Kolumnit Jarkko Wuorinen /

Yritykset luovat pääosan työpaikoista

Elinkeinotoimintojen kehittämisestä vastaaminen siirtyy vajaan parin vuoden päästä uusille maakunnille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että maakunnat vastaisivat jatkossa kaikesta elinkeinotoimintojen kehittämiseen liittyvästä. Kyllä maakuntien ja kuntien on tulevaisuudessa tehtävä työtä yhdessä, jotta kyetään tekemään kullekin seutukunnalle ja sen yrityksille sopivaa kehittämistoimintaa.

Paikallisesti tiedetään parhaiten, mikä kullakin seudulla tuottaa tulosta. On todennäköistä, että uudet maakunnat ostavat esimerkiksi kuntien elinkeinoyhtiöiltä tai muilta elinkeinotoiminnan yhteenliittymiltä palveluita. Ainakaan Etelä-Savossa ei olisi järkeä siinä, että maakunta perustaisi koko maakunnan kattavan elinkeinoyhtiön. Kun maakuntien rahoitus ainakin alkuvaiheessa tulee valtiolta ja budjettiraamit tulevat olemaan tiukat, niin maakunta ei tulle perustamaan mitään sellaista uutta organisaatiota, jollaiset palvelut se voi ostaa ulkoa kuitenkin maakunnan sisältä.

Mutta jatkossakaan vastuu työpaikoista ja yrityksistä ei tule siirtymään maakunnille. Yritysten perustaminen ja työpaikkojen luominen kuuluu yrittäjille ja yrityksille. Yritystoiminnan tuloksellisuus perustuu hyviin yritysideoihin ja yritystoiminnan pyörittämisen osaamiseen. Yrittäjä laittaa yleensä kaikki rahalliset ja henkiset panoksensa yritykseensä ja siten hän sitoutuu vahvasti oman yrityksensä toimintaan.

Jatkossakaan ei ole järkeä siinä, että yhteiskunta, siis esimerkiksi maakunnat ja kunnat, rupeaisivat kilpailemaan yksityisen yritystoiminnan kanssa. Yritystilojen ja teknisen puolen alueella on liiketoimintaa niin kunnilla kuin yksityisilläkin, mutta ainakaan tällä hetkellä kunnallinen sektori eiSavonlinnan seudulla tee hinnoilla tai muilla tavoin kilpailutilanteesta hankalaa.

Samoin myös esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhoitopuolella on merkittävää toimintaa julkisen sektorin lisäksi yksityisillä ja kolmannen sektorin toimijoilla. Tuleva SOTE- sektorin valinnanvapausjärjestelmäkin jo edellyttää, että meillä olisi jatkossa tilanne samanlainen. Ilman julkista sektoria täydentävää yksityistä ja kolmatta sektoria ei kansalaisilla olisi valinnanvapautta eli mahdollisuutta valita, keiden järjestämää palvelua he haluavat käyttää.

Työpaikat ovat kunnille ja maakunnille se voimavara, jolla käytännössä ratkaistaan kuntien ja maakuntien tulevaisuus. Mikäli sekä tuotannollisen puolen että palvelusektorin työpaikkoja ei ole riittävästi, niin ei saada myöskään tarpeeksi verotuloja, joilla kansalaisten tarvitsemat palvelut tuotetaan. Ja viime vuosina nimenomaan pieniin- ja keskisuuriin yrityksiin ovat syntyneet uudet työpaikat. Edelleen etenkin pienet yritykset ovat panostaneet siihen, että niissä myös työpaikat säilyvät. Siitä syystä on välttämätöntä, että kunnissa ja maakunnissa tehdään kaikki voitava, jotta yritysten toimintaedellytykset ovat hyvät. Tämä kehittämistoiminta edellyttää vahvaa elinkeinoelämän tuntemusta ja kokemusta. Siksi päätöksenteossa tarvitaan elinkeinotoiminnan tuntemusta ja käsitystä siitä, millaiset edellytykset tuottavat parhaiten tulosta.

Jarkko Wuorinen

Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Verisure_2048.jpg
Uutiset

Kodinturvapalveluita tarjoava Verisure aloittanut Savonlinnassa

Kokonaisvaltaisia kodinturvapalveluita tarjoava Verisure on avannut toimipisteen Savonlinnaan kesäkuun alussa. Savonlinnan pisteen vetäjä, Team leadet Anu Piel kertoo, että Verisure on paljon…
2017-08-01-12.01.59.jpg
Uutiset

Etuajo-oikeus muuttunut Simasalonkadulla

Simasalonkadun ja Miekkoniemenkadun risteykseen on ilmestynyt heinäkuun aikana kärkikolmio Mertalan koulun suunnasta tuleville. Uudet liikennejärjestelyt ovat aiheuttaneet hämminkiä ja…
Uutiset

Linnalan kuvataidekoulu käynnistyy

Maanantaina 21. elokuuta käynnistyy Linnalan Kuvataidekoulun 19. syyslukukausi. Viime vuosina Linnalan kuvataidekoulun opetusta on pyritty suuntaamaan yhä enemmän yhteisölliseksi ja…
Putin-016.jpg
Uutiset

Presidenttien tapaaminen käynnisti kaksi tärkeää ympäristöprojektia

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistanut Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaaminen tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa alkoi Savonlinnan Punkaharjulla. Keskustelujen…
Uutiset

Karaokekilpailu ratkesi

Pyhän Olavin kareokekisan finaalissa ratkottiin lauantaina mestaruus sekä naisten että miesten sarjoissa. Naisten kilpailun voitti Kaisa Nuopponen Savonlinnasta ja miesten sarjan…
Uutiset

Panu Peitsarosta Musta Pässi

Musta pässi 2017 on Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymäjohtaja Panu Peitsaro. Julkistaminen tapahtui opperapäivän avauksen yhteydessä Pyhän OIavin päivänä viime…
Uutiset

Savonlinna-mitalien saajat

Savonlinnan kaupunginhallitus on päättänyt tämän vuoden Savonlinna-mitalien saajista. Vuoden 2017 mitalin saajat ovat säveltäjä Aulis Sallinen, dokumentaristi Juha Taskinen ja hpj,…
Olavin-päivä-2.jpg
Uutiset

Pyhän Olavin päivä keräsi väkijoukot yhteen

Viime lauantaina Pyhän Olavin päivänä tapahtui tämän kesän ihme - aurinko paistoi ja sää helli kansaa, joka kokoontui juhlistamaan Savonlinnan kaupungin 378. syntymäpäivää.  Väkeä…
Sähkö-013.jpg
Uutiset

Hyvä palvelu on työn suola

Toukokuussa avasi ovensa Miekkoniemellä uusi sähköliike Linnan Sähkö ja Tarvike Oy, jonka liikeideana ovat nopeus ja palvelualttius. – Toimimme pääasiassa Savonlinnan talousalueella…