.jpg
Uutiset

Parkki­perhoset ilmestyvät jälleen katukuvaan

Kesän mukana ovat iloiset ja tutuiksi tulleet parkkiperhoset saapuneet Savonlinnan kaduille. Vanhentunutta pysäköintiaikaa lisäävät nuoret ovat nyt myös entistä enemmän apuna sekä…
CM_1774.jpg
Uutiset

Tiältä päin -tunnus kertoo, että tuote on lähtöisin täältä päin

Savonlinnan K-Citymarketin ruokakaupassa on lähdetty panostamaan vahvasti paikallisuuteen.– Minulle paikalliset tuotteet ja palvelut ovat erittäin tärkeitä. Kun tuli kauppiaaksi Savonlinnan…