Politiikan pakeilta Heli Järvinen /

Ruotsi, venäjä vai joku muu?

Keskusta ja kokoomus haluavat väkisin vähentää suomalaisten ruotsin kielen taitoa. Sitä varten 2000 oppilasta aiotaan vapauttaa ruotsin opinnoista. Perusteena on se, ettei ruotsia enää tarvita ja että hyötyä on enemmän muista kielistä, kuten venäjästä.

Ajatus pakkoruotsista vapautumisesta saattaa Itä-Suomessa kuulostaa houkuttelevalta, mutta nuorten vanhempien ei kannata mennä halpaan.

Jo nyt, kun ruotsi on ollut 10 vuotta vapaaehtoinen aine yo-kirjoituksissa, moni opiskelija on helisemässä ruotsin opintojen kanssa yliopistoissa. Kuitenkin valtion virkamiespätevyyden saavuttamiseksi ruotsin koe on suoritettava. Haluatteko todella tilanteen, jossa lastenne on vaikeampi päästä näihin virkoihin?

Vapautusta toisesta kotimaisesta kielestämme on rummutettu tehokkaasti puhumalla pakkoruotsista. Kannattaa muistaa, että kouluissa on myös pakkomatematiikkaa, pakkoyhteiskuntaoppia ja pakkoliikuntaa. Ruotsi ei ole yhtään sen pakollisempi kuin biologiakaan! Monipuolisella ainevalikoimalla on tarkoitus tuottaa paitsi päteviä ihmisiä työelämään myös laaja-alaisesti elämää, luontoa ja kulttuureja ymmärtäviä nuoria. Kannattaa myös muistaa, että senkään oppilaan kohdalla, jolla ruotsin kanssa on hankaluuksia, tilanne ei helpotu. Jatkossa hankaluudet siirtyvät vain koskemaan venäjää tai jotain muuta vaihtoehtoista kieltä.

Suomalaisten nuorten kielitaito on mennyt jo vuosia alaspäin kuin lehmän häntä. Englantia osataan yhä paremmin, mutta muita kieliä entistä huonommin. Tähän ongelmaan ei auta ruotsin vähentäminen vaan muiden kielten lisääminen. Ja kun osaa yhtä vierasta kieltä, on yleensä helpompi oppia seuraavia.

Kannatan lämpimästi niin venäjän kuin muidenkin kielien opiskelua. Itse valitsin aikanaan pitkän matematiikan, joka toi tullessaan kemian ja fysiikan, mutta karsi samalla kielimahdollisuuksia. Saksan onnistuin onneksi pitämään, ja venäjän kirjoitin omaksi ilokseni aikuisena, kun venäläisiä alkoi muuttaa kesämökkinaapureiksi. Silti tai sen lisäksi siitä "pakkoruotsista" on ollut ja on valtava hyöty. Kaikissa kansainvälisissä seminaareissa työkielenä on yleensä englanti, mutta heti virallisien osuuksien jälkeen kokoontuvat pohjoismaiset kollegat porisemaan ruotsiksi. Koska meillä on eniten yhteistä niin yhteiskuntajärjestelmien, kaupan, tasa-arvon, työelämäongelmien ja monien muiden asioiden puolesta juuri läntisten naapurimaidemme kanssa, on hyöty mahdollisuudesta osallistua keskusteluihin ollut todellinen.

Itä-Suomen haasteena on enemmänkin pienet koulut, jossa koko oppilasjoukon pitäisi valita yksimielisesti joku ylimääräinen kieli, jotta se saataisiin mukaan opetukseen ja lukujärjestykseen. Jatkossa eri oppilaitosten: ammattiopistojen, lukioiden ja erilaisten kansalaisopistojen kannattaa tehdä entistä enemmän yhteistyötä kielivalikoiman laajentamiseksi.

Hallitusohjelmassa luvataan lisätä ja monipuolistaa kielten opiskelua. Sitä ei tehdä kielitaitoamme entistään heikentämälle vaan tuomalla ruotsin ja englannin rinnalle lisää vaihtoehtoja.

Heli Järvinen
kansanedustaja (Vihr.)


Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Palveluluukku.jpg
Uutiset

Lapsille ja nuorille avattiin oma palveluluukku

Itä-Suomen sairaanhoitopiiriin on avattu lapsille ja nuorille suunnattu palveluluukku, jonka tehtävänä on auttaa heitä saamaan helpommin tarvitsemaansa apua terveyteensä ja erilaisiin…
Erkkeri.jpg
Uutiset

Nuorten kohtaamispaikka, jonne on helppo tulla

Nuorten tukiprojekti Erkkeri toimii Erkonkadulla matalan kynnyksen kohtaamispaikkana, jossa ei kysellä ikää eikä taustoja tai todettuja diagnooseja. - Tarkoitus on auttaa syrjäytymisvaarassa…
Pekkarinen.jpg
Uutiset

”Panostetaan siihen, mitä osataan”

Suomessa eletään tällä hetkellä rajua rakennemuutoksen aikaa. Maakunnissa painitaan kahdenlaisten ongelmien kanssa. - Niillä, joilla menee hyvin, on pulaa osaamisesta, työvoimasta…
Ikonniemi-1.jpg
Uutiset

Ikoinniemessä juhlittiin uutta laivalaituria

Haitari soi ja Savolaisen laulu raikui, kun Ikoinniemessä juhlittiin kyläläisten voimin syntynyttä uutta, komeaa laituria. Muikkua meni 25 kiloa ja grillimakkaraa 100 kiloa, kun toista sataa…
Soudut_7487.jpg
Uutiset

Sulkavalla soudetaan 50. kerran

Sulkavan suursoudut käynnistyvät torstaina 50. kerran. Juhlasoutuun on ilmoittautunut tuhansia soutajia ja mukana on myös tuhansia tukijoukkoihin kuuluvia henkilöitä. Kauko Miettisen…
Arkeologit.jpg
Uutiset

Enonkoskella tehdään arkeologisia kaivauksia

Enonkosken Kotkuinniemessä ryhdytään tekemään arkeologisia kaivauksia heinäkuun 17. päivä. Asialla on kulttuuriosuuskunta Vehrä. Kaivauksia johtaa Ville Laakso Turun yliopistosta ja…
Rymina_6080.jpg
Uutiset

Ryminä maalasi betoniseiniin väriä

Savonlinnan harmaisiin betoniseiniin on keskustan alueelle nyt saatu väriä. Työryhmä Ryminä on maalannut neljään eri kohteeseen kaupungissa hienoja graffititöitä, jotka ovat kaikki…
Höyrylaivat-IMG_1903.jpg
Uutiset

Höyrylaivat pysyvät Savonlinnassa

Yrittäjä Janne Leinonen on ostanut S/s Punkaharjun yhtiönsä LP Management Oy:n nimiin. S/s Punkaharju oli aiemmin Hotelli Punkaharjua pyörittävän yhtiön omistuksessa. Kun mukaan lasketaan…
Hannolanpelto1.jpg
Uutiset

Suomenhevosta juhlittiin Hannolanpellolla

Hannolanpellon raviradalle satapäin keräytynyt juhlaväki sai paistatella kauniissa auringonpaisteessa 17.6. Juhlan aiheena oli oma kansallisaarteemme Suomenhevonen, joka täyttää kuluvana…