Kolumnit Jarkko Wuorinen /

Saimaa – Savonlinnan suuri mahdollisuus

Viestintään ja markkinointiin saadaan parhaiten tehoa, jos sen kärkenä on sellainen tekijä, josta ollaan pääosin yhtä mieltä. Savonlinnalle sellainen seikka on Saimaa ja kaupungin sijainti keskellä Saimaata. Kun Saimaa on kotimaamme lisäksi verraton brändi myös ulkomailla, niin siihen liittyvä markkinointi ja viestintä herättää aina mielenkiintoa.

Onhan Saimaata käytetty meidän markkinoinnissamme, mutta oikeastaan aika säästellen, kun ajatellaan sen tarjoamia mahdollisuuksia. Totta kai matkailun markkinoinnissa Saimaa on keskiössä, mutta se sopii hyvin monenlaiseen muuhunkin markkinointiin.

Kun tällä hetkellä kestävä kehitys ja luonnon monimuotoisuuden huomioiminen on kovassa nosteessa niin kansalaisten keskuudessa kuin yritystoiminnassakin, niin meidän kannattaa pitää noita tekijöitä markkinoinnin keskiössä. Muun muassa puunkorjuussa ja ruokatarvikkeiden ja tekstiilien tuotannossa tällaiset tekijät on jo jossain määrin huomioitu, mutta sellainen markkinointi sopii myös vaikka metalliteollisuudelle.

Saimaan keskellä sijaitsevaa seutukuntaamme on helppo markkinoida monipuolisen liikunnan ja terveyden edistämisen keskuksena. Samoin seutumme sopii erinomaisesti virikkeellisenä elinympäristönä etätyötä tekeville. Työntekijöiden asuinympäristönä Savonlinna seutu on monella tavalla optimaalinen ja antaa mahdollisuuksia erilaisiin harrastuksiin. Asumisen ja elämisen hintataso on täällä esimerkiksi pääkaupunkiseutua ajatellen erittäin edullinen.

Mutta vielä vahvemmin meidän kannattaa painottaa sitä, miten hyvin tämä seutu sopii työperäisen stressin vähentämiseen ja mielen vireyden ylläpitoon. Siten voidaan mielikuvilla vaikuttaa siihen, että täällä toimivat yritykset saavat riittävästi osaavaa työvoimaa.

Jotta saamme hyviä tuloksia seutumme markkinoinnissa, niin on tarpeen tehdä yhdessä suunnitelmia, miten jatkossa markkinointia toteutetaan. Vähän aikaa sitten kaupungin viestinnästä vastaavaksi valittu Miia Käyhkö olisi hyvä henkilö vetämään tällaista työryhmää. Uskon vahvasti, että itseni lisäksi moni muukin yrittäjä olisi varmasti saatavissa mukaan tällaiseen suunnittelutyöhön. Kun yhdessä sovimme, mitä ja miten tehdään, niin tuloksia tulee!


Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Kolmosen kuva.jpg
Uutiset

Taksiuudistukseen rauhallisin mielin

Etelä-Savon Taksi Oy:n hallituksen savonlinnalainen puheenjohtaja Juha Hämäläinen sanoo, ettei hän usko taksien määrän esimerkiksi Savonlinnan seudulla lisääntyvän kovinkaan paljoa, vaikka…
Metsäyhteistyö IMG_5603.jpg
Uutiset

Savonlinna vahvistaa metsäyhteistyötä Venäjälle

Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine ja St Petersburg State Technical Forest University:n rehtori Jurii Belenkij ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jolla luodaan yhteistyöhankkeita…
Lörtsypoika IMG_5532.jpg
Uutiset

Lörtsyille kierrätettävä pakkaus

Savonlinnalainen lörtsyjen valmistaja Lörtsypojat on hankkinut käyttöönsä uudenlaisen pakkauskoneen. Flow pack-pakkauslaite säästää yrittäjä Jukka Hyytiäisen mukaan pakkauskustannuksissa ja…
Sairanen ja Helander.jpg
Uutiset

Ei ylimääräistä valtuustoa kouluverkon vuoksi

Ryhmänjohtajat sopivat yhteisessä neuvottelussa  Savonlinnan kaupunginvaltuuston kaikkien poliittisten ryhmien ryhmänjohtajat päättivät yksimielisesti maanantaina, ettei…
Wuorinen IMG_5487.jpg
Uutiset

Maakuntahallituksen puheenjohtaja: Soten kaatuminen johtaisi kunnat talouskurimukseen

Iso joukko sosiaali- ja terveysuudistuksen valmistelussa olevista eri alojen asiantuntijoista on sitä mieltä, että maakuntavaalien järjestäminen ensi vuoden keväällä on epärealistinen tavoite.…
Juhannusjuttu.jpg
Uutiset

Juhannuksen aukiolot ja palvelut

Tulevana perjantaina koko Suomi vetäytyy viettämään jälleen keskikesän suurinta juhlaa, juhannusta. Perinteisen rantajuhannuksen ohella ihmiset viettävät juhannusta entistä useammin…
Risteily IMG_5412.jpg
Uutiset

Höyrylaivalla ja bussilla Punkaharjulle

Kesäkuun 27. päivä käynnistyvät säännölliset höyrylaivaristeilyt Savonlinnasta Punkaharjun harjumaisemiin. Asialla on Janne Leinosen LP Management Oy ja sen omistama s/s Punkaharju -höyrylaiva.…
Sankarihautaus IMG_5464.jpg
Uutiset

Oskar Muhosen pitkä matka kotipitäjän multiin

Aunuksen Tuuloksen taistelussa 26. tai 27. kesäkuuta 1944 kaatunut korpraali Oskar Albin Muhonen on pitkän ajan jälkeen vihdoin päässyt kotipitäjänsä Savonrannan sankarihautausmaan multiin.…