Yritysuutiset Kari Tegelberg /

Omaeläinklinikalta kattavaa terveydenhoitoa lemmikeille

eläin IMG_5195.jpg
Valkoinen paimen­koira, 9-vuotias Iitu tuli näyttämään kainaloon ilmesty­nyttä pattia. Tutki­muksessa mukana eläinlääkäri Heidi Huovinen (oik.), pieneläinhoitaja Riikka Niiranen ja vastaava hoitaja Anne-Mari Miettinen.

Omaeläinklinikka on toiminut Savonlinnassa nykyisellä nimellään vuoden verran. Klinikan toimitilat löytyvät Kalervonkadulta Miekkoniemeltä. Tiloissa työskentelee päivittäin eläinlääkäri Heidi Huovinen, pieneläinhoitaja ja koirahieroja Riikka Niiranen ja vastaava hoitaja ja pieneläinhoitaja Anne-Mari Miettinen. Lisäksi tiloissa ottaa vastaan myös eläinfysioterapeutti Elina Pitkänen.

Omaeläinklinikka on kotimaisessa omistuksessa oleva valtakunnallinen ketju, jolla on eri puolilla Suomea 13 klinikkaa, joista kolme on eläinsairaalatasoisia. Eli ketjulla on yhteensä 13 klinikkaa, joista kolme eläinsairaalaa. Ketjun toimitusjohtaja on Kustaa Piha. Hänellä on ihmislääkärin koulutus ja hän on aikoinaan ollut päivystämässä myös Savonlinnan keskussairaalassa.

– Ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia pitämään hyvää huolta omista lemmikeistään, jotka koetaan perheenjäseniksi. Myös eläimen vakuuttaminen on yleistynyt merkittävästi, Piha kertoo käydessään perjantaina Savonlinnassa.

Hän myös kertoo, että Omaeläinklinikka-ketju on viime vuosina laajentunut merkittävästi yritysostoin. Muun muassa ketju osti Tuhatjalka-eläinlääkäriasemat, jollainen toimi myös Savonlinnassa.

– Olemme ostaneet ketjuumme muun muassa pieneläinten silmätauteihin ja ortopediaan erikoistunutta osaamista, Kustaa Piha kertoo.

Eläinlääkäri Heidi Huovisesta huokuu jo pitkälle, että hän on sitoutunut hyvin vahvasti työhönsä.

– Nämä välineet ovat tänäkin päivänä tässä työssä ne kaikkien tärkeimmät työkalut, hän sanoo näyttäen käsiään ja viitaten pään sisällä oleviin aivoihinsa.

Pari kuukautta Savonlinnassa työskennellyt eläinlääkäri sanoo kuitenkin, että kyllä ala on sinä aikana, mitä hän lääkärinä on parikymmentä vuotta työskennellyt, muuttunut. Nykyisin lemmikkiä voidaan hänen mukaansa hoitaa hyvinkin pitkälle, mutta aina pitäisi miettiä mikä on mielekästä.

– Tärkeintä hoitamisessa on mielestäni eläimen elämän kunnioitus, hän sanoo.

Omaneläinklinikalta Savonlinnasta löytyvät ajanmukaiset leikkaussali inhalaatioanestesialla ja valvontalaitteistolla, digitaalinen röntgen ja ultraääni sekä oma laboratorio. Klinikalla on myös hyvin varusteltu hammashoitoyksikkö, joten hammasröntgenkuvaus ja kirurgiset poistot onnistuvat Savonlinnassa. Klinikalla otetaan myös virallisia lonkka-, kyynär- ja selkäröntgenkuvia ja tehdään virallisia polvitarkastuksia.

– Tarjoamme koirille myös fysioterapiaa, koirahierontaa ja kraniosakraali-hoitoja sekä uutena hyvinvointipalveluna ammattitaitoista trimmausta.

Perinteinen perusterveydenhoito on kaiken perusta, kuten terveystarkastukset, loishäädöt ja rokotukset, Heidi Huovinen korostaa. Häntä joskus harmittaa, että lemmikkieläinten merkitystä ihmisten terveydelle ei yhteiskunnan taholta osata, tai haluta ottaa huomioon.

