Viihteellä Kari Tegelberg /

Savo Block Party on aito katujuhla

SavoBlock_1419.jpg
Savo Block Partyn pääjärjestäjä Jesse Pyykkö komean tapahtumataulun vierellä.

Päivällä perhehenkisesti ja illalla hip hop -meiningillä

Toukokuun 27. päivä vanhalla päärautatieasemalla järjestettävä Savo Block Party -katujuhla on tervetullut lisä Savonlinnan tapahtumatarjontaan. Tapahtuma kokoaa ison kasan suomalaisia urbaaninmusiikin kärkiartisteja Savonlinnaan koko lauantaipäiväksi.

Päivällä juhla-alueella voi kokeilla benji-tramboliinia, seikkailla ympäri maailmaa virtuaalitodellisuudessa, testata tarkkuuttaan paintball-aseella, skeitata rampilla, kokeilla frisbee-golfia ja maalata graffitiseinälle. Myös katulätkää tapahtumassa tullaan pelaamaan. Ruokateltoissa on tarjolla palan painiketta ja aseman omat yrittäjät tuovat tuotteensa kansan nähtäville.

– Päivällä tekemistä ja esiintyjiä on tarjolla koko perheelle. Lavalle nousevat muun muassa vuoden artistiksi valittu valtavan fanikunnan omaava Arttu Lindeman, Suomen suosituin tubettaja Jaakko Parkkali ja maamme lupaavin pop-artisti Ollie. Illalla kuvaan astuu Nikke Ankara ja Suomen parhaat räppärit, tapahtuman toteutuksesta päävastuun kantava Jesse Pyykkö kertoo.

Idea Savo Block Party-katujuhlasta syntyi viime kesänä Pyhän Olavin päivänä, kun Jesse Pyykkö kavereineen kokoontui Riihisaaren kallioille.

– Keskustelu Savonlinnan tulevaisuudesta oli vellonut pitkään OKL:n lakkauttamisen ympärillä, mikä masensi kaikkia. Joku kavereista oli kuitenkin kirjoittanut Facebookissa, ettei nyt kannata vaipua Savonlinnassa alakuloon, vaan katsoa asioita positiivisessa hengessä eteenpäin ja kehittää uutta. Alakulon torjumiseksi siellä Riihisaaressa me viime heinäkuussa pienissä päissämme saimme tämän katujuhla-idean, Pyykkö muistelee Raide-kahvilassa muutama viikko ennen h-hetkeä.

Savonlinnalaislähtöinen Jesse Pyykkö saa elantonsa jääkiekkoseura Lahden Pelicansin tiedottajana, mutta on palkattomalla vapaalla tämän toukokuun ajan järjestämässä katujuhlaa. Yksi tapahtuman ideanikkareista oli savonlinnalaissyntyinen Kasper Hämäläinen, joka on toiminut muun muassa Helsingissä Bassoradion teknisenä tuottajana ja käytännön toteutuksessa isoa roolia on kantanut mainostoimisto Hinkussa työskentelevä Aleksi Mustonen. Hän on muun muassa luonut tapahtuman visuaalisen ilmeen. Isoksi apukädeksi Pyykkö mainitsee myös tapahtumassa myös esiintyvän savonlinnalaisen Sami Makkosen sekä koko perheensä, joka on paiskinut hommia projektin eteen.

– Ollaan saatu apua todella monelta taholta, ja monet yritykset ja yksityishenkilöt ovat olleet talkooperiaatteella mukana. Itse kukin ollaan töitä painettu niska limassa tunteja laskematta ja toivotaan että se palkitaan onnistuneella tapahtumalla, Jesse Pyykkö huokaa.

Hän kertoo, että vajaan vuoden ajan, mikä aika tapahtumaa on suunniteltu, sen sisältö on elänyt melkoisesti. Alussa painopiste oli räpissä ja hip hopissa, mutta nyt siitä on Pyykön mukaan jalostumassa perhetapahtuma, jonka musiikkitarjonta painottuu iltaan, jolloin alakouluikäiset eivät enää ole alueella. Toki moni nuorten ja lasten suosima artisti esiintyy myös päivällä.

Esiintyjäkaarti on lajissaan kovatasoista. Esiintymässä ovat muun muassa Nikke Ankara, Arttu Lindeman, Skandaali, Ollie, Jones, sekä lisäksi tapahtumassa on Suomen kovatasoisimmat battle-räppärit MC Samppa, MC Kajo, Are, MC Toni, Pure, Krister, NikoNova ja Rivo. Kahdeksikosta peräti viisi on räpin Suomen mestareita. Illan aikana lavalla esiintymässä nähdään myös lahjakas naisartisti Vicci sekä kirjoitettua soolotuotantoaan esittävät Rivo ja Ironine. Tapahtuman juontaa TV:stä tuttu freestyleräppäri Tikki.

