Kulttuuri Mikko Ojajärvi, kuva Savonlinnan Oopperajuhlat /

Puritaanit hurmasi oopperayleisön

Puritaani.jpg

Maanantaina nähtiin Vincenzo Bellinin Puritaanien (I puritani) ensiesitys Olavinlinnassa Teatro Real Madridin esittämänä. Teatterin johtaja on sanonut, että Olavinlinna on taianomaisimpia oopperan esityspaikkoja.

Vain 33-vuotiaana vuonna 1835 kuollut italialainen Bellini ehti vähän ennen kuolemaansa kokea tämän hänen viimeisen oopperansa loistavan menestyksen Pariisin Théâtre Italien –oopperatalon kantaesityksessä. - Bellini kuuluu muun muassa Mozartin ja Schubertin ohella säveltäjiin, jotka kuolivat nuorena mutta jättivät lähtemättömän jäljen satoja vuosia eteenpäin. Bellinille maksettiin oopperasta huippukorvaus, 4 000 kultadukaattia (nykyrahassa 0,5 milj. euroa), kun Beethoven sai yhdestä sinfoniasta noin 100 kultadukaattia.

Puritaanit on bel canto –ooppera, kauniiden laulujen ooppera. Siinä kuullaan suurimman osan ajasta hienoja melodisia osia, mutta on myös komeita kuorokohtauksia. Bellini opasti tämän oopperansa libretistiä, että ”musiikkidraaman täytyy vuodattaa kyyneliä, herättää kauhua, saada ihmisiä kuolemaan”.

Puritaanien perustarina on tavallinen. Englannin sisällissodassa 1600-luvulla sodan vastapuolien nuoret rakastuvat ja kokevat kovia. Sama kuin Romeon ja Julian tarina sillä erolla, että Puritaanien rakastavat Elvira (sopraano Jessica Pratt) ja Arturo (tenori Celso Albelo) jäävät lopulta henkiin ja saavat toisensa.

Olavinlinnan oopperayleisön hurmasi varsinkin Jessica Pratt. Hän lauloi kuin satakieli pitkiä lauluosuuksia ja vaivattoman tuntuisesti. Myös toinen päähenkilö Celso Albelo oli mainio tenori. Kerrotaan, että kantaesityksessä Arturoa esittänyt tenori olisi ylimpiä nuotteja laulaessaan murtanut solisluunsa keuhkojensa ponnistuksilla. Teosesitttelyssä Uljas Pulkkis kertoikin oopperan olevan yleisestikin ”älyttömän vaikeaa laulettavaa”. Ei se kyllä siltä näyttänyt taitavien esittäjien tulkitsemana.

Puritaanien musiikkia johti Evelino Pidò, ohjaana oli Emilio Sagi. Puritaanien seuraavat esitykset ovat 3.8. ja 4.8.

Tänä kesänä Savonlinnan Oopperajuhlissa yleisö on aikaisempiin kokemuksiini verrattuna ollut poikkeuksellisen ihastunut esityksiin. Suosionosoituksia seisaallaan yleisö on antanut käymistäni esityksistä Ylioppilaskunnan laulajien ja Tapiolan kuorolle Kerimäen kirkossa, Aulis Sallisen Linna vedessä –kronikalle, Bolshoi-teatterin Jolantalle (molemmissa näkemissäni esityksissä) ja Teatro Real Madridin Puritaaneille.


Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Lumme_2306.jpg
Uutiset

Lumme Energia haluaa mestaruussarjaan

Suur-Savon Sähkö Oy:n ja Etelä-Savon Enegia Oy:n yhteinen sähkönmyyntiyhtiö Lumme Energia Oy pyrkii isoksi valtakunnalliseksi toimijaksi. Tavoitteeksi on asetettu, että vuonna 2022 Lumme…
Putin-016.jpg
Uutiset

Presidenttien tapaaminen käynnisti kaksi tärkeää ympäristöprojektia

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistanut Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaaminen tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa alkoi Savonlinnan Punkaharjulla. Keskustelujen…
Risto-Pelkonen.jpg
Uutiset

Suomi on erilainen maa Helsingissä - ja Inarissa

Arkkiatri Risto Pelkosen mielestä hallituksen ottama tuumaustauko sote-uudistuksessa on enemmän kuin paikallaan. – Nykyinen esitys on kuin keskeneräinen talo, jossa vetää ovista…
Pekkarinen.jpg
Uutiset

”Panostetaan siihen, mitä osataan”

Suomessa eletään tällä hetkellä rajua rakennemuutoksen aikaa. Maakunnissa painitaan kahdenlaisten ongelmien kanssa. - Niillä, joilla menee hyvin, on pulaa osaamisesta, työvoimasta…
HennaKomu_4774.jpg
Uutiset

Metsä- ja vesialueiden matkailussa merkittäviä mahdollisuuksia

Metsä- ja vesialueiden matkailu- ja virkistyspalveluissa on merkittäviä kasvumahdollisuuksia. Näin arvioidaan Itä-Suomen yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijoiden laatimassa…
Savotek.jpg
Uutiset

Savotek-kaupasta kantelu oikeuskanslerille

Perussuomalaisten valtuutetut Juha Kukkonen ja Matti Lundenius ovat tehneet oikeuskanslerille kantelun pääosin Savonlinnan kaupungin omistaman Savotek-kiinteistöhuoltoyhtiön myynnistä…
Jussila4632.jpg
Uutiset

Tutkijayhteisö toimii verkossa

PTT:n johtaja haastaa Savonlinnan elinkeinoelämää vuoropuheluun tutkijoiden kanssa – Tiedeyhteisön voi houkutella Savonlinnaan ilman yliopistoakin, Pellervon taloustutkimuksen, PTT:n…
Pelkonen IMG_4626.jpg
Uutiset

Arkkiatri Risto Pelkonen: Saattohoitolaki eutanasiaa kiireellisempi

– Kuolema ei ole hyvä eikä paha. Se vain on maallisen vaelluksen päätepiste. Kukaan ei tiedä, mitä on sen jälkeen eikä edes sitä, mitä kuolemassa oikein tapahtuu, pohtii arkkiatri Risto…
9235300320152201.jpg
Uutiset

Pääsiäislilja muistuttaa ylösnousemuksesta

Narsissia sanotaan pääsiäisliljaksi, jonka sanotaan symboloivan ylösnousemusta.   Narsissien historia juontaa juurensa Egyptiin ja antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Helppohoitoisuudestaan…