– Lemmikkieläimellä on iso kansanterveydellinen merkitys, koska oma lemmikki voi esimerkiksi estää masennusta, lemmikin kanssa ihminen liikkuu ja nostaa samalla omaa kuntoaan ja ehkäisee sairauksia, Huovinen luettelee.

Kun on juttusilla eläinlääkärin kanssa, on ihan pakko kysyä häneltä, että onko se eläimen ikää verrattaessa ihmiseen, se seitsemän vuotta eroa?

– Perittaatteessa se on näin. Rodullisia eroja on ja esimerkiksi koiran ikään vaikuttavat, ihan kuin ihmisilläkin, elintavat ja oikeanlainen ruokavalio, hän sanoo.

Pienin eläin, jonka vastaava hoitaja Miettinen on uransa aikana hoitanut, on 30 gramman painoinen siniviiriäinen. Tällä pikkulinnulla oli jalka kipeä. Puolestaan vanhin koira, jota eläinlääkäri Huovinen on hoitanut, on ollut 22-vuotias tiibetinspanieli.

– Tärkeintä on tarjota eläimelle hyvä elämä, Heidi Huovinen sanoo lämpöä äänessään.


Aiheet:
Kääkkä kommentoi torstaina 31.5.2018 klo 20:06 Vastaa kommenttiin
Ajetaan kaukaa, hyvää hoitoa koiraneiti saanut. Tullaan taas kesäkuussa!

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Kotilo IMG_5399.jpg
Uutiset

Kotilo ry:lle Yhteis­kunnallinen yritys -merkki

Savonlinnalaiselle Kotilo ry:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä. Merkin…
Portaat IMG_5384.jpg
Uutiset

Portaat auttavat kohti työtä tai opiskelua

Työnhakuun voi saada nyt ”Personal Trainerin”Portaat-hanke on toiminut Savonlinnan, Juvan ja Enonkosken alueilla viime vuoden alusta alkaen. Hanketta on vielä jäljellä reilu puoli…
Katsastus IMG_5371.jpg
Uutiset

Uusi katsastusasema avasi Asemantiellä

Asemantiellä, aivan rinnakkaisväylän tuntumassa aloitti toimintansa viime viikolla Itä-Savon katsastuksen toinen katsastusasema Savonlinnassa. Asemat omistaa mikkeliläinen E. Valjakka Oy. Uuden…
kesanavaus.jpg
Uutiset

Kesä tuli ryminällä kaupunkiin

Savonlinnan seudun kesä sai menneenä viikonloppuna upean alun. Etenkin lauantaina pikkuhiljaa lämmennyt sää sai kansan liikkeelle. Matkustajasatamassa tapahtunut laivojen siunaus…
Valtuusto IMG_5345.jpg
Uutiset

Sosteri ja kouluverkosto puhuttivat valtuustoa

Savonlinnan kaupunginvaltuustoa puhuttivat maanantai-iltana vanhat tutut aiheet, eli Sosterin huima yhdeksän miljoonan euron menojen ylitys ja kaupungin kouluverkon laajuus. Valtuusto joutuikin…
LC IMG_5312.jpg
Uutiset

Monilapsinen uusperhe saa lisää asumistilaa

Harvinaista leijonaklubien yhteistyötäNeljä Savonlinnan ja lähialueen Lions klubia ovat yhdistäneet voimansa ja avustavat monilapsisen uusperheen asunnon laajennusprojektia. Mukana ovat…
Adressi IMG_5295.jpg
Uutiset

Nätkin koulun puolesta adressi

856 nimeä kolmessa viikossaMaanantaina Nätkin vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Liisa Thil ja yhdistyksen jäsenet Kirsi Kokkonen ja Anna Kesälahti luovuttivat Savonlinnan kaupunginvaltuuston…
Jennica Jenni.jpg
Uutiset

Jennin yrittäjyys tuli täysi-ikäiseksi

Kauneuskeskus Jennican omistaja Jenni Muhonen on toiminut kauneus- ja hyvinvointialan yrittäjänä 18 vuotta, eli voidaan sanoa, että hänen yrittäjyytensä on tullut täysi-ikäiseksi.…