Paikallisuutiset

Suomen kursseilla selvitetään kieliopin mysteerejä

suomen_tunnilla.jpg
Daniela Gencheva, Gintaré Visockaité ja Marina Svätskaja opiskelevat suomea Savonlinnan aikuislukiossa.
Kerrotaan myös tarinoita ja ystävystytään  

Suomen kielen luokasta kantautuu naurunremakka, kun maahanmuuttajaopiskelijat harjoittelevat perfektin käyttöä. Luovuutta opiskelijoilta ei ainakaan puutu. Opettajan taululle heijastamista kuvista syntyy mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita.

– Mikko on riidellyt vaimon kanssa ja lähtenyt baariin. Hän on joutunut baaritappeluun, ja häneltä on varastettu rahat, opiskelijat kehittelevät tarinaa yhdessä.

Vaikka kuvista keksitäänkin kokonaisia elämäntarinoita ja perfektin käyttökin alkaa jo sujua, ovat kaikki opiskelijat sitä mieltä, että suomi on vaikea kieli. Vaikeinta on kielioppi, eli lukuisat sijamuodot ja verbimuodot. Ilman suomen kielen taitoa Suomessa ei kuitenkaan pärjää.

– Kielioppi on minulle todella vaikeaa, puuskahtaa liettualainen Gintaré Visockaité, kun kyselen, mikä suomen kielessä on vaikeinta. Gintaré tuli alun perin Suomeen opiskelemaan vuodeksi sairaanhoitoa, mutta hän viihtyi täällä niin hyvin, että muutti sitten tänne kokonaan poikaystävänsä luokse. Nyt hän käy Savonlinnan aikuislukion suomen kursseilla ja tekee työharjoittelua palvelutalossa. Gintaré sanoo tykkäävänsä Suomesta, koska täällä on rauhallista ja kaunista.

– Mutta on todella hankala löytää töitä tai ystäviä, jos ei osaa kunnolla suomea. Tämän vuoksi käynkin nyt suomen kursseilla, Gintaré kertoo.

Aikuislukion suomen opiskelijat jaksavatkin raahautua suomen tunneille pimeinäkin syysiltoina, sillä voidakseen elää hyvää elämää, Suomessa on osattava puhua sujuvaa suomea. Ukrainalainen Marina Svätskaja on yksi aikuislukion innokkaista suomen kurssilaisista. Hän opiskelee suomea, jotta voisi saada täältä töitä. Marina muutti Savonlinnaan kuusi vuotta sitten, koska hänen miehensä oli täällä töissä ja pyysi häntä tulemaan luokseen. Nyt Marina käy suomen kursseilla neljänä iltana viikossa.

– Opiskelen suomea, koska en voisi elää Suomessa ilman suomen kieltä. Pidän opiskelusta, ja on kiva, että saan kurssilla uusia ystäviä, Marina kertoo.

Myös bulgarialainen Daniela Gencheva tuli Suomeen ja Savonlinnaan poikansa kanssa, koska hänen miehensä oli täällä töissä. Daniela opiskelee nyt suomea mutta haluaa ensi vuonna aloittaa ammattikoulutuksen, koska hän haluaa päästä Suomessa töihin.

– Suomessa on hyvät mahdollisuudet opiskella eri ammatteja, mutta valitettavasti on vaikea saada töitä, Daniela sanoo. Silti hän on sitä mieltä, että Suomi on hyvä paikka asua. -Täällä on rauhallista, ja pidän Suomen kauniista ja puhtaasta luonnosta.

Myös muilta suomen opiskelijoilta Suomi ja Savonlinna saavat suitsutusta. Irakista Suomeen pari vuotta sitten muuttanut Hasan Al-Bayati on sitä mieltä, että Suomi on kuin paratiisi.

– Täällä on turvallista, rauhallista ja kaunista, Hasan ihastelee.

Vaikka kyllä marraskuun pimeys ja pitkä ja kylmä talvi lämmöstä ja auringosta Suomeen muuttanutta Hasaa välillä ahdistaakin. Mutta vaikka pimeys ahdistaa useimpia muitakin suomen opiskelijoita, he kaikki vakuuttavat pitävänsä Suomesta, Suomen järvi- ja metsäluonnosta ja kauniista luonnon ympäröimästä Savonlinnasta.

Seuraavat aikuislukion suomen kielen kurssit alkavat 11. joulukuuta. Tarjolla on suomen alkeiskursseja, peruskursseja ja jatko- eli lukiokursseja.

Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta
Kotilo IMG_5399.jpg
Uutiset

Kotilo ry:lle Yhteis­kunnallinen yritys -merkki

Savonlinnalaiselle Kotilo ry:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä. Merkin…
Portaat IMG_5384.jpg
Uutiset

Portaat auttavat kohti työtä tai opiskelua

Työnhakuun voi saada nyt ”Personal Trainerin”Portaat-hanke on toiminut Savonlinnan, Juvan ja Enonkosken alueilla viime vuoden alusta alkaen. Hanketta on vielä jäljellä reilu puoli…
Katsastus IMG_5371.jpg
Uutiset

Uusi katsastusasema avasi Asemantiellä

Asemantiellä, aivan rinnakkaisväylän tuntumassa aloitti toimintansa viime viikolla Itä-Savon katsastuksen toinen katsastusasema Savonlinnassa. Asemat omistaa mikkeliläinen E. Valjakka Oy. Uuden…
kesanavaus.jpg
Uutiset

Kesä tuli ryminällä kaupunkiin

Savonlinnan seudun kesä sai menneenä viikonloppuna upean alun. Etenkin lauantaina pikkuhiljaa lämmennyt sää sai kansan liikkeelle. Matkustajasatamassa tapahtunut laivojen siunaus…
Valtuusto IMG_5345.jpg
Uutiset

Sosteri ja kouluverkosto puhuttivat valtuustoa

Savonlinnan kaupunginvaltuustoa puhuttivat maanantai-iltana vanhat tutut aiheet, eli Sosterin huima yhdeksän miljoonan euron menojen ylitys ja kaupungin kouluverkon laajuus. Valtuusto joutuikin…
LC IMG_5312.jpg
Uutiset

Monilapsinen uusperhe saa lisää asumistilaa

Harvinaista leijonaklubien yhteistyötäNeljä Savonlinnan ja lähialueen Lions klubia ovat yhdistäneet voimansa ja avustavat monilapsisen uusperheen asunnon laajennusprojektia. Mukana ovat…
Adressi IMG_5295.jpg
Uutiset

Nätkin koulun puolesta adressi

856 nimeä kolmessa viikossaMaanantaina Nätkin vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Liisa Thil ja yhdistyksen jäsenet Kirsi Kokkonen ja Anna Kesälahti luovuttivat Savonlinnan kaupunginvaltuuston…
Jennica Jenni.jpg
Uutiset

Jennin yrittäjyys tuli täysi-ikäiseksi

Kauneuskeskus Jennican omistaja Jenni Muhonen on toiminut kauneus- ja hyvinvointialan yrittäjänä 18 vuotta, eli voidaan sanoa, että hänen yrittäjyytensä on tullut täysi-ikäiseksi.…