Ihmiset Savonmaa /

Sotavangit nostivat Riitasensuolla turvetta

Kerimäen Kuokkalassa on venäläisten sotavankileirin muistomerkki. Riitasensuon sotavankileiristä, joka oli yksi Suomen kolmesta erityissotavankileiristä jatkosodan aikana, on viime viikolla ilmestynyt kirja. Teos on nimeltään ”Kurileiri, Sotavankileiri 24 ja muut neuvostosotavankien erityisleirit jatkosodan aikana”. Se perustuu professori Arvo Myllymäen vuosikausien tutkimustyöhön. Hänen isänsä oli vankina leirillä.
Sotavankileiri 24 perustettiin heinäkuussa 1942 Kerimäen Riitasensuolle ”karkureiden ja muun ns. huligaaniaineksen järjestykseen saattamiseksi”. Myllymäen kirjan mukaan vankileiri muutti Vaasa-Mustasaareen 1943. Mutta suolle jäi osa sotavangeista ilmeisenä tarkoituksena aloittaa suolla turpeennosto uusien sotavankien voimin.

Keskuudessamme elää vielä ihmisiä, jotka muistavat noita aikoja.
Enonkosken Pitkolanharjulla viettää vanhuuden päiviään pirteä eläkeläinen Gunnar Kokki kotitilallaan. Vaikka ikää on jo reippaasti yli 80 vuoden, ajatus on kirkas ja puhe johdonmukainen. Hän oli töissä Riitasensuolla ”puskemassa turvetta”. Kun Schauman hankki omistukseensa vankileirinä toimineen alueen tavoitteena kuivattaa sitä turvetuotantoon, sillä oli käytössään myös vankityövoimaa.
-Vankileiriajan jälkeen turpeennostossa oli keväällä 1946 kova tarve työvoimasta. Olin vasta 17-vuotias. Hiukan itseäni epäilytti ikäni, mutta ajelin sinne polkupyörällä ja kyselin töitä. Eipä ne ikää kyselleet. Kirjuri totesi vaan, että se on sitten iltavuoro. Kyllä ne suolla neuvovat, menet vain toisten mukana. Gunnar Kokki kertoo.
-Tuotannosta osa meni Louhen kalkkitehtaalle, suurin osa Schaumanin voimalaitokselle Savonlinnaan. Työmiehistä suurin osa tuli lähikylistä.

-Syyssateet tuona ensimmäisenä kesänäni lopettivat tuotannon. Mutta seuraavana keväänä olin taas pyrkimässä turvesuolle töihin. Työsopimus syntyi enemmittä puheitta. Vuosi oli 1947. Kun menin suolle minulle varattuun vuoroon, siellä oli nähtävissä; kaivinkone. Hullujussiksi ne sitä sanoivat. Kaivinkone teki monttumiehet tarpeettomiksi, Gunnar Kokki muistelee.

Toinen virkeä seniorikansalainen, joka osallistui Riitasensuon työmaalle 1940-luvun lopulla on Ville Väisänen. Hänelläkin on vielä selkeinä mielessään nuo ajat.
Ville Väisänen oli meriä seilannut ja tullut laivan konehuoneessa työskenneltyään koneiden kanssa tutuksi. Kun hän saapui Riitasensuon turvetyömaalle 1947, hänestä tuli ”hullujussin” kuski.
Perhe oli asunut Vantaalla, mutta hänen äitinsä oli Kerimäen Makkolasta ja tunsi sitä kautta seutua.
Vuonna 1926 syntynyt ”maailmanmies”, kuten häntä työmaalla arvostettiin, muistaa hyvin vielä nuo ajat ja tapahtumat. Pari vuotta sitten Ville Väisänen kävi vielä tervehtimässä silloisia naapureitaan Sulkavanniemen Raskin perhettä.
                                         
Aiheet:
historian tutkija kommentoi lauantaina 15.9.2018 klo 14:27 Vastaa kommenttiin
vai oli niitä leirejä myös suomessa -onko ne jo saatu poistettua?

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta