Paikallisuutiset Kari Tegelberg /

Lähi-Idän ruokaherkkuja Karjalankadulta

Middle-east-3939.jpg
Lähi-Idän kaupan toisena myyjänä toimii Ali Allami (vas.), Tommi Tuunainen on SKO Palveluitten toimitusjohtaja ja kokki Shaho Jaff on toiminut kristillisellä opistolla muun muassa opiskelijoiden konsulttina. Miehillä käsissään tämän viikon tarjoustuotetta

Karjalankadulla, entisen Siwan tiloissa on toiminut vuoden verran Lähi-Idän ruoka-aineita ja halal-lihaa myyvä kauppa. Kaupan omistaa Savonlinnan kristillisen opiston sataprosenttisesti omistama SKO palvelut Oy.

Kun astuu sisään kauppaan, vastaan tulvahtaa eksoottisia tuoksuja, joihin ei törmää perinteisissä elintarvikekaupoissamme. SKO Palvelujen toimitusjohtaja ja kristillisen opiston rehtori Tommi Tuunainen kertoo, että idea kaupan perustamisesta tuli opiston ulkomaalaisilta, lähinnä Irakista ja Afganistanista Savonlinnaan tulleilta opiskelijoilta ja turvapaikanhakijoilta.

Yksi Lähi-Idän kaupan idean isänä on kokkina opistolla työskennellyt irakilainen Shaho Jaff.

– Savonlinnasta ei löytynyt oikeanlaisia makuja ja mausteita eikä tarvikkeita, joita olisin halunnut valmistamissani ruoissa käyttää, Shaho Jaff kertoo.

Hän sanoo, että kokin ammatti on tullut hänelle veren perintönä, koska hänen isänsä on myös kokki. Kokin ammattiin hän on opiskellut kotikaupungissaan Bagdadissa.

– Olen syntynyt ja kasvanut keittiössä, Shaho Jaff nauraa.

Lähi-Idän kaupasta löytyy yli 50 sellaista tuotetta, joita ei muista Savonlinnan kaupoista löydy. Hyllyillä on muun muassa munakoisoa, erilaisia yrtti- ja maustesekoituksia, nuudeleita, paahdettuja ja suolattuja vesimelonin siemeniä, kik-herneistä valmistettuja falafelejä ja tietysti halal-teurastettua naudan ja lampaan lihaa. Myös maito- ja kasvisrasvapohjainen Puck-levite on Tommi Tuunaisen mukaan erinomaista leivän päällä.

Jaff kertoo, että halal teurastuksessa eläin ensin nukutetaan, jonka jälkeen siitä lasketaan veret pois. Halal-liha tulee Savonlinnaan pakastettuna Ruotsista. Tommi Tuunainen kertoo, että SKO Palvelut toimii myös myymiensä tuotteiden maahantuojina.

– Kauppa on käynyt hyvin, joka osoittaa, että tällaiselle erikoisliikkeelle oli tilaus. Asiakkaista 75 prosenttia on kantasuomalaisia, Tuunanen kertoo.

Savonlinnalaisten lisäksi asiakkaita tulee lähikaupungeista, kuten Mikkelistä ja Imatralta. Lähi-Idän kauppa onkin muuttanut isompiin liiketiloihin samassa talossa Karjalantiellä, koska myytävien tuotteiden valikoima on koko ajan kasvanut. Tuotteiden hintataso on todella edullinen. Monet myytävät tuotteet, kuten vaikkapa vihreä tee on halvempaa kuin useimmissa perinteisissä kaupoissamme.

– Me emme halua tehdä isoa voittoa. Riittää, että pystymme toimimaan kannattavasti, Shaho Jaff korostaa.

