Lukijoilta Heli Järvinen /

Yksikään yliopisto ei kävele maan hallituksen yli

Pääministeri kertoi (Savonmaa 23.8.) viime viikolla Savonlinnassa käydessään opettajankoulutuslaitoksen lakkauttamisesta kysyneille, että Itä-Suomen yliopiston hallitus käveli asiassa maan hallituksen yli. Muuten hieno vastaus, mutta se vaan ei pidä paikkaansa.

Yliopistojen autonomia ei yksinkertaisesti suo yliopistoille oikeutta päättää, mitä tutkintoja ja missä laajuudessa ne niitä antavat. Näin ollen Itä-Suomen yliopisto ei voi alkaa kouluttaa esimerkiksi toimittajia, vaikka se niin haluaisi. Samalla tavalla se ei voi alkaa kouluttaa enempää opettajia, vaikka se niin haluaisi.

Opetusministeriö ja sitä kautta maan hallitus vastaavat koulutuspaikoista kahta eri reittiä. Ensinnäkin ministeriö, ja vain se, päättää, mitä tutkintoja ja minkä verran missäkin yliopistossa voi tarjota. Tämä tutkinnonanto-oikeuksista päättäminen on yksiselitteisesti ministeriön vastuulla.

Toiseksi, ministeriö ja sitä kautta maan hallitus huolehtivat yliopistokoulutuksen rahoituksesta. Nyt opetusministeriö ja maan hallitus päättivät antaa yliopistolle oikeuden siirtää tutkinnot Joensuuhun ja tarjosivat rahat kaupan päälle.

Politiikassa joutuu välillä tekemään ikäviä päätöksiä. Vähintä, mitä pääministeriltä ja meiltä muilta poliitikoilta voi odottaa, on se, että kannamme vastuun päätöksistä.

Opettajankoulutuslaitoksen lakkauttaminen on kaupunkiseutumme kannalta surkein päätös kautta historian! Siitä koituvan laskun tulee vielä jokainen täällä asuva tuntemaan nahoissaan. Siksi on vihdoin aika, että maan pääministeri kantaa siitä vastuun. Jos hän ei siihen pysty ja jos maan yliopistot alkavat kävellä pääministerin ja hallituksen yli, en ihmettele, jos keskustapuolue on kannatuksensa kanssa ongelmissa. Silloin on todella syytä alkaa miettiä uutta pääministeriä.

Aiheet:
Juuri näin! kommentoi keskiviikkona 30.8.2017 klo 21:35 Vastaa kommenttiin
Just näin! Järvinen lukekoon kotiläksyjä tarkemmin. Viime keväänä viimeksi Olli Mäenpää teki selvityksen, jonka mukaan "yliopistolain lähtökohtana on, että toimipaikkoja, toimialueita tai toiminnan paikkakuntia koskeva päätösvalta kuuluu yliopiston hallinnollisen ja organisatorisen autonomian piiriin, jolloin niitä koskeva toimivalta on yliopiston hallituksella. Yliopistojen autonomian vuoksi valtionrahoituksen ehdoksi ei voida asettaa, että yliopisto toimii tai ei toimi tietyllä paikkakunnalla." Se, mitä tutkintoja yliopistot saavat tai ei saa tuottaa on aivan eri asia. Tämä Sipilän kommentti kertoo vain siitä käsien pesun tarpeesta, joka syntyy siitä, että ensin mahdollistetaan (valtiojohdon tahdosta poikkeava) toisin toimiminen ja sitten ihmetellään tyhminä (vrt. Finnairin lisäeläkejupakka).
Kyllä näin on kommentoi keskiviikkona 30.8.2017 klo 21:16 Vastaa kommenttiin
Yliopistot ovat nykyään liikelaitoksia, joiden hallituksilla on paljon itsenäistä omaa yliopistoa koskevaa valtaa. OKL:n siirto Joensuuhun meni tässä mielessä aivan yksiselitteisesti yliopiston oman nykyisen autonomia puitteissa. Yliopisto ei kävelllyt hallituksen yli, koska tässä (opiskelijapaikkojen) siirtoasiassa yliopistolla on yksiselitteisesti itsenäinen valta. Aivan toinen asia on, että OKM on yliopistojen päärahoittaja, ja päärahoittajalla on varmasti jonkinlaista vaikutusvaltaa yliopistojen hallituksiin, mutta niiden saaman rahoituksen käytöstä päättää yksiselitteisesti yliopiston hallitus. Sylttytehdas johtaakin tässä asiassa jo vuosia sitten tehtyy päätökseen liikelaitostaa yliopistot.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Lumme_2306.jpg
Uutiset

Lumme Energia haluaa mestaruussarjaan

Suur-Savon Sähkö Oy:n ja Etelä-Savon Enegia Oy:n yhteinen sähkönmyyntiyhtiö Lumme Energia Oy pyrkii isoksi valtakunnalliseksi toimijaksi. Tavoitteeksi on asetettu, että vuonna 2022 Lumme…
Putin-016.jpg
Uutiset

Presidenttien tapaaminen käynnisti kaksi tärkeää ympäristöprojektia

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistanut Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaaminen tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa alkoi Savonlinnan Punkaharjulla. Keskustelujen…
Risto-Pelkonen.jpg
Uutiset

Suomi on erilainen maa Helsingissä - ja Inarissa

Arkkiatri Risto Pelkosen mielestä hallituksen ottama tuumaustauko sote-uudistuksessa on enemmän kuin paikallaan. – Nykyinen esitys on kuin keskeneräinen talo, jossa vetää ovista…
Pekkarinen.jpg
Uutiset

”Panostetaan siihen, mitä osataan”

Suomessa eletään tällä hetkellä rajua rakennemuutoksen aikaa. Maakunnissa painitaan kahdenlaisten ongelmien kanssa. - Niillä, joilla menee hyvin, on pulaa osaamisesta, työvoimasta…
HennaKomu_4774.jpg
Uutiset

Metsä- ja vesialueiden matkailussa merkittäviä mahdollisuuksia

Metsä- ja vesialueiden matkailu- ja virkistyspalveluissa on merkittäviä kasvumahdollisuuksia. Näin arvioidaan Itä-Suomen yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijoiden laatimassa…
Savotek.jpg
Uutiset

Savotek-kaupasta kantelu oikeuskanslerille

Perussuomalaisten valtuutetut Juha Kukkonen ja Matti Lundenius ovat tehneet oikeuskanslerille kantelun pääosin Savonlinnan kaupungin omistaman Savotek-kiinteistöhuoltoyhtiön myynnistä…
Jussila4632.jpg
Uutiset

Tutkijayhteisö toimii verkossa

PTT:n johtaja haastaa Savonlinnan elinkeinoelämää vuoropuheluun tutkijoiden kanssa – Tiedeyhteisön voi houkutella Savonlinnaan ilman yliopistoakin, Pellervon taloustutkimuksen, PTT:n…
Pelkonen IMG_4626.jpg
Uutiset

Arkkiatri Risto Pelkonen: Saattohoitolaki eutanasiaa kiireellisempi

– Kuolema ei ole hyvä eikä paha. Se vain on maallisen vaelluksen päätepiste. Kukaan ei tiedä, mitä on sen jälkeen eikä edes sitä, mitä kuolemassa oikein tapahtuu, pohtii arkkiatri Risto…
9235300320152201.jpg
Uutiset

Pääsiäislilja muistuttaa ylösnousemuksesta

Narsissia sanotaan pääsiäisliljaksi, jonka sanotaan symboloivan ylösnousemusta.   Narsissien historia juontaa juurensa Egyptiin ja antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Helppohoitoisuudestaan…