Luulenpa, että Savonlinnan entisellä rautatieasemalla tullaan näkemään todella kovatasoinen tapahtuma toukokuun lopulla. Se on yhdistelmä savolaisuutta ja hip hop-kulttuuria, Pyykkö sanoo intoa puhkuen.

Järjestäjät odottavat Savo Block Partyyn 2 000–3 000 kävijää.

– Jos 2 000 tulee paikalle lippuluukun kautta, olemme omillamme. Toivon, että jokainen paikallinen tulisi tapahtumaan, sillä ennen kaikkea heitä varten tämä on tehty, Jesse Pyykkö sanoo.

Savo Block Party järjestetään vanhalla rautatieasemalla ja sen ympäristössä toukokuun 27. päivä kello 12–24.

Aiheet:
KÄÄNTÖPÖYTÄ kommentoi keskiviikkona 10.5.2017 klo 10:05 Vastaa kommenttiin
RAIL&ROCK !
Ylpeä pojistaan kommentoi keskiviikkona 10.5.2017 klo 07:57 Vastaa kommenttiin
Erittäin hienoa! Nyt kaikki ostamaan lippuja niin saadaan tapahtumalle jatkumoa Savonlinnaan. Ihailtavaa rohkeutta nuorilta miehiltä!

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Hannolanpelto1.jpg
Uutiset

Suomenhevosta juhlittiin Hannolanpellolla

Hannolanpellon raviradalle satapäin keräytynyt juhlaväki sai paistatella kauniissa auringonpaisteessa 17.6. Juhlan aiheena oli oma kansallisaarteemme Suomenhevonen, joka täyttää kuluvana…
Hiekanveisto2.jpg
Uutiset

Enonkosken hiekka­tapahtuma kasvaa

Hiekanveiston II EM-kilpailut Enonkoskella on saamassa ennätysmäärän kisailevia maita ja huipputaiteilijoita. Keskellä kuntaa -toristadionilla kisailee kesä-heinäkuun vaihteessa 13 maan…
AnnaKristiina_1844.jpg
Uutiset

Valtuusto aloitti kehuilla

– Tämä on puhdasta ikärasisimia, kun tämänikäinen mies joutuu pelaamaan näitten koneitten kanssa, Veikko Puustinen (ps.) nauratti uutta kaupunginvaltuustoa tuskaillessaan…
Suomalainen_1828.jpg
Uutiset

Linna-Lasi vaihtoi omistajaa

Yksi Savonlinnan vanhimpia lasialan yrityksiä Linna-Lasi Oy on vaihtanut omistajaa. Yritys toimii Mertajärventiellä. Kerimäkeläinen Jukka Suomalainen on viime viikolla siirtynyt…
Jaakko-ja-Timo.jpg
Uutiset

Herttuan Timo Lehtinen eläkkeelle

Hotelli ja kuntoutuskeskus Herttuan avainasiakaspäällikkönä eläkkeelle heinäkuun alussa lähtevä Timo Lehtinen on tehnyt pitkän päivätyön Herttuassa. Hän tuli 31,5 vuotta sitten…
Oikein-vanhoja-autoja.jpg
Uutiset

Kesä julistettiin avatuksi Savonlinnassa

Suomen virallinen kesänavaus järjestettiin viime viikonloppuna jo kymmenettä kertaa Savonlinnassa. Tänä vuonna mukaan mahtui perinteisten vanhojen autojen, risteilyaluksien siunaamisen…
Perhoset.jpg
Uutiset

Parkki­perhoset ilmestyvät jälleen katukuvaan

Kesän mukana ovat iloiset ja tutuiksi tulleet parkkiperhoset saapuneet Savonlinnan kaduille. Vanhentunutta pysäköintiaikaa lisäävät nuoret ovat nyt myös entistä enemmän apuna sekä…
CM_1774.jpg
Uutiset

Tiältä päin -tunnus kertoo, että tuote on lähtöisin täältä päin

Savonlinnan K-Citymarketin ruokakaupassa on lähdetty panostamaan vahvasti paikallisuuteen.– Minulle paikalliset tuotteet ja palvelut ovat erittäin tärkeitä. Kun tuli kauppiaaksi Savonlinnan…
Siskot_1821.jpg
Uutiset

Siskot ja Simot avustivat ikäihmisten risteilyllä

Hoivakoti Rebebekan 26 asukasta ja 13 hoitajaa tekivät Velmeri-laivalla risteilyn siniselle Saimaalle tiistaina. Mukana oli myös toistakymmentä vapaaehtoista Savonlinnan Siskot ja…