Alakerta

Armorikasta kulutusjuhlaa

On taas se aika vuodesta, kun toiset tuutit täyttyvät kaupallisesta jouluhössötyksestä ja toiset taas fiksumpien hätäännyksestä varsinaisen joulunsanoman perään. Suomalaisen joulunvietto…
Pääkirjoitukset

Luottamus

Etelä-Savon maakuntahallitus on hyväksynyt Venäjä-yhteistyölle toimintasuunnitelman. Tavoitteena on muun muassa helpottaa maakunnan yritysten pääsyä Venäjän markkinoille ja lisätä…
Alakerta

Taivaiden ihmeitä

Yritin tässä joitakin päiviä sitten bongata taivaalta työkalupakkia. Oh boy! totesi ISS:n, kansainvälisen avaruusaseman, huoltotöissä oleva astronautti, kun pakki lipsahti hänen…
Alakerta

Mielenrauha

Viikonloppuna oli ensimmäinen adventti. Kirkoissa veisattiin Hoosiannaa ja kodeissa oli tarkoitus virittäytyä joulun odotukseen sytyttämällä kynttilä. Aloitamme virallisesti kiireettömän ja…
Alakerta

Work work work work...

Eräs ystäväni yllätti minut viime viikolla kertomalla saaneensa töitä eräästä Turun hienoimmista baareista. Ilahduin hänen puolestaan, sillä erilaiset työpaikat opiskelun ohella ovat…
Alakerta

Miehenä naisten jumppamaailmassa

Miehen näkeminen kolmenkymmenen naisen seassa ryhmäliikuntatunnilla herättää helposti monia ajatuksia. Onkohan vaimo pakottanut ”raukan” tulemaan tunnille vai onkohan hän vahingossa tullut…
Alakerta

Yksityistetäänkö?

Tuskin yhdellekään äidille tai isälle on yhdentekevää, kuka huolehtii lapsista sillä aikaa kun vanhemmat itse ovat töissä. Tuskin yhdellekään koululaiselle on yhdentekevää, saako…
Pääkirjoitukset

Paikallinen demokratia

Neljä kehittämisen vuotta on edessä. Savonlinnan seudun uudet päättäjät saavat ratkottavakseen asioita, jotka edellisiltä valtuutetuilta jäivät toteuttamatta. Tällaisia ovat sosiaaliturvan…
Alakerta

Elämmekö oikeusvaltiossa?

Suomea olemme yleisesti kuvailleet termillä oikeusvaltio, varsinkin jos vertaamme yhteiskuntaamme moniin muihin maihin, joissa näyttää esimerkiksi uutisten perusteella yksilön oikeuksilla olevan…
Pääkirjoitukset

Ruokaa läheltä

Lähiruokaviikot käynnistyivät tällä viikolla ja kestävät koko syyskuun. Valtakunnallisia lähiruokaviikkoja vietetään nyt toista kertaa. Tänä vuonna mukana on maa- ja…
valtuusto.jpg
Uutiset

Harjoitushallin maanrakennuksen urakkatarjoukset ensin

Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti maanantaisessa kokouksessaan myöntää harjoitusjäähallin rakentamiseen 350 000 euron lisätakauksen. Nyt kaupungin takausvastuu harjoitushallista on…
vuosisadantie.jpg
Uutiset

Harjutie on Vuosisadan tie

Punkaharjun Harjutie on nimetty Vuosisadan tieksi Tieyhdistyksen ja Maaseudun Tulevaisuuden järjestämässä kilpailussa. Yleisö ratkaisi voittajan kesän aikana käydyssä…
Sapko-olut.jpg
Uutiset

SaPKo sai oman oluen

Waahto Brewery kertoo iloisia uutisia, sillä SaPKo ja Waahto Brewery ovat kehitelleet yhdessä SaPKo -oluen, jota voi jatkossa ostaa niin paikallisista kaupoista kuin ravintoloistakin.…
LC-KUVA-IMG_20171003_100937.jpg
Uutiset

Varainhankinta johti hyväntekeväisyyteen

Leijona-klubi LC Savonlinna/Linnatar toteutti keväällä 2017 lehtiliitteen Savonmaahan kertoakseen toiminnastaan.Samalla se toimi varainhankintana. Lions Club Savonlinna/Linnatar…
petri-pajunen.jpg
Uutiset

Metsä ja maa menevät kaupaksi

Etelä-Savon Metsänhoitoyhdistys toivoo puukaupan vielä vilkastuvan  Viime vuonna Etelä-Savossa saavuttiin kaikkien aikojen suurin hakkuumäärä eli 6,9 miljoonaa kuutiota.…
Lentoonnettomuus-IMG_3014.jpg
Uutiset

Yli 20 loukkaantunutta epäonnistuneessa laskussa

Lento-onnettomuusharjoitus Savonlinnan lentokentällä  Matkustajakone epäonnistunut laskussa Savonlinnan lentokentälle. Loukkaantuneita 23 henkilöä. Hälytys annettu tiistaina kello…
Kasino.jpg
Uutiset

Spahotel Casinon ravintolatoiminnot Wanhalle Kasinolle

Tornihotellin rakentaminen alkaa purkutöillä  Tämän kuun alusta lukien Spahotel Casinon ravintolatoiminnot on keskitetty Wanhan Kasinon puolelle. Ravintola palvelee sekä hotellivieraita…
GaramMasala.jpg
Uutiset

Savonlinnan musiikki- ja tanssiopisto juhlistaa 60-vuotista taivaltaan

Juhlavuotta edeltää vaiheikas menneisyys  Savonlinnan musiikki- ja tanssiopiston 60-vuotisjuhlaa vietetään torstaina 19. lokakuuta opiston Melartin-salissa. Juhlan puhujana kuullaan…