Toimittajalta Kari Tegelberg /

Vauhdilla kohti vaaleja

Kevään kunnallisvaaleihin on aikaa reilu kuukausi. Sunnuntaina 9. huhtikuuta valta kunnissa siirtyy hetkeksi kansalle, kun äänestäjä astelee äänestyskoppiin ja valitsee henkilön, jota äänestää. Reilu neljä vuotta sitten vuoden 2012 vaaleissa noita äänestyskoppiin saakka itsensä saaneita kansalaisia oli Savonlinnassa 58,6 prosenttia kaikista äänioikeutetuista. Koko maan äänestysprosentti oli 58,2.

Vaalit järjestettiin vuonna 2012 marraskuun kaamoksessa. Tuolloin parhaiten läpi pimeyden kohti äänestyspaikkaa löysivät Kaj Turusen (ps.) kannattajat. Vaalien äänikuninkaaksi noussut Turunen sai peräti 625 ääntä. Toiseksi tuli demareitten Jouni Backman 505 äänellä. Hän ei asetu enää tulevissa vaaleissa ehdolle, joten demareitten ykköshenkilön manttelin ottaa joku muu ehdokas. Vahvimmin tälle pallille lienee tarjolla kovassa poliittisessa nosteessa oleva Teemu Hirvonen.

Kolmoseksi äänimäärän perusteella viime vaaleissa tuli Keskustan Matti-Pekka Parkkinen 319 äänen saaliilla. Vasemmiston Juha Bilundin äänisaalis oli 256 ja Kokoomuksen Juhani Rouvinen sai 237 ääntä. Kristillisten Teuvo V. Riikonen sai 169 ääntä ja Vihreitten Varpu Vaarnamo 147 ääntä.

Näistä puolueitten ääniharavista Backmanin ohella tulevissa kunnallisvaaleissa eivät ole ehdolla Juhani Rouvinen, Juha Bilund eikä Varpu Vaarnamo. Vihreillä tilanne näyttää kuitenkin hyvältä, sillä ehdokkaaksi asettuu puolueen kansanedustaja, kerimäkeläinen Heli Järvinen.

Viime vaaleissa Kaj Turunen nosti äänimäärällään valtuustoon puolet kuudesta valitusta ehdokkaasta. Heli Järvinen saattaa tehdä saman tempun vihreitten joukoissa tulevissa vaaleissa. Kaikki muut puolueet paitsi juuri vihreät ovat kertoneet julkisuuteen, että ehdokkaiden saaminen tuleviin vaaleihin on ollut vaikeaa.

Asianhan pitäisi olla juuri päinvastoin. Nythän tulevat valtuutetut voivat keskittyä aidosti kehittämään kuntaa, kun pakolliset sosiaali- ja terveysmenot siirtyvät maakuntavaltuustojen murheeksi. Sillä edellytyksellä tietysti, että tämä sote toteutuu maan hallituksen suunnittelemalla aikataululla. Tällä hetkellä näyttää nimittäin olevan nousemassa monenlaisia esteitä näille suunnitelmille.

Puolueitten piti jättää helmikuun viimeinen päivä ehdokaslistat keskusvaalilautakunnalle. Äänestysnumerot ehdokkaat saavat maaliskuun 9. päivä. Sitten taisto valtuustopaikoista alkaa.

Aiheet:
Emeritus kommentoi perjantaina 17.3.2017 klo 15:12 Vastaa kommenttiin
Jokaisen listan ääniharavat ovat tässä:

Keskusta: Hanna Kosonen. Okl:n ja kaikkien muiden edunvalvonnan katastrofien painolastista pääministeripuolueen kansanedustajan on helppo nähdä olevan puolueensa ääniharava. Osaa kampanjoida ja on miellyttävä ihminen.

Sdp: Teemu Hirvonen. Noussut kaupungin ja maakunnan kärki-demariksi. Lahjakas ja ahkera. On ollut kuluneen valtuustokauden näkyvin demari, ja tehnyt sen asioiden kautta. Jouni Backmanin poissaolo listalta kasvattaa Hirvosen äänimäärää entisestään.

Kokoomus: Seija Puputti. Kokoomus kärsii pahasta ehdokaskadosta, kun suurin osa entisistä ääniharavista jäi pois vaaleista. Puputti kerää eläkeläisväestön ääniä.

Perussuomalaiset: Kaj Turunen. Kansanedustajan näkyvyys ja muun ehdokaskaartin vaihteleva taso takaavat Turuselle perussuomalaisista suurimman äänisaaliin. Oli koko kaupungin ääniharava viime vaaleissa, nyt äänimäärä tippuu reilusti, ei kuitenkaan niin paljon kuin perussuomalaisilla valtakunnallisesti.

Vasemmistoliitto: Esa Valkonen. Valkonen kerää takuuvarmat 150 ääntä kuten aina, mutta Juha Bilundin poistuminen rivistä vie toisen paikan vasemmistoliitolta.

Vihreät: Heli Järvinen. On ollut suosittu vaaleista toisiin. Kansanedustajana vetää varmasti kovan potin vihreille. Järvistä voi povata koko kaupungin ääniharavaksi, ellei Kosonen pistä kovasti kampoihin, jos niin käy on mahdollista että Sdp:n Hirvonen pesee kaikki kansanedustajat.

