Yritysuutiset Kari Tegelberg /

Uusi katsastusasema avasi Asemantiellä

Katsastus IMG_5371.jpg
Alusta on ihan hyvässä kunnossa tässä autossa, Ari Pölönen totesi.

Asemantiellä, aivan rinnakkaisväylän tuntumassa aloitti toimintansa viime viikolla Itä-Savon katsastuksen toinen katsastusasema Savonlinnassa. Asemat omistaa mikkeliläinen E. Valjakka Oy. Uuden katsastusaseman myötä ei katsastuspaikoista ole kaupungissa ainakaan pulaa, sillä uuden aseman myötä Savonlinnassa on kaikkiaan viisi katsastusasemaa.

Autoja Asemantien asemalla katsastetaan kahdella linjastolla. Linjastot on varustettu kaikilla nykyajan vaatimukset täyttävillä välineillä. Tilaa katsastusasemalla on käytössään kaikkiaan noin 400 neliötä. Asemantien katsastusaseman vastuukatsastajan Ari Pölösen mukaan toimistoon palkattiin kaksi uutta henkilöä. Varsinainen katsastustoiminta molemmilla asemilla hoituu entisen henkilökunnan voimin. Katsastajia on kaikkiaan kuusi henkilöä.

Ari Pölönen kertoo, että uuden katsastusasetuksen myötä autojen katsastukseen on tullut isojakin muutoksia. Muun muassa uusien autojen ensikatsastusväli piteni kolmesta neljään vuoteen. Tämän jälkeen auto pitää katsastaa joka toinen vuosi kymmeneen ikävuoteen saakka. Yli kymmenen vuotta vanha auto on katsastettava vuosittain. Perävaunut pitää katsastaa joka toinen vuosi.

– Nyt myös katsastusajankohdan voi itse päättää. Eli, esimerkiksi jos autoa käytetään ainoastaan kesällä, voi katsastuksen teettää ennen käyttöönottoa, eikä rekisteriotteen määräämänä ajankohtana, kuten ennen oli käytäntönä, Pölönen kertoo.

Hänen mukaansa uudet katsastusmääräykset vähentävät arvioitten mukaan vuosittaisten katsastusten määrää parilla kymmenellä prosentilla. Kuitenkin Savonlinnan seudulla, jossa uusien autojen rekisteröintimäärät ovat muuta maata alhaisemmat, vähennys ei ole niin suuri.

Asemantien katsastusasemalla voidaan katsastaa henkilö- ja pakettiautot, kevytperävaunut, matkailuautot ja alle viiden tonnin painoiset pienkuorma-autot. Yrityksen toisella asemalla Schaumanintiellä voidaan katsastaa myös järeämmät kuorma-autot.

Ari Pölönen kertoo, että yleisimpiä autojen katsastuksen hylkäyssyitä ovat auton jarrut. Myös ohjaus- ja pallonivelten viat johtavat keskimääräistä yleisemmin hylkäykseen.

– Katsastuksessa käytettävät laitteet ovat nykyisin niin hyviä, että pienetkin viat kyllä paljastuvat autosta hyvin helposti, Ari pölönen kertoo.


Aiheet:
Ei kommentteja! Jätä ensimmäinen kommentti alta.

Jätä kommentti

Vastaat käyttäjän jättämään kommenttiin. Peruuta