Paikallisuutiset

Savonlinnan musiikki- ja tanssiopisto juhlistaa 60-vuotista taivaltaan

GaramMasala.jpg
Musiikki- ja tanssiopiston opiskelijoita osallistumassa katutanssin SM-kisoihin. Kokoonpanon nimi on Garam Masala.
Juhlavuotta edeltää vaiheikas menneisyys  

Savonlinnan musiikki- ja tanssiopiston 60-vuotisjuhlaa vietetään torstaina 19. lokakuuta opiston Melartin-salissa. Juhlan puhujana kuullaan Suomen musiikkioppilaitosten liiton puheenjohtaja Timo Klemettistä. Ohjelma sisältää tanssia ja musiikkia sekä nykyisin oppilaana olevien että opistosta ammattiopintoihin edenneiden nuorten taiteilijoiden esittämänä.

Opistolla on pitkä ja vaiheikas historia Savonlinnan sydämessä. Ajatus musiikinopetukseen painottuneen opiston perustamisesta sai alkunsa, kun musiikinopetuksen tarve Savonlinnassa alkoi kasvaa melko nopeasti 1950-luvun puolivälin jälkeen. Tuolloin Savonlinnaan muuttaneet diplomiurkuri Pentti Savolainen ja kapellimestari Teppo Lindholm alkoivat tutkia mahdollisuuksia pätevän musiikkikoulutuksen aloittamiseksi Savonlinnassa. He kutsuivat joukon savonlinnalaisia päättäjiä Savonlinnan yhteiskoulun juhlasaliin syyskuun 22. päivänä vuonna 1957 järjestettyyn neuvottelukokeukseen, jossa todettiin yksimielisesti, että Savonlinnaan olisi perustetttava musiikinopetukseen erikoistunut oppilaitos.

Musiikkiopisto toimi aluksi iltakouluna Savonlinnan yhteiskoulun tiloissa Puistokadulla. Opetusaineiksi tulivat pianon-, viulun- ja puhallintensoitto, laulu, musiikinteoria ja musiikinhistoria, ja opetus toimi tuntiopettajien voimin.

Opetustilojen pienuuden ja puutteen vuoksi opisto siirtyi vuodeksi entisen Savonlinnan lyseon eli nykyisen kaupungintalon tiloihin vuonna 1966. Seuraavana vuonna tiloissa toimintansa kuitenkin aloitti Savonlinnan Taidelukio ja myöhemmin Savonlinnan kieli-instituutti, jolloin opisto joutui palaamaan takaisin Puistokadulle.

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuusto teki päätöksen vuonna 1968 uuden seurakuntakeskuksen rakentamisesta, jolloin rovasti Kusti Korhosen esityksen perusteella kirkkovaltuusto hyväksyi Savonlinnan musiikkiopiston huonetilojen rakentamisen seurakuntakeskuksen alakertaan.

Musiikkiopisto toimi Seurakunnan vuokratiloissa viisitoista vuotta, jonka jälkeen musiikkiopisto sai uudet tilat uuden musiikkiopistotalon valmistuttua vuonna 1987.

Tanssinopetusta opistossa järjestettiin musiikinopetuksen lisäksi ensimmäisen kerran vuonna 1989–1991 kahden lukuvuoden ajan. Tanssinopetustoiminta alkoi uudelleen vuoden 2010 tammikuussa, jolloin Savonlinnan musiikki- ja tanssiopisto otti järjestääkseen Savonlinnassa toimineen Taidekoulu Hyrrän tanssi- ja teatteritaiteen opetustoiminnan.

Nykyään Savonlinnan musiikki- ja tanssiopisto järjestää taiteen perusopetuslain mukaista laajan oppimäärän opetusta musiikki- ja tanssitaiteessa. Lisäksi oppilaitos tarjoaa avoin musiikkiopisto-opetus -nimikkeellä kaikille avointa, omakustanteista harrastepainotteista opetusta, sekä järjestää opetustarjonnassa olevien taiteenlajien opetusta tukevia kursseja, tapahtumia ja konsertteja.

Savonlinnan musiikki- ja tanssiopiston 60-vuotisjuhlaa vietetään torstaina 19. lokakuuta opiston Melartin-salissa, Sotilaspojankatu 1:ssä kello 18. Onnittelujen vastaanotto alkaa kello 17.

Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
petri-pajunen.jpg
Uutiset

Metsä ja maa menevät kaupaksi

Etelä-Savon Metsänhoitoyhdistys toivoo puukaupan vielä vilkastuvan  Viime vuonna Etelä-Savossa saavuttiin kaikkien aikojen suurin hakkuumäärä eli 6,9 miljoonaa kuutiota.…
Lentoonnettomuus-IMG_3014.jpg
Uutiset

Yli 20 loukkaantunutta epäonnistuneessa laskussa

Lento-onnettomuusharjoitus Savonlinnan lentokentällä  Matkustajakone epäonnistunut laskussa Savonlinnan lentokentälle. Loukkaantuneita 23 henkilöä. Hälytys annettu tiistaina kello…
Kasino.jpg
Uutiset

Spahotel Casinon ravintolatoiminnot Wanhalle Kasinolle

Tornihotellin rakentaminen alkaa purkutöillä  Tämän kuun alusta lukien Spahotel Casinon ravintolatoiminnot on keskitetty Wanhan Kasinon puolelle. Ravintola palvelee sekä hotellivieraita…
GaramMasala.jpg
Uutiset

Savonlinnan musiikki- ja tanssiopisto juhlistaa 60-vuotista taivaltaan

Juhlavuotta edeltää vaiheikas menneisyys  Savonlinnan musiikki- ja tanssiopiston 60-vuotisjuhlaa vietetään torstaina 19. lokakuuta opiston Melartin-salissa. Juhlan puhujana kuullaan…
Täysikasvuista-metsää.jpg
Uutiset

Metsätilat käyvät hyvin kaupaksi

Kysyntää enemmän kuin tarjontaa  Metsätiloista on Savonlinnan seudulla tällä hetkellä kova kysyntä. Niin Punkaharjun Metsäpalvelun Veijo Laukkanen kuin Savonlinnan…
Äänekoski_0606.jpg
Uutiset

Ääneskosken biotuotetehdas palautti metsäalalle vanhat hyvät ajat

Paluu tulevaisuuteen  Punkaharjulainen metsätilallinen Juha Paajanen on syystäkin polleata poikaa. Metsä Groupilla menee hyvin ja kirkkaimpana tähtenä loistaa Äänekosken…
Jarkko-basaarissa.jpg
Uutiset

Iran nousussa pakotteiden poiston jälkeen

Iraninelinkeinoelämä on päässyt nousukiitoon pitkän pakotejakson loputtua pari vuotta sitten. USA oli asettanut Iranille pakotteita 1995, koska se katsoi maan tukevan terrorismia ja…
Marion-IMG_2935.jpg
Uutiset

Marion viihdytti Karpalokodilla

Viihdetaiteilija Marion Rung viihdytti tunnin mittaisessa konsertissaan Karpalokodin, Sosterin kotihoidon ja palvelutalojen asukkaita Karpalokodilla perjantaina. Konsertti oli vanhusten viikon…