Kd: Jouni Koskela. Olisin muuten veikannut Riikosta, mutta ehdokkuudesta vetäytymisen yrittäminen vie uskottavuutta. Koskela on pidetty mies ja maltillinen näkemyksissään.

Näillä näkymin voitosta kisaavat Keskusta ja Sdp. Kolmospaikka on Kokoomuksen ja Perussuomalaisten välinen taisto.

Ja että vaikeuskerrointa saadaan ylös niin veikkaan vielä puolueiden paikkamäärät.
Keskusta 16 (+1)
Sdp 15 (+1)
Kokoomus 7 (-1)
Perussuomalaiset 5 (-1)
Vihreät 4 (+1)
Kd 3 (+-0)
Vasemmistoliitto 1 (-1)


Astro kommentoi tiistaina 7.3.2017 klo 10:48 Vastaa kommenttiin
Ehdokaslistat pienenivät kautta linjan, mutta kyllä tuostakin valtuuston saa valittua. Kepu lähtee etumatkalta, demareita vastaan. Kokoomus eikä persut saaneet ehdokkaita riittävästi, mutta heidän kesken puntit ovat aika tasan.

Veikkaan ääniharaviksi Järvistä vihreistä, Hirvosta demareista, Kososta kepusta, Turusta persuista ja Laukkasta kokoomuksesta.
GF kommentoi maanantaina 6.3.2017 klo 17:06 Vastaa kommenttiin
Vihreiden hyvä ehdokashankinta ei näkynyt ainakaan Savonlinnassa, sillä ehdokkaita on vain 15 kun neljä vuotta sitten niitä oli 23. Sdp ja Keskusta asettivat Savonlinnassa yhteensä enemmän ehdokkaita kuin muut viisi puoluetta yhteensä. Siitä voi päätellä keiden välillä voittokamppailu käydään.

Ääniharavat ovat varmaankin Hirvonen (sd.), Kosonen (kesk.) ja Järvinen (vihr.).

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Lumme_2306.jpg
Uutiset

Lumme Energia haluaa mestaruussarjaan

Suur-Savon Sähkö Oy:n ja Etelä-Savon Enegia Oy:n yhteinen sähkönmyyntiyhtiö Lumme Energia Oy pyrkii isoksi valtakunnalliseksi toimijaksi. Tavoitteeksi on asetettu, että vuonna 2022 Lumme…
Putin-016.jpg
Uutiset

Presidenttien tapaaminen käynnisti kaksi tärkeää ympäristöprojektia

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistanut Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaaminen tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa alkoi Savonlinnan Punkaharjulla. Keskustelujen…
Risto-Pelkonen.jpg
Uutiset

Suomi on erilainen maa Helsingissä - ja Inarissa

Arkkiatri Risto Pelkosen mielestä hallituksen ottama tuumaustauko sote-uudistuksessa on enemmän kuin paikallaan. – Nykyinen esitys on kuin keskeneräinen talo, jossa vetää ovista…
Pekkarinen.jpg
Uutiset

”Panostetaan siihen, mitä osataan”

Suomessa eletään tällä hetkellä rajua rakennemuutoksen aikaa. Maakunnissa painitaan kahdenlaisten ongelmien kanssa. - Niillä, joilla menee hyvin, on pulaa osaamisesta, työvoimasta…
HennaKomu_4774.jpg
Uutiset

Metsä- ja vesialueiden matkailussa merkittäviä mahdollisuuksia

Metsä- ja vesialueiden matkailu- ja virkistyspalveluissa on merkittäviä kasvumahdollisuuksia. Näin arvioidaan Itä-Suomen yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijoiden laatimassa…
Savotek.jpg
Uutiset

Savotek-kaupasta kantelu oikeuskanslerille

Perussuomalaisten valtuutetut Juha Kukkonen ja Matti Lundenius ovat tehneet oikeuskanslerille kantelun pääosin Savonlinnan kaupungin omistaman Savotek-kiinteistöhuoltoyhtiön myynnistä…
Jussila4632.jpg
Uutiset

Tutkijayhteisö toimii verkossa

PTT:n johtaja haastaa Savonlinnan elinkeinoelämää vuoropuheluun tutkijoiden kanssa – Tiedeyhteisön voi houkutella Savonlinnaan ilman yliopistoakin, Pellervon taloustutkimuksen, PTT:n…
Pelkonen IMG_4626.jpg
Uutiset

Arkkiatri Risto Pelkonen: Saattohoitolaki eutanasiaa kiireellisempi

– Kuolema ei ole hyvä eikä paha. Se vain on maallisen vaelluksen päätepiste. Kukaan ei tiedä, mitä on sen jälkeen eikä edes sitä, mitä kuolemassa oikein tapahtuu, pohtii arkkiatri Risto…
9235300320152201.jpg
Uutiset

Pääsiäislilja muistuttaa ylösnousemuksesta

Narsissia sanotaan pääsiäisliljaksi, jonka sanotaan symboloivan ylösnousemusta.   Narsissien historia juontaa juurensa Egyptiin ja antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Helppohoitoisuudestaan…