Paikallisuutiset Kari Tegelberg /

Savonlinna ja eLive Ecosystem yhteistyöhön

elive-img-5962.jpg
eLive Ecosystem Oy:n yhteistyökumppani VTT:n terveysteknologian johto osallis­tui Savonlinnassa yrityksen strategiatapahtumaan eLiven henkilöstön kanssa.

Savonlinnan kaupunki on lähtenyt yhteistyöhön tekoälyä terveysteknologiassa kehittävän eLive Ecosystem Oy:n kanssa. Yhteistyö tarkoittaa sitä, että muun muassa Savonlinnan kaupungin henkilöstöstä etsitään mukaan vapaaehtoisia yhtiön pilotointihankkeeseen.

Yhtiö on kehittänyt tekoälyyn pohjaavia laitteita, joiden avulla pystytään selvittämään erilaisia sairauksia. Pilotointihankkeeseen etsitään ihmisiä, jotka testaavat kotioloissa näitä laitteita. Yhtiön toimitusjohtaja Mikko Saajanlehto kertoo, että pilotointivaihe kestää puolesta vuodesta vuoteen ja siihen on jo nyt ilmoittautunut mukaan pari sataa ihmistä.

Ympäri Suomen ekosysteemin kehitystyön parissa työskentelevät eri alojen asiantuntijat kokoontuvat innovaation syntymaille Savonlinnaan viime perjantaina. Aiheina olivat anturien ja sensoriikan lisäksi tekoälyn koneoppivat lääkinnälliset algoritmit.

Savonlinnalaiset juuret omaava startup-yritys eLive Ecosystem Oy on kehittänyt uuden kokonaisvaltaisen ratkaisun ennaltaehkäisevään ja omaehtoiseen terveydenhoitoon. Ratkaisu yhdistää ensimmäistä kertaa tekoälyprosessin, edistyksellisen sensoriteknologian sekä yksilöllisen geneettisen testauksen.

Yhtiön toteuttama innovaatio on ainutlaatuinen maailmassa. Ratkaisulla voidaan kotoa käsin henkilökohtaisen lääketieteellisen riskianalyysin avulla vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuun – sekä terveenä että sairastuneena. Ekosysteemi ei korvaa terveydenhuollon ammattilaisia, vaan kertyvä seurantatieto helpottaa tilannearviointia, parhaillaan ennen sairastumista.

Yritys on rekrytoinut lisää henkilöstöä kesän aikana ja riveissä on jo yhdeksän eri alojen osaajaa. Yritys aloittaa syksyn aikana laitteen loppukäyttäjä pilotoinnin joka kestää vuoden vaihteeseen. Savonlinnan kaupungin kanssa on sovittu erillisestä pilotoinnista.

– eLive Ecosystem noudattaa tuotekehityksessä tiukkoja laatukriteerejä ja dokumentaatiovaatimuksia jotta tuote on nopeasti vietävissä tarkkaan säännellyille kansainvälisille terveydenhuollon markkinoille, jo vuoden 2019 lopulla. Yhtiön mukaan kroonisten sairauksien ja niiden haittojen torjunta on mahdollista ulottaa miljardille ihmiselle vuoteen 2050 mennessä, Saajanlehto uskoo.


Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta