Ihmiset Kari Tegelberg /

Polkupyörillä mormonisanomaa savonlinnalaisille

Mormonit 0255.jpg
Collin Hoggard (vas.) ja Derek Johnson ovat mormonilähetyssaarnaajia Savonlinnassa. He liikkuvat paikasta toiseen polkupyörillä.

Moni savonlinnalainen on vuosien saatossa jo oppinut tietämään, keitä ovat nämä tummiin pukeutuneet nuoret miehet, jotka tulevat kaduilla vastaan polkupyörillään. Niille, jotka eivät tiedä, kerrottakoon, että he ovat mormonilähetyssaarnaajia Amerikasta. Tällä hetkellä Savonlinannassa lähetystyötään tekevät Collin Hoggard (21) ja Derek Johnson (18).

Collin ja Derek eivät ole lähetystyössään yksin. Kaikkiaan heitä on ympäri maailmaa 70 000 ja Suomessakin heitä on noin sata. Heitä kutsutaan mormoneiksi ja heidän kirkkonsa on nimeltään Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Savonlinnassa kirkko sijaitsee Savontien varrella.

Iloiset ja hymyilevät nuoret miehet kertovat, että mormonilähetyssaarnaajat ovat kaikki vapaaehtoisia, jotka ovat hakeutuneet tehtävään. Kirkon johtohenkilöt päättävät mihin päin maailmaa vapaaehtoiset lähtevät tekemään lähetystyötä.

– Päätös tulee Jumalalta, Collin korostaa.

He eivät tarkkaan tiedä miksi heidät lähetettiin juuri Suomeen. Collinin isoäiti on kuitenkin suomalainen, alun perin Mäntyharjussa syntynyt Tuula Jouste. Hän muutti aikoinaan Yhdysvaltoihin lastenhoitajaksi. Yleensä lähetyssaarnaajien komennus kestää pari vuotta. Collin on ollut Suomessa jo 1,5 vuotta, joten paluu kotiosavaltioon Utahiin tapahtuu kesäkuun alussa. Derek on ollut Suomessa vasta kolme kuukautta. Collin on Savonlinnan lisäksi ollut Kuopiossa, Pietarsaaressa ja Vantaalla. Derekille Savonlinna on ensimmäinen paikka.

Helsingissä oleva lähetysjohtaja määrää mihin paikkakunnalle he menevät lähetystyötään tekemään. Miehet eivät entuudestaan tunteneet toisiaan. Savonlinnassa he asuvat vuokra-asunnossa, eivätkä myöskään saa työstään minkäänlaista palkkaa. Tilanne on oikeastaan täysin päinvastoin. Nimittäin monet lähetyssaarnaajiksi haluavat säästävät vuosia päästäkseen lähetystyöhön.

Mormoniusko poikkeaa kritisnukosta ainakin siinä, että Jeesus ylösnousemuksen jälkeen kirkon oppien mukaan, ennen taivaaseen astumistaan, kävi Amerikan mantereella. Mormoneilla on keskuudessaan eläviä profeettoja, joista ensimmäinen oli mormonikirkon perustanut Joseph Smith 1830-luvulla. Nykyinen profeetta on Thomas S. Monson.

– Uskomme, että kirkko on palautettu maan päälle elävän profeetan kautta, miehet sanovat.

Sitkeänä elää mormoneihin liittyen usko siitä, että he hyväksyvät kirkkonsa piirissä moniavioisuuden.

– Monet ihmiset ajatelevat että meillä on enemmän kuin yksi vaimo, mutta Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa ei hyväksytä moniavioisuutta enää. Jos jollakulla on enemmän kuin yksi vaimo nykyään, hän ei voi olla kirkon jäsen, Collin vakuuttaa.

Nuoret miehet kehuvat, että savonlinnalaiset suhtautuvat heihin hyvin positiivisesti ja kohteliaasti. Yleisimpiä heille esitettyä kysymyksiä ja toteamuksia ovat, että mistä te tulette ja kylläpä te osaatte hyvin suomea. Miesten kielitaito onkin todella hyvä siihen nähden, että he saavat ennen lähtöään ainoastaan kahden kuukauden kielikoulutuksen ja opiskelevat lisäksi kohdemaan kieltä tunnin päivässä.

Collin myös vakuuttaa, etteivät he pakkosyötä ihmisille uskontoaan, vaan ennemminkin auttavat ihmisiä keskusteluitten avulla kasvattamaan omaa suhdettaan Jumalaan.

Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Verisure_2048.jpg
Uutiset

Kodinturvapalveluita tarjoava Verisure aloittanut Savonlinnassa

Kokonaisvaltaisia kodinturvapalveluita tarjoava Verisure on avannut toimipisteen Savonlinnaan kesäkuun alussa. Savonlinnan pisteen vetäjä, Team leadet Anu Piel kertoo, että Verisure on paljon…
2017-08-01-12.01.59.jpg
Uutiset

Etuajo-oikeus muuttunut Simasalonkadulla

Simasalonkadun ja Miekkoniemenkadun risteykseen on ilmestynyt heinäkuun aikana kärkikolmio Mertalan koulun suunnasta tuleville. Uudet liikennejärjestelyt ovat aiheuttaneet hämminkiä ja…
Uutiset

Linnalan kuvataidekoulu käynnistyy

Maanantaina 21. elokuuta käynnistyy Linnalan Kuvataidekoulun 19. syyslukukausi. Viime vuosina Linnalan kuvataidekoulun opetusta on pyritty suuntaamaan yhä enemmän yhteisölliseksi ja…
Putin-016.jpg
Uutiset

Presidenttien tapaaminen käynnisti kaksi tärkeää ympäristöprojektia

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistanut Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaaminen tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa alkoi Savonlinnan Punkaharjulla. Keskustelujen…
Uutiset

Karaokekilpailu ratkesi

Pyhän Olavin kareokekisan finaalissa ratkottiin lauantaina mestaruus sekä naisten että miesten sarjoissa. Naisten kilpailun voitti Kaisa Nuopponen Savonlinnasta ja miesten sarjan…
Uutiset

Panu Peitsarosta Musta Pässi

Musta pässi 2017 on Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymäjohtaja Panu Peitsaro. Julkistaminen tapahtui opperapäivän avauksen yhteydessä Pyhän OIavin päivänä viime…
Uutiset

Savonlinna-mitalien saajat

Savonlinnan kaupunginhallitus on päättänyt tämän vuoden Savonlinna-mitalien saajista. Vuoden 2017 mitalin saajat ovat säveltäjä Aulis Sallinen, dokumentaristi Juha Taskinen ja hpj,…
Olavin-päivä-2.jpg
Uutiset

Pyhän Olavin päivä keräsi väkijoukot yhteen

Viime lauantaina Pyhän Olavin päivänä tapahtui tämän kesän ihme - aurinko paistoi ja sää helli kansaa, joka kokoontui juhlistamaan Savonlinnan kaupungin 378. syntymäpäivää.  Väkeä…
Sähkö-013.jpg
Uutiset

Hyvä palvelu on työn suola

Toukokuussa avasi ovensa Miekkoniemellä uusi sähköliike Linnan Sähkö ja Tarvike Oy, jonka liikeideana ovat nopeus ja palvelualttius. – Toimimme pääasiassa Savonlinnan talousalueella…