Toimittajalta Kari Tegelberg /

​ Aikuiset hiekka­laatikolla ja Savonlinna kärsii

Näistä Savonlinnan saamista kompensaatioista, joita meille ripoteltiin ”korvauksena” opettajankoulutuksen menetyksestä, on kirjoitettu jokunen palstametri. Pakko minunkin on silti pistää lusikka kompensaatiokeitokseen. Silmiinpistävää tässä prosessissa on ollut etenkin päähallituspuolue Keskustan suorastaan ylenkatsova suhtautuminen Savonlinnaa ja sen asukkaita kohtaan. Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska kävi jokin aika sitten kertomassa keskustaväelle, että tehän saitte oikein hyvät kompensaatiot, mite te siinä ruikutatte. Puoluesihteeri ihmetteli Itä-Savon mukaan savonlinnalaisten nurinaa, koska jaettavaa ei valtiolla ole. Herra Ovaska julisti ikään kuin ylhäältä päin, että olisitte tyytyväisiä saamiinne miljooniin. Samaa lätinää on kuultu myös pääministeri Juha Sipilän suusta. Pääministeri myös tietysti unohti vuosi sitten antamansa lupaukset ja sanoi vain julkisuuteen, että ei hän mitään rahasummia Savonlinnalle ole koskaan luvannutkaan. Myönnettävä on, ettei hän rahasummista puhunut, mutta lupasi kuitenkin kaupungille parempaa tulevaisuutta. Ministeri Anne Berner (kesk.) on antanut ymmärtää, että jos savonlinnalaiset olisivat tyytyneet niihin 130 uuteen aloituspaikkaan, hän olisi ehkä saanut sellaisen esityksen läpi maan hallituksessa. Mutta kun kaupunginjohtaja Janne Laine ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti-Pekka Parkkinen (kesk.) vaativat enemmän aloituspaikkoja, eli hiekkalaatikolle asia vietynä: kun miehet eivät antaneet Annen leikkiä heidän leluillaan, Anne suuttui siitä ja kosti Matti-Pekalle ja Jannelle (lue savonlinnalaisille). Laskeeko pääministeri myös niin, että on pienempi paha suututtaa savonlinnalaiset kuin hallituskumppani-Kokoomus. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ei kompensaationeuvottelujen missään vaiheessa ole luvannut kuin sen 30 uutta aloituspaikkaa. Kokoomus kärsi Savonlinnassa vaalitappion ja niin olisi kärsinyt Keskustakin, jos kompensaation sisällöstä olisi tiedetty ennen vaaleja. Eivät nämä meidän omat hallituspuolueitten kansanedustajammekaan pääse hirveästi edusnvalvonta- ja verkostoitumistaidoillaan kehumaan. Monipuolista selittelyä olemme saaneet lukea etenkin Hanna Kososelta (kesk.), mutta myös Kaj Turuselta (ps.). Sinänsä on ironista, että meillä on ollut peräti kolme kansanedustajaa pari viimeistä vuotta. Tuona aikana Savonlinna on menettämässä roimasti enemmän kuin edelliseen kymmeneen vuoteen.
Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Toimittajalta

Keskeneräistä ei pidä arvostella

Monilla meistä on tapana tuomita asioita, vaikka emme lopputulosta olisi vielä nähneetkään. Rinnakkaisväylää vastustettiin vuosikymmeniä perusteluin, jotka ovat osoittautuneet väylän valmistuttua…
Toimittajalta

Vai on ymmärretty väärin

Me täällä Savonlinnassa olemme kuulemma ymmärtäneet väärin Etelä-Savon sairaanhoitopiirin Essoten yhteistyötarjouksen Itä-Savon sairaanhoitopiirin Sosterin kanssa (Itä-Savo 11.9.). Me…
Toimittajalta

Lapset vähenevät - koulut säilyvät

Paljon puhetta, vähän villoja. Näin voisi todeta maanantai-iltana Savonlinnan kaupunginvaltuuston kokouksessa käytyä kouluverkkokeskustelua. Kaupunginvaltuusto päätti selvin numeroin, ettei kuluvalla…
Toimittajalta

Hei, olen robotti - kirjoita selkosuomea!

Tuttavaltani hajosi Finnairin Plus-kortti, jonka avulla muun muassa kerätään lentopisteitä. Hän meni Messengerin kautta Finnairin sivuille ja kirjoitti haluavansa uuden kortin hajonneen tilalle.…
Toimittajalta

Miksiköhän rajanylityspaikan avaamista jarrutetaan?

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) piipahti jokin aika sitten Lappeenrannassa. Kaupungissa käydessään hän muun muassa totesi, ettei Parikkala-Syväoron rajanylityspaikan kansainvälistäminen ole tällä…
Toimittajalta

Älytöntä Kela-kyytirumbaa

Taksilaki uudistui heinäkuun alussa. Samassa uudistuksessa myös niin sanotut Kela-kyydit muuttuivat. Kela-kyydillä tarkoitetaan taksilla tehtävää matkaa, jonka Kela korvaa joko osittain tai…
Toimittajalta

Kaikki loppuu aikanaan

Kuten tämä minun kesäpestini vastaavan toimittajan sijaisena. On ollut virkistävää, joskin välillä melko hektistä olla listaamassa uutisia, tapahtumia ja menoja kesän helteisessä vilinässä.…
Toimittajalta

Metalli, muovipussi, paperi ja moni muu

Torilla kuultua: - Äiti… saanko mie tuommosen?, kysyy lapsi ja osoittaa tuulessa värikkäästi pyörivää hyrrää.- Et, tokaisee äiti.- Miksen?, kysyy lapsi.- Sikset, koska se on hetken…