Lähi-Idän kaupassa työskentelee kaksi henkilöä, jotka ovat opiston entisiä opiskelijoita. Tommi Tuunainen antaa kiitosta etenkin savonlinnalaisille terveystarkastajille, jotka kauppaa perustettaessa antoivat paljon hyviä neuvoja ja ohjeita. Ennen liikkeen avaamista jouduttiin tekemään hänen mukaansa myös iso työ selvitettäessä, mistä tuotteita voi hankkia myyntiin.

– Tätä selvitettäessä tajusimme, että toimiminen maahantuojana on monissa tapauksissa ainoa keino saada haluamiamme tuotteita hyllyyn, Tuunainen kertoo.

Aiheet:
Idän mauista pitävä asiakas. kommentoi torstaina 1.2.2018 klo 12:05 Vastaa kommenttiin
Hienoa! Vielä kun myymälä muuttaisi keskustaan, olisi se helpommin monien asiakkaiden tavoitettavissa.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Satonen Puputti Ora.jpg
Uutiset

Suomi tarvitsee seutu­kaupunkiohjelman

Kansanedustaja, seutukaupunkiohjelman sparrausryhmän jäsen Arto Satonen (kok.) vieraili viime viikolla Savonlinnan Kokoomusnaisten järjestämällä risteilyllä. Kokoomusnaisten puheenjohtaja Seija…
Huivien heittelyä Asukasloikassa.jpg
Uutiset

Yhdistysten torilla nähtiin Pöhinäkuja ja Mental Health Week -teltat

Viime lauantaina Savonlinnan kauppatorilla järjestettiin perinteinen Yhdistysten tori -tapahtuma. Tapahtuman järjestäjänä toimi Savonlinnan Seudun Kolomonen. Tänä vuonna tapahtumaan osallistui…
Palauto ja yleisöä.jpg
Uutiset

Arjen turvaa -tapahtumassa oli monenlaista nähtävää

Arjen turvaa -tapahtuma järjestettiin viime lauantaina Kirkkopuiston kentällä. Etelä-Savon Pelastuslaitoksen, Itä-Suomen poliisin ja Puolustusvoimien järjestämässä tapahtumassa oli ideana kertoa…
eläin IMG_5195.jpg
Uutiset

Omaeläinklinikalta kattavaa terveydenhoitoa lemmikeille

Omaeläinklinikka on toiminut Savonlinnassa nykyisellä nimellään vuoden verran. Klinikan toimitilat löytyvät Kalervonkadulta Miekkoniemeltä. Tiloissa työskentelee päivittäin eläinlääkäri…
toimintakeskus IMG_5062.jpg
Uutiset

Toimintatuvassa ei tarvitse olla yksin

Toiminnallista ja tuettua palvelua tarjoava Toimintatupa siirtyi tämän vuoden helmikuun alussa Nuorisotoiminnan Tuki ry:ltä NuTulta Savonlinnan Toimintakeskukselle Pääskylahteen Schaumanintielle.…
IMG_5159.jpg
Uutiset

Rajanylityspaikan kansain­välistäminen edelleen tapetilla

Parikkalan Syväoron rajanylityspaikan saaminen kansainväliseksi ylityspaikaksi on edelleen kolmen Kaakkois-Suomen maakunnan tavoitteena, vaikka hanke ei viime aikoina olekaan edennyt.…
Järvisalo IMG_5149.jpg
Uutiset

Yhdistysten kevättori lauantaina

Perinteinen savonlinnalaisten yhdistysten kevättoritapahtuma järjestetään jälleen tulevana lauantaina 19. toukokuuta kello 9–14. Tapahtuman järjestelyvastuun kantaa Erja Järvisalo Savonlinnan…
Seniorijutun kuva.jpg
Uutiset

Savonlinnan kansallisilla senioreilla juhlavuosi

Savonlinnan kansalliset seniorit ry täyttää tänä vuonna 45 vuotta. Yhdistys on perustettu vuonna 1973 ja siinä on nykyisin jäseniä lähes 350. Yhdistys on tällä jäsenmäärällä Itä-Suomen…