Paikallisuutiset Kari Tegelberg /

Nätkin koulun puolesta adressi

Adressi IMG_5295.jpg
Kaupunginvaltuuston puheen­johtaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) ja vs. sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen ottivat vastaan Nätkin vanhempainyhdistyksen adressin.
856 nimeä kolmessa viikossa

Maanantaina Nätkin vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Liisa Thil ja yhdistyksen jäsenet Kirsi Kokkonen ja Anna Kesälahti luovuttivat Savonlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle Anna-Kristiina Mikkoselle (sd.) ja vs. sivistystoimenjohtajalle Tuija Kauppiselle adressin, jossa on 856 nimeä sen puolesta, ettei Nätkin koulua saa lakkauttaa.

Nimet kerättiin adressiin kolmessa viikossa. Liisa Thil luki vanhempainyhdistyksen laatiman vetoomuksen, joka oli otsikoitu: Lakatkaa lakkauttamasta. Vetoomuksessa vaadittiin, että Nätkin koulu tulee säästää. –Koulun lakkauttaminen on uhka Nätkille ja koko Savonlinnalle. Savonlinnalaiset eivät voi elää koko ajan lakkautusuhkien alla. Haluamme nousta tätä kehitystä vastaan, vetoomuksessa todetaan.

Vanhempainyhdistyksessä ollaan myös huolissaan siitä, että Savonlinna näivettyy ja kaikki palvelut ovat pian Mikkelissä.

– Savonlinna pitää saada uuteen nousuun. Se ei tapahdu lakkauttamalla kouluja, vaan niin, että ihmiset saadaan jäämään asumaan tänne. Myös kaupungin palvelut on turvattava jatkossakin. Koulun lakkauttaminen olisi kuolinisku Nätkin alueelle, vetoomuksen lopussa todetaan.

Anna-Krstiina Mikkonen kiitti vanhempainyhdistystä aktiivisuudesta ottaessaan nimilistan vastaan.

– Viimeksi taidettiin keskustella tällaisen taajamakoulun lakkauttamisesta 20 vuotta sitten, jolloin Kirkkoniemen koulu lakkautettiin, eli kysymys on isoista asioista, Mikkonen totesi.

Hän myös lupasi, että vetoomus ja nimilista viedään tiedoksi niin kaupunginhallitukselle kuin 4. kesäkuuta kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle. Vs. sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen, joka on laatinut virkamiehenä listan päättäjille kouluista, jotka ovat eri syistä mahdollisesti lakkautusuhan alla, kiitti myös vanhempainyhdistystä aktiivisesta toiminnasta kouluasiassa.

-Ymmärrän hyvin vanhempien huolen. Asioita on kuitenkin tarkasteltava pitkällä tähtäyksellä niin kaupungin asukasluvun kuin oppilasmäärien kehitys huomioiden. Katsotaan nyt sitten, mitä päättäjät näistä kouluasioista lopulta päättävät, Kauppinen sanoi adressin luovuttajille.

Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Kotilo IMG_5399.jpg
Uutiset

Kotilo ry:lle Yhteis­kunnallinen yritys -merkki

Savonlinnalaiselle Kotilo ry:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä. Merkin…
Portaat IMG_5384.jpg
Uutiset

Portaat auttavat kohti työtä tai opiskelua

Työnhakuun voi saada nyt ”Personal Trainerin”Portaat-hanke on toiminut Savonlinnan, Juvan ja Enonkosken alueilla viime vuoden alusta alkaen. Hanketta on vielä jäljellä reilu puoli…
Katsastus IMG_5371.jpg
Uutiset

Uusi katsastusasema avasi Asemantiellä

Asemantiellä, aivan rinnakkaisväylän tuntumassa aloitti toimintansa viime viikolla Itä-Savon katsastuksen toinen katsastusasema Savonlinnassa. Asemat omistaa mikkeliläinen E. Valjakka Oy. Uuden…
kesanavaus.jpg
Uutiset

Kesä tuli ryminällä kaupunkiin

Savonlinnan seudun kesä sai menneenä viikonloppuna upean alun. Etenkin lauantaina pikkuhiljaa lämmennyt sää sai kansan liikkeelle. Matkustajasatamassa tapahtunut laivojen siunaus…
Valtuusto IMG_5345.jpg
Uutiset

Sosteri ja kouluverkosto puhuttivat valtuustoa

Savonlinnan kaupunginvaltuustoa puhuttivat maanantai-iltana vanhat tutut aiheet, eli Sosterin huima yhdeksän miljoonan euron menojen ylitys ja kaupungin kouluverkon laajuus. Valtuusto joutuikin…
LC IMG_5312.jpg
Uutiset

Monilapsinen uusperhe saa lisää asumistilaa

Harvinaista leijonaklubien yhteistyötäNeljä Savonlinnan ja lähialueen Lions klubia ovat yhdistäneet voimansa ja avustavat monilapsisen uusperheen asunnon laajennusprojektia. Mukana ovat…
Adressi IMG_5295.jpg
Uutiset

Nätkin koulun puolesta adressi

856 nimeä kolmessa viikossaMaanantaina Nätkin vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Liisa Thil ja yhdistyksen jäsenet Kirsi Kokkonen ja Anna Kesälahti luovuttivat Savonlinnan kaupunginvaltuuston…
Jennica Jenni.jpg
Uutiset

Jennin yrittäjyys tuli täysi-ikäiseksi

Kauneuskeskus Jennican omistaja Jenni Muhonen on toiminut kauneus- ja hyvinvointialan yrittäjänä 18 vuotta, eli voidaan sanoa, että hänen yrittäjyytensä on tullut täysi-ikäiseksi.…