Lukijoilta

Pidetään huolta hyvinvointivaltiosta

Hankkiuduin kiireettömänä verenpainetaudin hoitoon Sosterille, ja kolmen viikon kuluttua minulla oli selkeä hoitosuunnitelma ja lääkkeet. Fyysisen helpotuksen lisäksi koin erittäin…
Lukijoilta

Maksuton varhaiskasvatus

Varhaiskasvatus on lastemme ensiaskeleita kasvun, kehityksen sekä sivistyksen polulla. Sivistyksen tiellä koko kouluverkkomme esikoulusta aina korkeakouluun saakka on Suomessa jo mahdollistettu…
Lukijoilta

Vihkiäkö vai ei?

Onko yhtä ja ainoaa oikeaa uskoa olemassakaan, voi ateisti kysyä. Hän voi myös vastata näin: Kristinusko se ei ainakaan voi olla, koska se kohtelee uskovia jäseniään miten sattuu, kuten…
Lukijoilta

Junior-eläkeläiset Savonlinnan mahdollisuus

Elinikä pitenee ja eläköityvien sukupolvien koko on edelleen suuri. Varsinkin Etelä-Suomen varakkaat eläkeläiset ovat tottuneet kuluttamaan ja käyttämään palveluja ja tekevät sitä…
Lukijoilta

Kaupungin täytyy kehittää ja koordinoida matkailu

Matkailu on ollut yksi Savonlinnan kaupungin talouden tukijaloista. Ainutlaatuinen puhdas luonto, historiallinen ympäristö ja kaupungin kulttuuritarjonta tekivät aikoinaan kaupungista…
Lukijoilta

Esteitä raivaamassa

Olen käyttänyt usein lainausta: ”Rajoitteet ovat vain omassa päässä ja ympäristössä”. Ympäristöllä on suuri vaikutus sisältäessään sekä fyysisiä että sosiaalisia rajoitteita…
Lukijoilta

Velvollisuus ja oikeus äänestää

Suomessa tehtiin vuonna 1906 maailmaa mullistava demokraattinen lain uudistus. Suomesta tuli maailman ensimmäinen valtio, missä koko kansalla oli sukupuoleen ja asemaansa nähden yleinen ääni-…
Lukijoilta

Pelotellaanko sodan uhalla jo liikaa?

Sodan uhka on palannut. Geostrateginen asema on muuttunut. Perinteisen sodan mahdollisuus on palannut uhkavalikkoon. Yksi valtion päämies ahdistelee, toinen käyttäytyy omituisesti. Entä…
Lukijoilta

Resursseja Savonlinnan matkailuun

Savonlinnan seudun matkailu Oy on joutunut huonoon taloudelliseen asemaan ja toimii äärimmäisen tiukoilla resursseilla pyrkien saamaan taloutensa kuntoon. Se on tietysti omalla tavallaan hyvä…
Lukijoilta

Sisäilmaongelmiin suhtauduttava vakavasti

Vasemmistoliitto esitti vaihtoehtobudjetissaan valtakunnallista satsausta homekoulujen korjaamiseen. Monissa kunnissa on budjettiin yritetty saada rahaa samaan asiaan. Yhä useammalta koululta on…
Joukkue ja Poika.jpg
Uutiset

Poika kävi torilla

Reilut 2 000 ihmistä juhli SaPKoa ja Poikaa, eli Mestis-mestaruuspokaalia Savonlinnan kauppatorilla lauantaina. SaPKon mestaruutta juhlistettiin hyvässä säässä. Savonlinnan omat bändit…
Sydänyhd_1082.jpg
Uutiset

Savonlinnan sydänyhdistys jatkaa itsenäisenä

Savonlinnan sydänyhdistyksen 12. huhtikuuta pidetty kevätkokous päätti, että yhdistys jatkaa toimintaansa edelleen itsenäisenä yhdistyksenä. Savonlinnan sydänyhdistys jäi itsenäiseksi…
Unicef_1072.jpg
Uutiset

Unicefin Savonlinnan vapaaehtoisryhmä toiminut 30 vuotta

Unicef Savonlinnan vapaaehtoisryhmä tulee toimineeksi 25. huhtikuuta 30 vuotta. Tätä merkkipaalua juhlitaan seurakuntakeskuksessa lauantaina 29. huhtikuuta. Unicef on YK:n alainen, maailman…
IMG_1014.jpg
Uutiset

Valtuusto loi nahkansa

Kesäkuussa toimintansa aloittava Savonlinnan vasta valittu kaupunginvaltuusto uusi perusteellisesti nahkansa. Peräti 26 valtuutettua, eli yli puolet 51 valtuutetusta on uusia edustajia. Eniten…
Alen Jarkko - Jounin kauppa 2016.jpg
Uutiset

Mikä on 12.4. lehden mielenkiintoisin juttu?

Taas on aika kysyä Savonmaan lukijoilta, mikä on mielestänne tämän numeron mielenkiintoisin, tai kiinnostavin juttu. Toki se voi olla valokuvakin. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan aitoja,…
IMG_1063.jpg
Uutiset

Vapaaehtoistoimintaan halutaan lisää potkua

Linnalan Setlementti ja Savonlinnan Seudun Kolomonen järjestävät torstaina 20. huhtikuuta tilaisuuden Linnalan kahviossa teemalla Mit-tee-hän tekis? - vaihtoehtoja vapaaehtoistoimintaan. Linnalan…
Vuokratalot_0987.jpg
Uutiset

Savonlinna saattaa joutua purkamaan jopa 550 vuokra-asuntoa

Itä-Suomen yliopiston ja opetusministeriön välisten tulossopimusneuvottelujen seurauksena Savonlinnasta lakkautetaan 900 opiskelijan opettajakoulutus vuonna 2018. Pääministeri Sipilän…
Laamanen IMG_0973.jpg
Uutiset

Koulun oma kasvatti johtaa SAMIa

Itä-Savon koulutuskuntayhtymän hallinnoiman Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston Samin uusi hallituksen puheenjohtaja Heli Laamanen (sd.) on itsekin Samin kasvatteja. Hän on opiskellut…
Laine IMG_0958.jpg
Uutiset

Kaupunginjohtaja Janne Laine: Luotan Sipilän pitävän sanansa

Opettajankoulutuksen menettämisen tilalle tehty kompensaatiomalli Savonlinnalle korvaavista opiskelu- ja työpaikoista selviää vasta Suomen hallituksen niin sanotussa kehysriihessä…