Toimittajalta Kari Tegelberg /

Saa puhua istualtaan

Savonlinnan kaupunginvaltuuston kokouksissa puheenvuoron käyttävän valtuutetun ei tarvitse edelleenkään nousta seisomaan puhuessaan. Kaupunginvaltuutettu Kauko Rauhansalo (kesk.) oli tehnyt valtuustoaloitteen, jossa esitti, että puheenvuoro käytetään omalla paikallaan seisten, tai sitten puhujapöntöstä käsin. Kaupunginvaltuusto äänesti asiasta ja äänin 29–22 valtuutetut saavat puheenvuoroa käyttäessään istua. Kaupunginvaltuusto piti maanantai-iltana viimeisen kokouksensa  nykyisellä kokoonpanolla. Kesäkuun kokouksessa yli puolet 51 valtuutetusta on uusia. Varsinaisen kokouksen jälkeen moni vapaaehtoisesti luopuva tai uudesta valtuustosta pudonnut käytti oman jäähyväispuheenvuoronsa. Vihreiten Stephen Condit toivoo, että uusi valtuusto perustaa kansallisen kaupunkipuiston Savonlinnaan. Erkki Rakkolainen (ps.) puolestaan  muisteli Kelan nykyistä pääjohtajaa Elli Aaltosta, jota ei Rakkolaisen mukaan meinattu valita aikoinaan Savonlinnan sosiaalijohtajaksi ”kepun ja demareitten suhmuroinnin vuoksi”. Rakkolaisen ”jyrähdettyä” Aaltonen tuli valituksi. Kati Verho (ps.) taisi käyttää ensimmäisen ja samalla viimeisen puheenvuoron valtuutettuna yli 4,5 vuoden aikana. Hän teki valtuustoaloitteen, jossa vaaditaan Nojanmaantien ja Nojanmaanlahdentien risteysalueelle liikennehidasteita. Lopuksi hän tuumasi puhujapöntöstä, että ”heippa kaikille, tämä oli mukavaa aikaa”. Erja Linnamurto (sd.) halusi, että nuorisoon panostetaan myös tulevaisuudessa. Ehkäisevällä nuoristyöllä on saatu hänen mukaansa paljon aikaiseksi jo nyt muun muassa syrjätymisen torjunnassa. Pekka Nousiainen (kesk.) totesi, että kuluva valtuustokausi on ollut säästöjen ja sopeutuksen aikaa. Uusi valtuusto pääsee hänen mielestään  liikkeelle helpommin kuin 4,5 vuotta sitten aloittanut valtuusto. Myös Juhani Rouvinen halusi tehdä valtuustouran lopuksi valtuustoaloitteen. Hänen mielestään Kaupin- ja Uuraansaaret on rakennettava matkailu- ja virkistyskäyttöön. Laivurit ovat luvanneet Rouviselle kuskata ihmisiä saariin. Myös Jouni Backman tuumasi huumorin pilke silmässään jäähyväispuheenvuorossaan, ettei meidän kannata itkeä kohtaloamme ulkopaikkakuntalaisille ainakaan sanomalla, että ”kärsi kanssamme, tule edes säälistä”. Yhteen hiileen kannattaa hänen mukaansa edelleen puhaltaa. Myös Onni Ronkanen (kok.) käytti puheenvuoron, jossa muisteli yli 20 vuotta kestänyttä valtuustouraansa.


Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Kotilo IMG_5399.jpg
Uutiset

Kotilo ry:lle Yhteis­kunnallinen yritys -merkki

Savonlinnalaiselle Kotilo ry:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä. Merkin…
Portaat IMG_5384.jpg
Uutiset

Portaat auttavat kohti työtä tai opiskelua

Työnhakuun voi saada nyt ”Personal Trainerin”Portaat-hanke on toiminut Savonlinnan, Juvan ja Enonkosken alueilla viime vuoden alusta alkaen. Hanketta on vielä jäljellä reilu puoli…
Katsastus IMG_5371.jpg
Uutiset

Uusi katsastusasema avasi Asemantiellä

Asemantiellä, aivan rinnakkaisväylän tuntumassa aloitti toimintansa viime viikolla Itä-Savon katsastuksen toinen katsastusasema Savonlinnassa. Asemat omistaa mikkeliläinen E. Valjakka Oy. Uuden…
kesanavaus.jpg
Uutiset

Kesä tuli ryminällä kaupunkiin

Savonlinnan seudun kesä sai menneenä viikonloppuna upean alun. Etenkin lauantaina pikkuhiljaa lämmennyt sää sai kansan liikkeelle. Matkustajasatamassa tapahtunut laivojen siunaus…
Valtuusto IMG_5345.jpg
Uutiset

Sosteri ja kouluverkosto puhuttivat valtuustoa

Savonlinnan kaupunginvaltuustoa puhuttivat maanantai-iltana vanhat tutut aiheet, eli Sosterin huima yhdeksän miljoonan euron menojen ylitys ja kaupungin kouluverkon laajuus. Valtuusto joutuikin…
LC IMG_5312.jpg
Uutiset

Monilapsinen uusperhe saa lisää asumistilaa

Harvinaista leijonaklubien yhteistyötäNeljä Savonlinnan ja lähialueen Lions klubia ovat yhdistäneet voimansa ja avustavat monilapsisen uusperheen asunnon laajennusprojektia. Mukana ovat…
Adressi IMG_5295.jpg
Uutiset

Nätkin koulun puolesta adressi

856 nimeä kolmessa viikossaMaanantaina Nätkin vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Liisa Thil ja yhdistyksen jäsenet Kirsi Kokkonen ja Anna Kesälahti luovuttivat Savonlinnan kaupunginvaltuuston…
Jennica Jenni.jpg
Uutiset

Jennin yrittäjyys tuli täysi-ikäiseksi

Kauneuskeskus Jennican omistaja Jenni Muhonen on toiminut kauneus- ja hyvinvointialan yrittäjänä 18 vuotta, eli voidaan sanoa, että hänen yrittäjyytensä on tullut täysi-ikäiseksi.…