Paikallisuutiset Kari Tegelberg /

Sulkavalla soudetaan 50. kerran

Soudut_7487.jpg
Torstaina alkavat Sulkavan Suursoudut soudetaan tänä kesänä 50. kerran.

Sulkavan suursoudut käynnistyvät torstaina 50. kerran. Juhlasoutuun on ilmoittautunut tuhansia soutajia ja mukana on myös tuhansia tukijoukkoihin kuuluvia henkilöitä. Kauko Miettisen ideoima ja järjestämä Partalansaaren ympäri soutu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1968. Silloin saaren kiersi 36 osallistujaa.

Vuonna 2003 ilmoittautuneita soutajia Sulkavalla oli tähän mennessä ennätysmäärä, 10 224 soutajaa. Viime vuonna soutajia oli hieman yli 4 000, johon lukuun saatetaan päästä myös tänä vuonna. Torstaina 6. heinäkuuta käynnistyvät soudut pitävät sisällään paljon muutakin kuin soutamista. Torstaina aamupäivällä retkisoutuun osallistuvat pääsevät matkaan juhlallisesti Ratsuväen Perinnesoittokunnan tahdissa. Puolen päivän jälkeen soutustadionilla voi katsella tukkialaisesitystä.

Perjantainen soutupäivä käynnistyy kello 11, jolloin retkisoitajia saapuu maaliin. Eläinpuisto aukeaa puolilta päivin. Hakovirralta starttaavat kirkkoveneet. Tapahtumarikkaan päivän jälkeen soutustadionilla pistetään jalalla koreasti kello 20 alkaen. Kello 23.30 lavalle nousee Bilebändi Lipsaset, jossa soittaa myös pari sulkavalaissyntyistä musikanttia.

Lauantaina Hakovirralta starttaa heti aamusta useitten sarjojen soutajia, Nukketeatteri Sytkyt esiintyy sradionilla ja muun muassa tukkilais- ja taikuriesitysten jälkeen illan päättää Laura Voutilaisen konsertti. Sunnuntaina voi katsella soutajien maaliin tulon lisäksi lattaritanssia ja tukkilaisnäytöksiä.

Retkisoudun perinteisellä yöpymispaikalla Varvirannassa on omaa ohjelmaa keskiviikosta alkaen. Perjantaina ja lauantaina lapsille ja lapsenmielisilleon järjestetty oma sporttisirkus.

Soutunäyttelyssä museolla voivat kaikki kiinnostuneet virittäytyä soututunnelmaan souduista kertovan näyttelyn avulla. Museoon on kerätty paljon aineistoa vuosien varrelta. Näyttelyssä voi nähdä esimerkiksi millaisia olivat ensimmäiset soutumitalit ja -kunniakirjat. Esillä on muun muassa myös ensimmäiset airot, joilla Partalansaarta kierrettiin.

Sulkavan Suursouduilla on vuosittain ollut iso taloudellinen merkitys, joka työllistää välittömästi ja välillisesti paljon ihmisiä. Vaikka soutajien määrä on vuosi vuodelta vähentynyt, on soudut edelleen tärkeä osa Sulkavan kesää. Soutuja ei voitaisi viedä läpi ilman mittavaa vapaaehtoisen joukkoa. Tuntuukin siltä, että koko kunnan väki haluaa antaa oman panoksensa soutujen eteen.


Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Verisure_2048.jpg
Uutiset

Kodinturvapalveluita tarjoava Verisure aloittanut Savonlinnassa

Kokonaisvaltaisia kodinturvapalveluita tarjoava Verisure on avannut toimipisteen Savonlinnaan kesäkuun alussa. Savonlinnan pisteen vetäjä, Team leadet Anu Piel kertoo, että Verisure on paljon…
2017-08-01-12.01.59.jpg
Uutiset

Etuajo-oikeus muuttunut Simasalonkadulla

Simasalonkadun ja Miekkoniemenkadun risteykseen on ilmestynyt heinäkuun aikana kärkikolmio Mertalan koulun suunnasta tuleville. Uudet liikennejärjestelyt ovat aiheuttaneet hämminkiä ja…
Uutiset

Linnalan kuvataidekoulu käynnistyy

Maanantaina 21. elokuuta käynnistyy Linnalan Kuvataidekoulun 19. syyslukukausi. Viime vuosina Linnalan kuvataidekoulun opetusta on pyritty suuntaamaan yhä enemmän yhteisölliseksi ja…
Putin-016.jpg
Uutiset

Presidenttien tapaaminen käynnisti kaksi tärkeää ympäristöprojektia

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistanut Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaaminen tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa alkoi Savonlinnan Punkaharjulla. Keskustelujen…
Uutiset

Karaokekilpailu ratkesi

Pyhän Olavin kareokekisan finaalissa ratkottiin lauantaina mestaruus sekä naisten että miesten sarjoissa. Naisten kilpailun voitti Kaisa Nuopponen Savonlinnasta ja miesten sarjan…
Uutiset

Panu Peitsarosta Musta Pässi

Musta pässi 2017 on Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymäjohtaja Panu Peitsaro. Julkistaminen tapahtui opperapäivän avauksen yhteydessä Pyhän OIavin päivänä viime…
Uutiset

Savonlinna-mitalien saajat

Savonlinnan kaupunginhallitus on päättänyt tämän vuoden Savonlinna-mitalien saajista. Vuoden 2017 mitalin saajat ovat säveltäjä Aulis Sallinen, dokumentaristi Juha Taskinen ja hpj,…
Olavin-päivä-2.jpg
Uutiset

Pyhän Olavin päivä keräsi väkijoukot yhteen

Viime lauantaina Pyhän Olavin päivänä tapahtui tämän kesän ihme - aurinko paistoi ja sää helli kansaa, joka kokoontui juhlistamaan Savonlinnan kaupungin 378. syntymäpäivää.  Väkeä…
Sähkö-013.jpg
Uutiset

Hyvä palvelu on työn suola

Toukokuussa avasi ovensa Miekkoniemellä uusi sähköliike Linnan Sähkö ja Tarvike Oy, jonka liikeideana ovat nopeus ja palvelualttius. – Toimimme pääasiassa Savonlinnan talousalueella…