Paikallisuutiset Hanna Vartio /

Etelä-Savon kunnat tempaisevat turvalisen koulutien puolesta.

Koululainen ja auto.jpg
Autoilijoiden on syytä ottaa huomioon erityisesti koulumatkalla olevat lapset ja nuoret.

Tien ylitys on monelle koululaiselle usein koulumatkan vaarallisin paikka. Se, onko suojatie turvallinen paikka ylittää tie, riippuu meistä aikuisista.
–Tehokkain tapa lisätä suojateiden turvallisuutta on pudottaa ajonopeuksia: oikea tilannenopeus antaa aikaa havainnoinnille ja säästää äkkijarrutuksilta – siis tekee suojateistä turvallisempia. Se vähentää sekä onnettomuusriskiä että vakavia henkilövahinkoja. Töyssyt ja muut hidasteet paimentavat kuljettajaa hölläämään kaasujalkaa, mutta suojatieviivojen tai -merkkien tulisi aina toimia herätteenä kuljettajalle, painottaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen Mikkelistä.

Etelä-Savo haluaa herätellä autoilijoita näin koulujen alkaessa. Maakunnan kunnista kahdeksan jalkautuu paikallisille kouluteille turvaamaan eritoten teiden ylityksiä.
– Yksikään näistä tapahtumista ei toteutuisi ilman kuntien ja monien järjestöjen sekä yhteisöjen ihailtavaa aktiivisuutta. Monesti juuri paikallinen tempaus muistuttaa parhaiten meitä jokaista toimimaan turvallisesti liikenteessä. Se havahduttaa, kun oman tutun tien ylityksen kohdalla kerrataan, mitä suojatie oikein tarkoittaakaan, Karvonen iloitsee.

Savonlinnassa tempauspäivää vietetään aamulla 14.8. Mertalan koulun ja Kellarpellon koulun ympäristöissä. Savonlinnan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Maija Tuunanen kertoo, että he ovat paikalla opastamassa koululaisia sekä heidän vanhempiaan ja koulun henkilökuntaa yhdessä koulujen iltapäivätoiminnan ohjaajien kanssa. – Järjestämme sekä Mertalan että Kellarpellon kouluilla iltapäivätoimintaa, joten oli luontevaa lähteä mukaan edistämään liikenneturvallisuutta koulumatkoja ajatellen. Olemme paikalla kertomassa ja kuuntelemassa ja toivotamme myös koululaisia saattavat vanhemmat mukaan keskusteluun, Tuunanen toteaa.

Sulkavalla tempauspäivää vietetään myös 14.8 aamupäivällä klo 8.30 alkaen Sulkavan keskuskoulun ympäristössä. Mukana tempauksessa ovat nuorisotoimi, 4H-yhdistys ja koulun opettajat.

Puumalan tempauspäivä järjestetään 13.8. klo 8-9 paikkana Keskuskatu ja koulun edustan suojatiet. Mukana tempauksessa on MLL Puumalan yhdistys.

Koulumatkaa on hyvä harjoitella etukäteen

Elokuussa alkavat koulut ja monen uuden ekaluokkalaisen koulutaival. Liikenneturvan kyselyn perusteella koulumatkat taitetaan useimmiten kävellen. Liikenneturva muistuttaakin vanhempia siitä, että koulumatkan riittävä harjoittelu ja kertaaminen myös ensimmäisten koulupäivien jälkeen kannattaa. Pyydettäessä arvioimaan lapsen valmiuksia liikkua itsenäisesti liikenteessä kodin lähiympäristössä, vanhemmat kokivat, että jalan liikkumiseen lapsi on keskimäärin valmis seitsemän ja kahdeksan ikävuoden välissä. Itsenäiseen polkupyöräilyyn valmiuksia koettiin olevan hieman alle yhdeksänvuotiaana ja joukkoliikenteellä kulkemiseen hieman yli yhdeksänvuotiaana.

– Jos lapsi vaihtaa kulkutapaa kävelystä pyöräilyyn, voi turvallisin koulumatka kulkea eri reittiä. Olennaista on kulkea lapsen kanssa yhdessä koulumatka ja käydä läpi sen varrella vastaan tulevat liikennetilanteet, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Petri Niska. Vanhemmista lähestulkoon kaikki ne, joiden lapsi kulki kävellen kouluun, harjoittelivat koulureittiä yhdessä muutamia tai useita kertoja. Jos koulumatka oli entuudestaan tuttu, turvallinen tai lyhyt, matkaa ei välttämättä hajoiteltu.

Kouluvuoden aikana voi kysellä myös koulumatkan sujumisesta, ja mahdollisuuksien mukaan joku aamu lähteä lapsen matkaan. Näin voidaan opastaa eteen tulevissa tilanteissa, ja hankalien paikkojen kohdalla yhdessä puntaroida ratkaisua mahdollisiin pulmiin. Liikennejärjestelyissä voi aina tapahtua muutoksia esimerkiksi työmaiden takia. Liikenneturva painottaa, että meillä aikuisilla on vastuu lasten turvallisesta koulutiestä. Vanhempien huolenaiheet lasten liikenneturvallisuudesta liittyivät eniten autoilevien toimintaan. Huolta aiheuttavat piittaamattomuus, rattijuopumus, tarkkaamattomuus tai muu havaintovirhe, ylinopeus ja suojateiden tai liikennevalojen kunnioittamattomuus.
– Lapsen valmiudet liikkua liikenteessä itsenäisesti kehittyvät vähitellen harjaantumisen kautta. Liikennesääntöjä noudattavat aikuiset ja selkeät liikennejärjestelyt ovat ehdoton edellytys koulutien turvallisuudelle. On olennaista, ettei lapsen tarvitse pelätä koulumatkalle lähtöä aikuisten arvaamattomuuden takia, Niska painottaa.

Tutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy syksyllä 2017. Kyselyyn vastasi yhteensä 701 vanhempaa, joilla oli alle 16-vuotiaita lapsia.

Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta