Urheilu Netta Karjalainen /

OperaGameseissa taidokasta hyppäystä

Operagames-1.jpg
OperaGamesiin oli ilmoittautunut tänä vuonna yli 200 ratsukkoa. Ratamestari Aki Ylänteen suunnittelema estekenttä oli hyvälaatuinen ja pehmeä, mikä takaa hevoselle hyvän pohja-alustan.

Yhdeksi Suomen merkittävimmistä esteratsastuskilpailuista kehkeytynyt OperaGames kisattiin Vuohimäellä viime viikonlopun aikana. 25. juhlavuosi toi mukanaan kansainvälisiin mittoihin laajennetun estekentän, joka mahdollisti vaativamman radan, katsomoon päin olevat esteet ja houkutteli paikalle entistä enemmän ratsukoita.

OperaGamesien kilpailijat saivat nauttia ratamestari Aki Ylänteen suunnitelemasta estekentästä, jonka pohja oli hyvälaatuinen ja pehmeä. Hyvä pohja-alusta takasi hevoselle turvallisen ja parhaan maaperän.

Kilpailuun oli ilmottautunut yli 200 ratsukkoa ja starttien lukumäärä kasvoi viime vuoteen verrattuna parilla sadalla.Viikonlopun aikana katsojia odotettiin paikalle reilut 2000. Koska kilpapaikalla oli panostettu palveluihin, saivat katsojat ja kilpailijat ostettua esimerkiksi jo perinteeksi muodostuneita valmiita muikkuannoksia lounaaksi.

OperaGamesien odotetuimmat kilpailuluokat olivat Lady Champion, OperaGames sekä autokilpailu. Yhteensä luokkia kisattiin 16. Koska lähes koko Suomen ratsastajakärki oli paikalla, olivat kilpailut todella tiukat.

Lady Champion luokan voiton vei Maija Yli-Huhtala hevosellaan Cortina II ja Susanna Granroth otti voiton OperaGameseissa hevosellaan Baccara.

Itse kilpailunjohtaja Panu Peitsaro ei tänä vuonna kilpaillut ollenkaan, vaikka parina aikaisempana vuonna on osallistunut OperaGameseihin.

– En ole nyt kuluneena talvena kerennyt treenaamaan systemaattisesti, joten ei kehtaa sitten tänä vuonna osallistua. Toivottavasti ensi vuonna pystyisi sitten taas osallistumaan, hän kertoo.

Peitsaro on ollut mukana hevostoiminnassa nyt nelisen vuotta. – Hevosharrastus lähti vaimon ostettua ratsastustunteja neljäkymmenvuotislahjaksi täältä Vuohimäeltä, Peitsaro naurahtaa.

Nyt kuusi vuotta myöhemmin hänellä on oma hevonen, Dalbaeks Columbo eli Poju, jolla Peitsaro on kilpaillut menneinä vuosina.

OperaGamesien alkuperäinen idea lähti Rautiaisen perheen halusta tuoda Suomeenkin arvostetut ja korkeatasoiset kilpailut. Kun Merja ja Pertti Rautianen saivat vuonna 1993 liitolta luvan kansallisten kisojen järjestämiseen, he laittoivat alulle OperaGamesien tarinan.

Kun Merjalta kysyttiin minkä takia he OperaGameseja alunperin lähtivät toteuttamaan, oli vastaus heti valmiina: – Omasta unelmasta tehdä hyvät kisat niitä haluaville.

Kilpailuille haluttiin ehdottomasti nimi OperaGames, koska näin tapahtuma yhdistettäisiin automaattisesti Savonlinnaan.

OperaGamesit on järjestetty nimensä mukaisesti yhteistyössä Savonlinnan Oopperajuhlien kanssa. Kilpailut ovat jo vuosia sijoittuneet ensimmäisen oopperan ensi-illan kanssa samalle päivälle. Kilpailuiden järjestäjänä toimivat Savonlinnan ratsastajat Ry ja Vuorimäen ratsastuskoulu Oy.

Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
nismaa-Pekka.jpg
Uutiset

Lusto hakee uudistumista avautumalla ja tähyämällä tulevaisuuteen

– Haluamme avautua aikaisempaa aktiivisemmin ulospäin – vahvasti Savonlinnan seudunkin ulkopuolelle, sanoo Luston uusi johtaja, metsänhoitaja Pekka Äänismaa. Hän ryhtyi syyskuun alussa…
IMG_2590.jpg
Uutiset

Lentoliikenteelle iso tuki kaupungilta

Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti lähes yksimielisesti tukea Savonlinnan ja Helsingin välistä lentoliikennettä seuraavan vuoden. Tukea kaupunki antaa liikenteeseen 1,26 miljoonaa euroa.…
IMG_3417.jpg
Uutiset

Pääterveysaseman uudisrakennushanke etenee

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Sosterille poikkeusluvan keskussairaalan yhteyteen rakennettavalle pääterveysaseman uudisrakennukselle. Lupa on myönnetty 9. marraskuuta.…
WP_20171114_11_27_18_Pro.jpg
Uutiset

Lukion ovet säppiin Kerimäellä

Savonlinnalaisten verotus alenee  Savonlinnassa tehtiin kaupunginvaltuutettu Sampsa Kokon mukaan historiaa maanantai-iltaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Valtuusto nimittäin…
IMG_3386.jpg
Uutiset

Keijo Pesonen eläkkeelle vuoden vaihteessa

Musisoiva rehtori viihtyy Heinäveden tukikohdassaan  Sää on marraskuisen harmaa. Vettä vihmoo välillä auton tuulilasiin ja lämpöä ulkona on muutama aste. Istun haastattelulehtiö…
Lippu-IMG_7999.jpg
Uutiset

Isänpäivä ei ole virallinen liputuspäivä

Tulevana sunnuntaina vietetään jälleen isänpäivää. Silloin siniristiliput nousevat salkoon juhlapäivän kunniaksi useimmissa suomalaiskodeissa. Mutta toisin kun voisi luulla, isänpäivä ei…
Yhdessä-uutta-IMG_3321.jpg
Uutiset

Historiallista uudistusta tehdään järjestöjen kanssa

Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa veikkausvoittovaroista Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi kolmea uutta avustusohjelmaa, joista yksi on Järjestöt mukana muutoksessa. Tämän…
Sini-waahto-IMG_2369.jpg
Uutiset

Pikkujoulu­ohjelmaa monenlaiseen makuun

Paikallinen ja laadukas ruoka on pääroolissa Savon Mafian pikkujoulupaketeissa, joita on räätälöity useampaan makuun sopiviksi. Savon Mafian myyntipäällikkö Sini Laukkanen kertoo, että…